Hostellielämää

"Tule tänne McDonaldsin sisälle. Me odotetaan sinua täällä."

"McDonaldsin?"

"Joo, sen hostellin sisäänkäynti on McDonaldsissa."

Ja toden totta McDonaldsin eteisestä pääsit koodilla rappukäytävään. Heti vasemmalla oli lasikoppi, joka oli luultavasti jonkinlaisen vartijan työpiste. Ketään siinä kopissa ei ikinä näkynyt neljän päivän aikana. Oli vain takki tuolin selkänojalla. Koppia vastapäätä oli lähes tyhjä automaatti, joka nimensä mukaisesti piti sisällään latvialaisia herkkuja. Jotain sipsien tapaisia siellä ainakin näytti olevan. Emme ikinä testanneet automaattia. Tien toisella puolella oli kauppakeskus Origo ja siellä Rimi, joka oli myöhään auki. Piti käydä ostamassa vettä ja pikku purtavaa huoneeseen. Itse en uskaltanut pestä hanavedellä hampaita. Googlen avulla saamieni tietojen mukaan hanavedessä saattaa olla vähäisiä määriä e-coli -bakteeria, joka saattaa aiheuttaa vatsataudin tottumattomalle. Paikallisille siitä ei ole mitään haittaa, koska he ovat tottuneet veteen.

Meillä oli oma huone, mikä tarkoitti kerrossänkyä, yhtä tuolia ja leveää ikkunalautaa, joka sai toimittaa pöydän virkaa. Huone oli ihan ok. Seinät olivat ohuet, mutta minä nukun hyvin melkein missä vaan. Eikä reissuilla muutenkaan vietetä paljon aikaa hostellissa (tai hotellissa). Matkakumppanini Johanna tosin oli poikkeus, koska oli kipeänä koko reissun.

Samassa rapussa on 4 hostellia ja pari autokoulua. Erikoinen systeemi. Ehkä talossa on edulliset vuokrat. Hostellien ovet olivat päivällä auki, mutta iltaisin aukenivat koodilla.

Huoneen hintaan kuului aamiainen ja ensimmäisenä aamuna menin respaan kyselläkseni, missä se mahdollisesti on. Respan tiskin takana ei ollut ketään. Paikalla ollut hostellin asiakas ei puhunut englantia ja kohautteli olkapäitään, kun yritin kysyä aamupalasta. Seuraavan paikalle tulijan kanssa sama juttu. Sitten tuli vanhempi naishenkilö, joka alkoi häärätä siinä hostellin yhteiskeittiössä jotain. 

"Is this breakfast?"

Olkapään kohautuksia ja vastaus latviaksi tai venäjäksi. Hän ei ymmärrä minua. Kun pöydälle alkoi ilmestyä leipäpaketteja, viipaloitua kurkkua jotain lenkkimakkaran näköistä, mieleen juolahti, että tämä taitaa olla se aamiainen. Tajusin luurillani käyttää google -kääntäjää. 

"Vai sïs brokastis?"

Nainen näkee tekstin puhelimessani ja hänen silmät kirkastuvat. Hän vastaa minulle ilmeisesti "kyllä" omalla äidinkielellään ja alkaa näyttää, mistä kaapista löytyy muki ja lautanen puhuen samalla jotain, mitä en ymmärrä, mutta kuitenkin tunsin, että nyt ollaan samalla aaltopituudella.
Tyytyväisenä paahdan itselleni leipiä, laitan päälle kurkkua ja lenkkimakkaraa. Murukahvikin maistuu ihmeen hyvältä. Juon sitä kolme kupillista. Vien äänensä menettäneelle Johannalle yhden kupin huoneeseen. Hän jää sänkyyn, kun itse lähden seikkailemaan kaupungille.

Toisena aamuna pesen unisex -kylppärissä hampaita nuoren miehen kanssa. Aamiaisella jälleen sama nainen hääräilee ympäriinsä. Tiskikone päästää röyhtäisyn ja laskee kasan vettä lattialle. Nainen käy moppaamassa vedet lattialta ja jatkaa hommia. Tuo konehan voi aiheuttaa vaikka vesivahingon, mutta asiaan ei suhtauduta sillä vakavuudelle, millä pitäisi. 

Paikalla on vaaleaihoinen mies, joka ei näytä itäeurooppalaiselta.

"Good morning" 

"Good morning"

"Hey, do you speak english?"

"Yes."

"Yeey, you are the first one here. Where are you from?"

"Northern Ireland."

"Wow, that's cool. I'm from Finland."

"I've never been there, but I really want to. It's interesting country."

"I've never been to Ireland."

Kerroin miehelle mun kommunikoinnista google -kääntäjällä. Hänen mielestä sitä ei kannata käyttää, koska se voi kääntää sanat hullusti. Mutta kuitenkin se oli toiminut tässä tilanteessa. Toivotettiin lopulta toisillemme hyvät päivän jatkot. Eikä nähty enää toista kertaa.

Kolmatta aamua katselin respan seinällä olevia piirustuksia eri puolilta maailmaa. En huomannut vielä yhtään piirustusta Suomesta, joten täytyihän sellainen piirtää, että tulevat asiakkaat tietävät täällä olleen suomalaisia. Miten tämäkin pitkä viikonloppu kului niin nopeasti.

Käveltiin kauppakeskuksen läpi läheiselle pysäkille odottamaan bussia numero 22. Tämmöinen reissu tällä kertaa.

"Mentäsikö seuraavaksi Liettuaan?"