Floresin saari on tunnettu lähinnä sen länsipäässä olevasta Labuan Bajosta, jonne ihmiset matkustavat tehdäkseen retkiä Komodon ja Rincan saarille katsomaan kuuluisia komodonvaraaneja. Muu saari on jäänyt suhteellisen tuntemattomaksi reissukansalle. Näin ei ole aina ollut. Joskus Maumerekin oli suosittu paikka sukeltajien keskuudessa sen erityisen hienon vedenalaisen maailman takia.
Vuosi 1992 muutti kaiken, kun merenalainen maanjäristys aiheutti tsunamin. Se tappoi 2500 ihmistä, joista 1490 Maumeressa ja tuhosi 90 prosenttia kaupungin taloista. Kaupunki on siitä toipunut. Edelleen moni paikka näyttää rakennustyömaalta. Maumere ja sen ihmiset eivät kiirehdi vaan elävät tässä hetkessä. Tämä paikka ei ole erityisen viehättävän ja kutsuvan näköinen ulospäin. Paratiisimaiset lomaresortit sijaitsevat kauempana 20-50 kilometrin päässä kaupungista. Maumere onnistui karusta ulkokuorestaan huolimatta jättämään erityisen jäljen sydämeen sen autenttisuuden, ystävällisten ihmisisten ja majapaikkamme, Pantai Paris homestayn ansiosta.
Maumeren lentokenttä on pieni ja kompakti. Käveltyämme Wings Airin pienestä potkurikoneesta ulos kentän ja terminaalirakennuksen läpi, kimppuumme hyökkäsi lauma taksikuskeja. "Taxi, taxi.", "Do you need a ride?", "Where are you going?" -huudot kaikuivat kilpaa, kun kaikki yrittivät kiinnittää huomiomme itseensä. Huomasin facebookista tutun Johnin naaman ihmisjoukon takana. Kuskit näkivät, kun tervehdimme toisiamme ja perääntyivät tietäen pelinsä menetetyksi. John kyyditsi meidät muutaman kilometrin päähän kaupungin keskustassa sijaitsevaan majapaikkaamme. Sovimme tapaavamme perjantaiaamuna. John käski laittaa viestiä, jos olisi jotain kysyttävää liittyen tulevaan roadtrippiin tai mihin tahansa asiaan, joka askarruttaa mieltä.
Pantai Paris homestayn pihalle tultaessa oikealla on pieni, kahdelle autolle sopiva parkkipaikka ja vasemmalla rakennus, jonka edessä pöydän ääressä oli kaksi miestä ja koira hihnassa. He viittoivat meitä kävelemään eteenpäin. Pihalla oli kookospalmuja ja muuta kasvillisuutta. Niiden välistä kulki sorapolkuja, joista osa oli reunustettu pensailla tai pienillä aidoilla. Pihan keskellä oli katettu alue pöytineen, pieni keittiö ja pöytä, joka toimi respana. Foo Fighters -paitainen Herman ja talon emäntä Susi toivottivat meidät tervetulleeksi. Olimme paikan ainoat vieraat, joten saimme valita, haluammeko huoneen heidän talonsa päädystä vai toisesta rakennuksesta, jossa yhden makuuhuoneen ja kylpyhuoneen huoneistot. Valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon.
Juniori meni heti pukemaan päälle uikkarit ja kaivoin hänelle snorkkelimaskin kassista. Susi huomasi aikeemme ja kiirehti kertomaan, että nyt tuossa rannassa ei voi uida. Sadekausi on nostanut Maumeressa vedenpintaa ja viereinen joki on valuttanut joen penkoilta roskat ja isoja puunoksia mereen. Se on tehnyt vedestä likaisen. Sadekauden ulkopuolella ei ole samaa ongelmaa. Susin poika oli uinut rannassa vielä pari viikkoa sitten. Tilannetta voi kuitenkin seurata päivittäin. Jos meri on tyyni ja näkyvyys vedessä on hyvä, silloin uiminen on mahdollista. Juniori oli kovasti harmistunut tästä tiedosta ja paineli sisälle vaihtamaan vaatteet. Minä en jaksanut stressata mistään. Kaivoin laukusta matkalukemista ja hain ulkokeittiöstä kupin kahvia. Homestayssä on aamupalan lisäksi aina ilmainen kahvi ja tee sekä mahdollisuus täyttää oma vesipullo isosta kanisterista.
