Aamiaista Helsingissä - Story, vanha kauppahalli






Minulla on ollut mukava maanantai ja aloitus viikolle. Tänään sattui olemaan yksi välivapaa ja juniorikin viettää viimeisiä lomapäiviään ennen uuden kouluvuoden aloitusta. Jo sunnuntai-iltana tuli idea siitä, että tänään voisi tehdä jotain erityistä. Ei olla pitkään aikaan oltu yhdessä aamiaisella kodin ulkopuolella. Kalliossa on ihania aamiaispaikkoja, mutta onhan se mukava kokeilla välillä jotain uutta ja erilaista. Siispä turvauduin ystäväni Googlen apuun: Iltalehden artikkeli Helsingin parhaista aamiaisista antoi jo hyviä ideoita. Lisäksi valikoin Tripadvisorista muutamia suosittuja aamiaispaikkoja. Jätin valinnoista pois buffet -paikat. Lähetin juniorille linkit paikkoihin ja suosikiksi aamiaismenun perusteella tuli Story, joka sijaitsee vanhassa kauppahallissa aivan kauppatorin vieressä.

Aamiaislistalta sai uppomunia, omeletteja, puuroja, jogurttia ja toasteja erikseen tilattuna. Itse otin aamiaissetin, johon valitsin avokadotoastin, jogurttia ja Storyn granolaa, kahvia sekä appelsiinimehua. Juniorille tuli sesongin hedelmäsalaatti (Ilman kookoskermaa) ja hän söi lopulta puolet jogurtista, joka olikin superhyvää, paksua ja täyteläistä.

Tykkään kauppahallien tunnelmasta Suomessa ja muuallakin. Storyn sisustus oli mutkaton, rento. Katossa oli lamppuja katiskan sisällä. Ulkona olisi ollut terassi, mutta tuulisen ilman takia jäätiin mukavaan loosiin ikkunan viereen. Siitä oli hyvät näkymät kauppatorille ja Helsinki wheel -maailmanpyörään. Minusta on mukava myös tarkkaila ohikulkevia ihmisiä. Loosien edessä oli hyllykkö, joka toimi pienenä suojamuurina.

Palvelu paikassa oli ystävällistä. Ruoka oli taivaallisen hyvää. Ei jätetty lautasillemme juuri muruakaan. Kiitos googlelle, että löydettiin Story. Tämä oli hyvä alku alkavalle viikolle.








Muita vinkkejä Helsingin rennoista ruokapaikoista blogissani:

Ruokaa Töölössä - Cafe Tin Tin Tango
Ruokaa Kalliossa: Daniel's cafe
-

Kommentit