Skyline Bar tarjosi Riian parhaat näkymät






Riian ehkä korkein rakennus, Radisson Blu Latvija Conference & Spa Hotel on paikka, jota et voi mitenkään missata. Se näkyy hyvin joka suuntaan Riian keskustan alueella. Hotelli sijaitsee tarkalleen Espalanadin puiston vieressä, Elizabetes ielan ja Brïvïbas ielan risteyksessä. Olin lukenut ennen reissua mm. Rajatapausten blogista , että tämän hotellin huipulta, Skyline baarista olisi hyvät näkymät. Käveltyäni koko aamupäivän ympäri Vanhaa kaupunkia viime lauantaina, alkoi väsyttää ja teki mieli jotain lämmintä juotavaa. Silloin tuntui sopivalta hetkeltä korkata Skyline Bar.

Kun hissi oli noussut pari kerrosta maan tasosta, sen seinä muuttui lasiseksi. Kaupunki avautui silmien edessä ihan uudenlaisesta perspektiivistä. Baarissa oli aika hiljaista. Työntekijöitä oli monta, joten palvelukin oli nopeaa ja istuin pian ikkunapöydässä hehkuviinini kanssa maisemaa ihaillen.
Paikka oli niin kiva, että halusin viipyä vähän pidempän ja kysyinkin, saako paikasta ruokaa. Kyllähän sieltä saa. Menu ei ole pitkä, mutta kompakti se on. Minusta kylmään syyspäivään sopi hyvin gulassikeitto. Se ei maksanutkaan kuin 6,5€. Keitto oli kaiken lisäksi kunnon lautasellinen, josta tuli kylläiseksi.

Kun vihdoin maltoin lähteä Skyline baarista, huomasin hissien lähellä mainoksen: Sunnuntaisin baarissa on tarjolla brunssi 24€ hintaan. Ja siitä se ajatus sitten lähti...

Sunnuntaina palasin Skyline baariin brunssille matkakumppanini, Johannan kanssa. Valitettavasti hän oli flunssassa koko reissun, mutta nyt sen verran pirteä, että jaksoi tulla mukaan. Ja tulipa kyllä syötyä hyvin. Itse söin ihan liikaa, koska brunssi oli aivan loistava ja täynnä kaikkea herkullista. Minä aikuinen ihminen sokaistuin kaikesta siitä ruuasta ja söin enemmän kuin olisin kestänyt. Siitä seurasi parin tunnin huono olo ja vatsakrampit. En tiedä opinko tästä lopulta mitään. Olen vaan välillä ihan liian perso hyvälle ruualle.

brunch with a view

ikkuna hissien vierestä

vasta alkupaloja ja tervetuliaisjuoma

Kommentit