Kierros Moskovan metroasemilla




Minulla oli kaksi päivää aikaa kierrellä Moskovaa. Kaksi viikkoa reissua rautateillä oli takana. Ei huvittanut jonottaa Kremliin tai mennä museoihin, jotka kaupungilla olevan ihmispaljouden perusteella olisivat kuitenkin olleet täynnä. Rento hengailu ja syöminen olivat prioriteetteja. 

Metroasemien bongailu voi kuulostaa tosi tylsältä, mutta sitä se ei ollut ainakaan Moskovassa. Kun pari vuotta sitten liityin Instagramiin, löysin valokuvaaja Alexey Narodizkiyn sivun, jossa oli kuvia Moskovan metron arkkitehtuurista. Olin ihan myyty. Päätinkin silloin että jos ikinä menisin Moskovaan, kiertäisin katsomassa kaupungin upeimmat metroasemat. Jos kaikilla asemilla haluaisi käydä, siinä voisi mennä hieman aikaa. Niitä kun on yli 200. 

Netistä löytyi helposti listoja siitä, missä kannatti käydä. Merkkasin suosikkini Maps.Me -karttaani. Kyllä kaupungista olisi löytynyt opastettuja metrokierroksiakin. Omatoimisesti tämä ajanviete ei tullut kalliiksi, sillä tarvitsi vain maksaa yhden lipun hinnan 55 ruplaa eli 0,8€. Se riitti, kunhan ei poistunut ulos miltään asemalta.

Ylimmät kuvat ovat suosikistani, Komsomolskayan metroasemalta. Loput kierroksestani näet selaamalla sivua alas. ✌💓 

TRUBNAYA

REVOLUTION SQUARE / PLOSCHAD REVOLYUTSII

NOVOKUZNETSKAYA

NOVOSLOBODSKAYA

NOVOSLOBODSKAYA

BELARUSKAYA

BELARUSKAYA

MAYAKOVSKAYA

PARK KULTURY

TAGANSKAYA

TAGANSKAYA

ARBATSKAYA

Mistä sinä pidit eniten? 
Tiedätkö muita kaupunkeja, joissa metroasemat ovat nähtävyys?


Linkkejä ja vinkkejä:




Kommentit

  1. Mun suosikki Moskovassa oli Arbatskaya asema, sekä tietysti Punaisen Torin metroasema. Kävin ehkäpä 6-7 eri asemalla. Pietarin metroasemat ovat myös hienoja. Kuuleman mukaan Tukholman metroasemilla on paljon taidetta -- en ole vuosikausiin siellä käynyt.

    VastaaPoista
  2. Olen käynyt vain muitamalla moskovalaisella metroasemalla, 200 olisi kyllä aika urakka. Tutumpia minulle ovat pietarilaiset asemat. Ja kyllä, Tukholmassa on myös erikoisia asemia vaikka siellä eivät kristallikruunut säihky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaatko vinkata, mitkä ne Tukholman erikoiset asemat ovat?

      Poista
    2. No tyypiltään ne ovat ihan erilaisia kuin esim. Moskovassa, ne ovat ennen kaikkea värikkäitä, vaikkapa Tensta tai Stadion.

      Poista
    3. Täytyy pitää nuo mielessä, kun seuraavan kerran olen Tukholmassa. 😊

      Poista
  3. Itse kiertelin aika urakalla katsastamassa Moskovan metroasemia ja kyllähän en maailman hienoimmat ovat: https://kohteenamaailma.fi/eurooppa/moskovan-kauneimmat-metroasemat/

    Kävin myös Pietarissa tutkimassa metroasemia ja sieltäkin omat suosikit löytyi oman postauksen arvoisesti: https://kohteenamaailma.fi/eurooppa/pietarin-kauneimmat-metroasemat/

