Berghain let me in



Berghain on Berliinin klubiskenen kuuma mesta, joka tunnetaan mm siitä, että portsarit mielivaltaisesti päättävät, kuka pääsee sisään ja kuka ei. Se sijaitsee Friedrichscheinin alueella. (edit: KreuzBERG ja friedricHEIN. Eli noiden kahden lähiön alueella, josta myös klubin nimi tulee.)
New York Times on valinnut paikan maailman parhaaksi klubiksi. Itse olin 2000-luvun taitteessa bilehile ja edelleen sopiva konemusiikki saa vanhat fiilikset pintaan. Siksi tähän paikkaan oli ihan pakko yrittää sisään, vaikka tiesin, ettei se välttämättä onnistuisi. Se, että parhaimmista bilevuosista on aikaa, ei minua hidasta. 37 vuoden ikäkään ei ole Berghainiin pääsylle este. Itse asiassa siellä suositaan yli 25-vuotiasta asiakaskuntaa. Kuka tietää, mistä se johtuukaan. Ehkä siitä, että useamman vuoden täysi-ikäisenä olleet osaavat potentiaalisesti käyttäytyä paremmin.

Luin ennen Berliinin reissua artikkeleja, miten Berghainiin pääsee sisälle, mitkä ovat etuja ja mitä portsarit eivät katso hyvällä. Mainitsinkin jo tuo iän. Tässä lisää asioita, mitkä auttavat sinut klubille tai estävät sinua pääsemästä sinne. (Muista toki, ettet lue näitä ohjeita kuin raamattua. Normit eivät välttämättä päde, jos poket sattuvat olemaan väsyneitä tai huonolla tuulella tai jos tulet väärään aikaan ja klubi on jo täynnä)

Miinuksia:

- tulet isossa porukassa ja pidätte melua (erityisesti englanniksi)
-meluaminen / huomion herättäminen ylipäätään
- korkokengät ja ylipukeutuminen
- känni / hiprakka

Plussaa:

- Mustat vaatteet
- alternative / eksentrinen ulkonäkö
- tatuoinnit  ja lävistykset
- homoseksuaalisuus
- saksan kielen taito

This is the story about me and Berghain


Klubilla oli ollut perjantaina bileet la-aamuun. Lauantaina se aukeaisi taas 23:59 ja bileet kestävät maanantai aamuun. Saavuin juuri lauantaina Berliiniin ja olin jo päättänyt etukäteen kokeilevani onnea, pääsenkö klubille. Asuna oli mustat tennarit, vihreät, pienet farkkushortsit ja hassu hippimäinen mekko, joka juuri ja juuri meni shortsien yli.

Hotlalta oli mestoille vajaan 3km matka. Aioin kävellä sen luottaen Maps. Me karttaan, joka oli aina toiminut. Lähdin kävelemään vähän ennen keskiyötä. Normaalisti Maps. Me - reitityksessä nuoli liikkuu silloin, kun sinäkin. Nyt se ei sitä tehnyt. En onnistunut edes zoomaamaan kartasta teiden nimiä. Päädyin lopulta harhailemaan ympäriinsä tunnin ajan kunnes löysin takaisin Alexanderplazille, josta olin aloittanutkin. Kävelystä vittuuntunena menin yhteen ulkoilmabaariin juomaan Mojitoa. Olin ärtymyksissäni valmis luovuttamaan koko Berghain - keissin suhteen. Sitten aloin ajatella, miten mua jälkeenpäin harmittaisi  jos en edes kävisi yrittämässä. Eikä taksikaan varmaan maksaisi paljoa vajaan 3km matkasta. Eihän se maksanut kuin vajaan kympin.

Taksista noustuani näin infernaalisen jonon. Epätoivo iski hetkeksi miettiessäni seuraavaa siirtoa. Sitten muistin yhden lukemani blogikirjoituksen; siinä Berghainiin vasta 3.lla yrittämällä päässyt nainen kuvaili huomioitaan jonotuksen ajalta. Hän oli huomannut, että "paikalliset" kävelivät jonon ohi sinne asti, mistä alkaa metalliaidat. Niiden välissä kiemurteleva jono on hyvin lähellä mahdollista sisäänpääsyä tai hylkäystä. Katsoin jonoa ja harkitsin 2 sekuntia. Lähdin määrätietoisesti kävelemään jonosta välittämättä suoraan metalliaidoille. Jos joku tässä kohtaa ihmettelee, miksi siitä ei tule sanomista niin muistuttaisin yhdestä asiasta: Lähellä ovea ihmiset ei ala sulle möykkäämään kiilaamisesta. Eihän kukaan turhaan halua herättää portsarien huomiota. Siinä mä sitten olin muiden jonottajien kanssa. Näin, miten porukkaa pääsi sisään ja miten heidät käännytettiin pois. Yritin näyttää coolilta ja välinpitämättömältä. Todellisuudessa sydän hakkasi tuhatta ja sataa jännityksestä. Viimein oli minun vuoro. Edelläni oleva nainen oli juuri päässyt sisään. Kaljupäinen poke vilkaisee minua ja kysyy saksaksi, olenko yksin. Vastaan myöntävästi. Sitten se alkaa rupatella toisen portsarin kanssa niitä näitä. Hitto, miten se odotus oli raastavaa. Se tais olla maailman pisin minuutti ja henkisesti tuntui tunnilta. Sitten poke kääntyi minuun päin ja viittasi kädellä siirtymään sisälle.