Aamupalalla Susi tarjoaa munakasta, paahtoleipää ja tuoreita hedelmiä suoraan pihalta poimittuina. Juniori ei tykkää kananmunasta, joten hän sai yhtenä aamuna paahtoleivän kaveriksi tuoretta marmeladia ja toisena aamuna itsetehtyä Nutellaa oman pihan kaakaosta. Tästä ei lähiruoka enää lähemmäs voi tulla.
Keskustelin Hermanin ja Susin kanssa myöhemmin heidän yrityksestään ja sen ekologisesta puolesta, josta olin lukenut paikan nettiarvosteluissa. Täällä lajitellaan jätteet ja kierrätetään mahdollisuuksien mukaan. Osa roskista poltetaan. Floresin saarella on jätehuolto lapsen kengissä. Isommissa paikoissa on kyllä jätteiden keräys, mutta niiden käsittelylle ei ole paikkaa. Se roska, mikä tulee kerättyä, kuljetetaan lautalla Jaavalle asti. Lasipullot kierrätetään varmasti sekä metallitavara ja puhdas muovi joissain määrin. Susille tämä asia on tärkeä ja hän käykin luennoimassa erityisesti kouluissa jätehuollosta, kierrätyksestä ja siitä, miksi luontoon ei kannata heittää roskia. Yksi pihan rakennuksista on toimistotilana Susin pyörittämälle kansalaisjärjestölle. Hän työllistää myös vammaisia ja syrjäytyneitä.
Kotiuduttuamme uuteen majapaikkaamme alkoi tulla nälkä ja päätimme lähteä kävelylle etsimään ruokapaikkaa. Tripadvisor ei auttanut, sillä siitä löytyi vain muutama ravintola. Niistäkin osa sijaitsi kauempana lomaresorteissa. Valitsimme kohteeksi Ikan bakar Jakartan, joka kartan mukaan olisi vain muutaman kilometrin päässä. Lähdimme kävelemään tietä pitkin sen suuntaan.
Autot ja skootterit tööttäilivät ja hidastivat meidät nähdessään. Kaikki katsoivat meitä pitkään niin kuin olisimme olleet paraskin nähtävyys kaupungissa. "Miks kaikki tuijottaa? Se on ahdistavaa.", juniori tuskaili. No olimmehan me varmasti ainoat valkonaamat koko kaupungissa, joten ihmekös tuo. Yksi skootteri ja auto toisensa jälkeen hidasti tai pysähtyi kohdallamme kysellen, mihin ollaan menossa ja tarjosi kyytiä. Kieltäydyin kohteliaasti. Juniori alkoi draamailla, miten meidät kidnapataan ja me kuollaan kohta. Kuumuus väsytti nopeasti eikä kävely tuntunutkaan niin hyvältä idealta. Jäimme pitämään lepotaukoa yhden rakennuksen viereen. Ei tehnyt mieli kävellä metriäkään.
Lopulta värikäs pakettiauto pysähtyi kohdalle ja kerroimme haluavamme päästä Ikan bakar Jakartaan, ainoaan ravintolaan, jonka nimen tiesimme. Meillä näytettiin ovea. Autosta tuli samaan aikaan ulos nainen, joka kertoi hyvällä englannin kielellä, että matka maksaa 5000 rupiaa (¨~0,3€). Hyppäsimme kyytiin. Myöhemmin paljastui, että näitä tuunattuja pakettiautoja kulkee kaupungissa enemmänkin ja nimenomaan valoisaan aikaan. Ne toimivat paikallisena julkisen liikenteen välineenä ja autoille on omat reittinsä. Niissä on aina kuski ja rahastaja, joka roikkuu puoliksi ulkona oviaukosta.
