Herätyskello soi klo 8 ja käytiin vuorotellen suihkussa. Hipotel ei tietenkään tarjoa aamupalaa, mutta siinä vieressä oli ravintola, josta 6€ hintaan saa tuoremehun, kuuman juoman, croissantin ja jogurtin. Se oli oikein mainio aamupala. Paikka oli paikallisten suosima. Siellä oli työmiehiä ja muita aamukahvilla. Aamiaisen jälkeen mentiin metrolla Nationin asemalle, josta vaihdettiin RER -junaan kohti Marne la Valléeta, jossa huvipuistot sijaitsee (eikä siis Pariisissa niin kuin nimestä voisi luulla).
Täytyy edelleen hehkuttaa Navigo decouverte -matkakorttia, joka on niin kätevä, kun et joudu lippujen kanssa säätämään.
Puistot aukesivat klo 10. (Ilmeisesti Disney -hotellien vieraille jo tuntia aiemmin). Oltiin ostettu etukäteen liput. Niitä ei vaihdettu rannekkeisiin vaan meille sanottiin, että pitää olla liput tallessa, jos aikoo vaihtaa puistoa ja ne tarkastetaan vaan portilla. Me mentiin ekana Disneyland Parkkiin. Siis voi luoja miten siisti mesta. Ihan kuin olisit astunut satuelokuvaan sisään. Eka vartti meni ihmetellessä kaikkea, kun näytti niin upealta. Tuli otettua loppupeleissä aika vähän kuvia tuona päivänä, kun juostiin laitteesta toiseen. Siellä sitten näkyi vuoristorata, joka meni vuoren päällä ja oli veden ympäröimä. Siis minähän pelkään hurjia huvipuistolaitteita eikä ollut tarkoitus sellaisiin mennä, mutta...
Juniori alkoi houkutella minua tuohon vuoristorataan tyyliin "Äiti please.. tuu tuohon mun kaa. Mä lupaan, että en pyydä sua mihinkään muuhun. Pleaseeee...". Pitihän sitä sitten suostua. Näytti jonossa olevan aika pieniäkin lapsia, joten ehkä minäkin koettelemuksesta selviäisin. Olihan se jännä ja ensin vähän pelotti, mutta rentouduin sitten, kun huomasin, ettei se oo niin paha ja jopa vähän nautin kyydistä. Siinä adrenaliinipöllyssä sitten lupasin, että voisin minä vielä johonkin toiseenkin vuoristorataan tulla, mutta en mihinkään kieputtimeen, jossa pää menee ylösalaisin.
Muutama tunti riitti meille tässä puistossa. Alkoi sataa vettä ja kaiuttimista kuulutettiin, miten Frozen oli tulossa. Me vaihdettiin Walt Disney Studios -parkkiin. Tultiin valtavan rakennuksen sisälle. Siellä kuului musiikkia ja oli kauppoja sekä ruokapaikkoja. Otettiin hampurilaisateriat. Jäätiin syömään ja pitämään sadetta. Sade olikin sopivasti loppunut ruokailun aikana.
Olin katsonut puiston kartasta, että lähellä olisi Aerosmith -vuoristorata. No sehän kuulosti kivalta. Jonossa alkoi polvia heikottamaan, kun kyltti kertoi, että radassa on 360 -asteen luuppeja. Enää en voinut perääntyä. Kun oltiin vaunuissa, vaunut siirtyivät mutkan ohi lähtöasemiin, jossa kuulutettiin lähtölaskenta. Mun sisuskalut menivät ympäri alkukiihdytyksessä: 3 sekunnissa 100km/h -vauhtiin. Jännitin kroppani vaunun seinään kiinni ja puristin rystyset valkoisina turvakaaressa olevia kahvoja. Silmiä en uskaltanut avata ennen kuin ihan lopussa, kun vaunut hidastivat. Vaikka se oli pelottavaa, oli se myös jollain tapaa siistiäkin. Niskaa ja selkää särki, mutta halusin vielä samaan vuoristorataan toisen ja kolmannenkin kerran. Näillä seuraavilla kerroilla pidin jopa silmiäni auki ainakin puolet matkasta. 😁😂Sitten oli selkä niin kipeä, etten enää mennyt hurjiin kyyteihin.
Tässä jälkimmäisessä puistossa oli enemmän sellaista, mikä sai minut ja 10-vuotiaan viihtymään. Saatiin aikaa kulumaan noin 5 tuntia. Sitten alkoi väsyttämään sen verran, että päätettiin lähteä kohti majapaikkaa ja syödä jossain siellä lähellä.
------------------------------------------------------------------
Ruokapaikkoja olisi ollut vaikka kuinka paljon. Erityisesti aasialaisia paikkoja mutta myös muita etnisiä. Ne ei valitettavasti juniorille kelpaa, joten saatiin kävellä melko kauan ympäriinsä ennen kuin löytyi molemmille sopiva paikka Les Optimistes . Mesta oli viihtyisä ja pieni. 'Garcon' sanoi kysyttäessä puhuvansa vähän englantia. Sehän meille riitti. Ruokalista oli vaan ranskaksi, mutta kyllä siitä ymmärrettiin ihan riittävästi. Tarjoilija laittoi meidän puhelimiin wifi -salasanat, joten päästiin nettiin, mitä erityisesti juniori oli kaivannut.
 |
Last dinner in Paris (for now)Tultiin vielä seuraavana aamunakin samaan paikkaan aamiaiselle. Nyt töissä oli vanhempi mieshenkilö, joka ei puhunut sanaakaan englantia, mutta minun muutaman sanan ranskan taidoilla tulimme ymmärretyiksi. Siinä syödessä kuulin, kun tarjoilija kertoo tiskillä toisille, ilmeisesti tutuille asiakkaille, että paikalla on 'madame et belle', jotka eivät ole ranskalaisia. 😊 Selkeästi paikassa ei käy ulkomaisia turisteja. |
Kommentit
Lähetä kommentti