Ensin piti mennä ovesta vasemmalle, jossa tehtiin laukun tarkastus. Kännykän kameroiden kohtiin laitettiin tarrat päälle ja muistutettiin, että kuvaaminen on ehdottomasti kielletty. Klubi haluaa suojella vieraidensa yksityisyyttä. Tarkastuksesta menin ostamaan 16 euron sisäänpääsyn ja sain leiman käteeni. Olin iloinen onnistumisesta. Olihan itse sisäänpääsy haaste. Menin suuren aulan läpi seuraten musiikkia portaita ylös ihan niin kuin tietäisin, mihin olin menossa.

Kesti kauan, ennen kuin pystyi hahmottamaan kunnolla klubin pohjapiirustuksen. Juuri kun luulin nähneeni kaiken, löytyikin yksi ylimääräinen kerros, missä en ollut käynyt. Valtaosa asiakkaista oli miehiä ja toden totta musta oli väritys valtaosan vaatteissa.
Mua ei haitannut ollenkaan olla mestoilla yksin. Tanssiessa ei todellakaan tuntunut yksinäiseltä, kun oli osa musiikin tahtiin vellovaa massaa. Berghain on entinen voimalaitos. Huoneet olivat korkeita. Paikassa oli periaatteessa erilliset tupakointialueet, mutta jengi poltti joka paikassa. Hintataso oli yllättävän edullinen. Limut ja iso vesipullo noin 3 euroa, olutpullo 4 euroa. Alakerran tiskiltä sai jäätelöä, suklaata ja muuta purtavaa. Ihmiset olivat rentoja. Kukaan ei näyttänyt olevan erityisen kännissä. Ihmiset olivat tulleet tanssimaan ja nauttimaan musiikista. Neljältä aamuyöllä olin liian väsynyt jatkamaan ja kävelin klubin lähellä olevalle taksitolpalle. Ulkona oli pari kojua, josta sai ostettua juotavaa ja ruokaa yöllisiin tarpeisiin. Pihalla nuori kundi tuli kysymään, tarvinko kokaiinia, ekstaasia tai muuta. "Nein bitte. Alles gut."

Sunnuntai-iltana halusin vielä palata Berghainiin. Olihan minulla jo leima kädessä, mikä tarkoitti eri jonoa ja varmaa sisäänpääsyä eikä tarvitse uutta lippua ostaa. Jos edellisenä yönä klubi oli täynnä, tänään se oli tukossa. Ilma oli sisällä kuuma ja kostea. Parhaat tanssipaikat löytyivät tanssilattioiden reunoilta, joissa ilma kulki hieman paremmin kuin ihmisten keskellä. DJt olivat vaihtuneet ja musiikki hieman erilaista. En yhtään ihmettele, miksi tätä päivää kutsuttiin klubilla sunnuntaimessuksi. Tunnelma oli huikea. Ehkä jopa hienompi kuin edellisenä yönä. Keskiyön jälkeen mulle riitti. Kaksi yötä tanssimista putkeen ei ole niin helppoa kuin 20-vuotiaana. Berghain oli nyt nähty. Fiilis oli hyvä. En ole käynyt ulkomailla muilla klubeilla, mutta Berghain laittoi standardit korkealle. Voiko tästä pistää paremmaksi?

Kenelle suosittelen paikkaa:

- klubimusiikista tykkääville
- suvaitsevaisille ihmisille

Kenelle en suosittele:

-ahtaanpaikankammoisille
-homofoobikoille

Koska Berghainissa kuvaaminen on kielletty, tässä kuva ekan klubi-illan jälkeisestä aamupalasta, jonka nautin Alexanderplatzilla KeNaKo - Afrikka - festareilla. ✌❤







Linkkejä, jotka jeesasivat minua, ensikertalaista ja auttoivat tämän postauksen tekemisessä:
-I heart Berlin
Travel a la Tendelle
Amstel.de

Kommentit

  1. Berghain kiehtoo kyllä, enkä pistäisi pahakseni, jos sinne joskus pääsisi. Mulla ei kyllä varmaan olisi pokkaa kävellä jonon ohi joten saattaisin luovuttaa ennemmin kuin jonottaa kolme tuntia. Se on niin legendaarinen paikka, että siitä liikkuu kyllä yhtiä sun toisia hurjia huhuja, jotka tuskin pitävät onneksi paikkansa. Tanssimestana on varmasti vertaansa vailla. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti