Päivä Pohjois-Georgian vuoristomaisemissa

Meidän Georgian hostelli järjestää päiväretkiä eri puolille maata. Alkupuoli Kaukasuksen kierroksesta meni ilman sen kummempaa ohjelmaa. Georgiassa halusin nähdä muutakin kuin Tbilisin, vaikka sielläkin olisi varmasti saanut päivät hyvin kulumaan. Embracing Georgia -kierros kuljetti meidät pitkin armeijan valtatietä (military highway) lähelle Venäjän rajaa, Kazbegin vuoristoalueelle. Minibussissa oli hyvä porukka ihmisiä ympäri maailman ja oppaana eloisa Katy. Alussa pidettiin pieni esittelykierros eli keitä ollaan, mistä tullaan ja miksi olemme matkustaneet juuri Georgiaan. Kun minibussimme ajoi Tbilisistä ulos, iso, tien yläpuolella oleva liikennemerkki toivotti hyvää matkaa englanniksi ja georgian kielellä. Siitä tuli hyvä fiilis. Tiesin, että päivästä tulee erityinen.

HAPPY JOURNEY

Zhinvali ja Ananurin linnoitus

Kuvassa olevan kauimmaisen sinitakkisen ihmisen kohdalta lähti kapea polku, jolta oli parhaimmillaan noin 4m pudotus maahan. Aitaa ei todellakaan ollut. Polulta pääsi tornin sisälle ja portaita pitkin tornin huipulle, josta oli mukavat näkymät. 

Näkymää yhdestä tornin aukosta

Torniin vievää portaikkoa

georgialaista kirjoitusta kirkon seinässä

Näkyvää Aragvi -joelle

Myyntikoju, jossa viinin juomiseen tarkoitettuja sarvia

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli kirkasvetinen Zhinvalin tekojärvi ja vesivoimala Aragvi -joen varrella. Täältä Tbilisi saa juoma- ja käyttövetensä. Vaikka paikka on keinotekoinen, on se upean näköinen. Kesäaikaan paikka houkuttelee ohikulkijoita uimaan. Tällä näköalapaikalla, jossa olimme, oli myös paikallisia mummoja myymässä käsitöitä ja pientä syötävää sekä juotavaa.

Kymmenen minuuttia Zhinvalista saavumme parkkipaikalle, jossa on liuta busseja, henkilöautoja, minivaneja sekä kymmenittäin myyntikojua. Olimme Ananurin linnoituksen parkkipaikalla. Tämä on todella suosittu nähtävyys ja paikalliset ovatkin nähneet hyvän markkinaraon tuodessaan myyntipöytänsä alueelle. Mun oli pakko ostaa iso huivi lämmikkeeksi, koska minulla ei ollut takkia lainkaan mukana. Ilma ei ollut täällä lämmin, kun olin ehtinyt tottua 29 asteen kuumuuteen.

Ananurin linnoituksen historia alkaa 1200-luvulta ja se on selvinnyt satoja vuosia sotien keskellä. Arkkitehtuuriltaan paikka on sekoitus klassista kreikkalais-roomalaista tyyliä, bysantin aikakautta ja persialaisia vaikutteita. Olihan Georgia ja Tbilisi osa silkkitietä, jota pitkin liikenne ja kauppa kulki. Ihmiset eri kulttuureista ympäri maailman vaikuttivat arkkitehtuurin lisäksi mm. ruokaan, josta voi löytää yhtäläisyyksiä esim. Venäjän, Kreikan, Turkin ja Iranin ruokien kanssa.

Osa linnoituksesta on varsin hyvin säilynyt kuten myös yksi kolmesta kirkosta ja yksi torni, jonne pääsi kiipeämään omalla vastuulla. Torniin päästäkseen joutuu menemään pitkin kapeaa kivetystä, jonka korkeimmalta kohdalta oli noin neljän metrin pudotus. Uteliaisuus voitti pelon ja kävin itsekin kiipeämässä tornissa. Sen aukoista olikin mukavat näkymät yli linnoituksen.

Ps. Ananuri on Unescon harkinnassa olevien suojelukohteiden listalla (Unesco tentative).

vartiotorni

military highway

hyvät näkymät pilvien yläpuolella: somewhere in Gudauri...

Military highway ja Gudauri

Georgian military highway kulkee Tbilisistä  Pohjois-Georgian läpi aina Venäjälle saakka. Matka Tbilisistä Stepantsmindaan, joka on kymmenisen kilometriä rajalta,  on reilut 150 kilometriä. Se voi kuulostaa lyhyeltä matkalta, mutta sitä se ei todellakaan ole. Ensinnäkin tie menee siksakkia rinnettä ylös. Matkaa hidastaa rekat, kapea, huonokuntoinen tie ja ruuhka. Matkan varrella näkyy keskiaikaisia, vähän rähjäisiä vartiotorneja. Aikanaan niistä lähetettiin savumerkkejä seuraavin torneihin, kun piti ilmoittaa vaarasta tai saapuvista vierailijoista.