    Metroasemia on hieno ihmetellä maailmalla, mutta ei nyt samalle tasolle omassa mittapuussa ole päässeet muut kaupungit selkeätä ykköstä Moskavaa ja hyvää kakkosta Pietaria lähellekään. Tukholmassa tosiaan on kuulemma näitä upeita asemia tullut viime aikoina, mutta en ole niitä nähnyt muuta kuin kuvissa. Itä-Euroopassa kuten esimerkiksi Kiovassa on osiin asemista panostettu "Neuvostovaltojen näyttävästi", mutta siellä metroverkosta on huomattavasti suppeampi. Toisaalta sitten Lontoossa on muutama ihan upea metroasema, New York puolestaan metroverkoston osalta melkoisen ikoninen muuten vain. Chicagossa varsinkin The Loop -linjalla on muutamia hienoja vanhoja asemia, erikoiseksi tekee tämän se, että linja on kokonaan katujen yläpuolella. Nämä nyt tulivat maailmalta ekana mieleen, kun jäin miettimään missä metrot ja asemat ovat omilla reissuilla olleet mieleenpainuvampia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olinkin nähnyt sun Moskova -postauksen. Kun asemat poikkeavat normaalista totutusta, kyllä ne jäävät mieleen. Lontoossa mulla on kolahtanut King's Cross -☺️

      Poista
  4. Hienoimmat Novoslobodskaya ja Mayakovskaya. Näyttää siltä, että Pohjois-Korea on ottanu Venäjältä vaikutteita Pjongjangin metroasemien suunnittelussa. Siellä on ton tyylistä kans.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai on? Oho. Kyllä noista metroasemista mielellään ottaisikin mallia, kun ovat niin upeita.

      Poista
  5. Metroasemia mekin Moskovassa bongailimme. Ilmeisesti Pietarissakin kannattaisi, mutta sinne emme viimeisimmällä vierailullamme ehtineet.
    Moskovassa kannattaa myös näiden vanhimpien asemien lisäksi, jos aika vaan riittää, käydä muutamalla uusimmalla!
    https://meriharakka.net/2018/07/13/moskovan-metro/

    VastaaPoista
  6. Moskova on mukana lähivuosien reissusuunnitelmissani ja ehdottomasti aion käyttää ainakin muutaman tunnin siellä näiden metroasemien bongailuun! Pietarissakin olen pari ihan nättiä asemaa nähnyt, mutta kuulemma nämä Moskovan asemat ovat vieläkin upeampia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noihin on todella panostettu. Vähän harmitti paikallisten puolesta, kun joutuivat väistelemään innokkaita kuvaajia, jotka olivat tiellä... en meinaan ollut ainoa.

      Poista
  7. Moskovan maanalainen maailma on todella upea. Kehäradan varressa on mahtavia asemia. Linkitän oman juttuni tähän, koska siinä taitaa olla joitain asemia, joita sun postauksessa ei ollut. Ja maailman pisimmät rullaportaat. :)
    https://www.travelloverblogi.fi/maanalainen-maailma-yllattava-moskovan-metro-on-nahtavyys/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo liukuportaat ja sen aseman missasin kuin myös koiran kuonon koskemisen vaikka kyseisellä asemalla kävinkin. En ollut kuullut, että se tuottaisi onnea. :)

      Poista
  8. Nämä on kyllä tosi hienoja. Moni on sanonut, että kannattaa käydä katsomassa asemia Moskovassa ja Pietarissa. Moskovaan emme ole vielä päässeet, ja Pietarissa jostain syystä vaan ei sitten ajettu metrolla. Ehkäpä joskus tulevaisuudessa sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä ensimmäinen Pietarin matka on kovasti suunnitteilla. Ei toki metron takia. 😊

      Poista
  9. Yllä mainittujen Pietarin ja Tukholman lisäksi olen lukenut, että Lissabonin metroasemilla on Maria Keilin suunnittelemat kaakeliteokset. Keil oli merkittävä portugalilaisen modernintaiteen tekijä ja hänen käsialaansa on Lissabonin 19 metroaseman kaakelit. Hänen puolisonsa arkkitehti Francisco Keil do Amaral suunnitteli nämä asemat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mukava tietää. Portugalissa en olekaan käynyt muualla kuin Portossa. Lissabon on kuulema hieno kaupunki.

      Poista

Lähetä kommentti