Minibussimme meni ja meni rinnettä ylöspäin Gudaurin laskettelukeskuksen ohi. Nyt hotellien parkkipaikat olivat tyhjiä, mutta talvella täällä on varmaan ihan eri meno. Korkein kohta, jossa oltiin, oli 2900m. Päivä oli hyvin pilvinen, joten tiellä oli näkyvyys nolla. Kaiken sen hitaan kipuamisen jälkeen jälkeen military highway alkoi laskeutua ja saavuimme kylään, joka oli parasta, mitä saimme päivän aikana kokea.

Stepantsminda 

Kylällä oli kuhinaa. Minibussimme ajoi keskustan halki sivukujalle erään talon eteen. Taloa reunusti noin kaksimetrinen portti, joka oli auki. Hymyilevä, vanhempi nainen oli meitä vastassa ja puhui jotain georgian kielellä oppaallemme Katylle. Purkauduttiin bussista tavallisen, georgialaisen talon pihaan. Noustiin portaat ylös kuistille, siitä sisälle ja eteisen kautta keittiöön, jossa vanhempi rouva istui nurkassa rollaattoriinsa nojaten. Keittiötä seuraava huone oli ruokasali, jonka pöytä notkui täynnä toinen toistaan ihanampia ruokia. Voi kun oisin saanut tallennettua ihmisten ilmeet ja huokaukset. Siellä Stepantsmindassa, ihan tavallisella asuinalueella oltiin saavuttu ruokataivaaseen. (Or that's what I thought. Tuolloin en osannut arvatakaan, että Georgia tulisi tarjoamaan vielä parempia ruokaelämyksiä.)

Ei me heti päästy syömään vaan paikan emäntä opetti ensin khinkalien tekoa. Nämä ovat taikinanyyttejä, joiden sisälle tulee mausteinen, raaka lihatäyte. Nyytit keitetään ja lihasta irronnut neste jää sisälle. Porukassamme oli kasvissyöjiä ja he saivat juustotäytteisiä khinkaleja. Ne tehtiin eri näköiseksi niin kenekään ei tarvinnut pohtia, mitä on suuhunsa laittamassa.

Khinkaleja ei sitten syödä veitsellä ja haarukalla vaan käsin. Nyytin päästä / nupista otetaan kiinni ja ensimmäisellä puraisulla imaistaan nesteet Khinkalin sisältä. Jos teet tämän sotkematta nesteillä, olet paikallisen uskomuksen mukaan hyvä suutelija. Nupit muuten jätetään sitten syömättä.

Ruuan valmistamisessa tuli nälkä. Ruokapöytään siirtyminen oli odotettu hetki. Ruoka oli niin taivaallista: Hatsapuria, salaatteja, Nigzviani badriania (pähkinätahnalla täytettyä munakoisoa), kotijuustoa, jotain taikinanyyttejä juustotäytteellä, vihanneksia, kotitekoista viiniä jne. Kun kuvittelin syöneeni jo tarpeeksi, valmiit khinkalit tulivat pöytään. Ville Haapasalo sanoi, jossain silkkitie -sarjansa Georgia -jaksossa jotenkin näin: "Ihminen ei voi sanoa syöneensä hyvin ennen kuin hän on syönyt Georgiassa." Nyt uskon ymmärtäväni, mitä Ville tarkoittaa.

Gergeti trinity church

Jos päivä olisi ollut kuiva ja selkeä, halukkaat olisivat trekanneet kylästä 2170 metrin korkeudessa sijaitsevalle kirkolle, joka seisoo yli 5000 metrisen Kazbegin alapuolella. Nyt mentiin maastoautoilla huonoa vuoristotietä. Matka ylös ja myöhemmin takaisin alas oli todella töyssyistä. Pomppiminen sai meidät kaikki nauramaan. Joissain kapeissa kohdissa jouduttiin peruuttamaan, jos vastaan tuli auto.

Näkymät huipulta olivat huikeat. Tämä yksinäinen kirkko vuoren päällä ja vuorten ympäröimänä on Georgian symboli. Tutkiessani Helsingin georgialaisten ravintoloiden tarjontaa, bongasin tämän saman kirkon yhden ravintolan etusivun vaihtuvista kuvista.

Näitä maisemia tuijotellessa tunsi itsensä todella onnekkaaksi. Pää oli kirjaimellisesti pilvissä. On se kumma, miten vuorilla oleminen voikin tuntua niin hyvältä.

Gergeti trinity church / Tsminda Samebis church

"In the mountains you really can say, you have seen Georgia."

Linkkejä:

- Georgia about -Ananuri fortress
- Wikipedia - Stepantsminda
- Kazbegi -Georgia travel