Ravintola löytyi ja valitsin indonesiankielisestä ruokalistasta ainoat ruoat, joista tiesin, mitä ne sisältää nasi goreng ja mie goreng. Tarjoilijatyttö ei puhunut englantia, joten hän ei osannut kertoa, mitä muut ruokalajit olivat. Kyytipojaksi otimme mehut, jotka oli tehty tuoreista hedelmistä. Kaikki kustansi yhteensä 60 000 eli noin 4€. Laadultaan ruoka oli ihan hyvää. Juniorilta jäi oma annos lähes kokonaan syömättä. Myöhemmin opin, että ravintolan nimessä oleva ikan tarkoittaa kalaa. Jos itse eksyt joskus tänne, kannattaa ehkä valita se kalaruoka.
Paluumatkalla ravintolasta jatkui sama kaava eli tuijotukset, tööttäilyt, "hello" -huudot ja kyytitarjoukset, joita tuli pääasiassa kaksipyöräisten kuskeilta. Koska juniori oli mukana, en huolinut muita kuin autokyytejä. Sellainen järjestyi nopeasti, kun Marleno pysähtyi kohdalle. Hän oli nähnyt meidät jo lentokentällä eikä halunnut kyydistä mitään korvausta, koska majapaikkamme omistaja Susi on hänen ystävänsä. Mainitsin hänelle saamastamme huomiosta. Sain kuulla, että kyllä Maumeressa turisteja käy, mutta pääasiassa kesäaikaan.
Juniorikin alkoi pikkuhiljaa toipua kulttuurishokistaan ja tottua jollain tasolla huomioon, jota saimme osaksemme. Olimme kuin apinoina sirkuksessa, nähtävyys paikallisille. Ihmisten ystävällisyys ja auttamisen halu oli ihan käsittämätöntä. Saimme sen kokea niiden kolmen päivän aikana, jotka Maumeressa vietimme. Vaikka aina ei yhteistä kieltä löytynyt, hymy riitti. Olo oli kuin julkkiksella, kun joku satunnainen halusi ottaa yhteisselfien. Päädyin myös yhteen youtube -videoon toivottamaan hyvää ystävänpäivää ja sanomaan, jonkun paikallisen ryhmän nimen indonesiaksi.
Jokapäiväiseksi tavaksi Maumeressa tuli mennä kadulle kävelemään, hankkia kyyti, käydä syömässä ja palata kämpille. Koskaan ei joutunut kävelemään pitkään. Viimeisenä iltana pimeän aikaan meidän kanssa oli kuusi tyyppiä pyörineen pohtimassa, mistä meille saadaan autokyyti yömarkkinoille. Kaikille oli pitänyt ensin vuorotellen selittää, miten kaksipyöräinen ei nyt käy, kun juniori on mukanani. Taas kerran löysimme itsemme pakettiautosta, jonka kuski ei ollut enää työvuorossa. 50 000 rupialla (3,3€) kyyti järjestyi ja mukaan tuli bonuksena kolme opasta, jotka yömarkkinoilla tulkkasivat, mitä ruokaa mistäkin saa ostettua. Päätimme lopulta syödä grillattua vuohta riisillä.
Markkinoilla oli hauskan eloisa tunnelma. Pienemmät lapset oli huomioitu karusellilla. Ruokailun jälkeen meitä haluttiin vielä kierrättää kaupungilla. Kaiuttimista raikui lujalla paikallinen popmusiikki. Maumeressa aloin ymmärtää, miksi moni Indonesiassa käynyt palaa sinne takaisin. Ehkä se on toisille rakkaus johonkin tiettyyn kohteeseen tai ehkä se on ne paikalliset ihmiset.
-Lomakeskus: Budi Sun Resort (käytiin tuolla syömässä)
Pantai Paris homestayn pihalle tultaessa oikealla on pieni, kahdelle autolle sopiva parkkipaikka ja vasemmalla rakennus, jonka edessä pöydän ääressä oli kaksi miestä ja koira hihnassa. He viittoivat meitä kävelemään eteenpäin. Pihalla oli kookospalmuja ja muuta kasvillisuutta. Niiden välistä kulki sorapolkuja, joista osa oli reunustettu pensailla tai pienillä aidoilla. Pihan keskellä oli katettu alue pöytineen, pieni keittiö ja pöytä, joka toimi respana. Foo Fighters -paitainen Herman ja talon emäntä Susi toivottivat meidät tervetulleeksi. Olimme paikan ainoat vieraat, joten saimme valita, haluammeko huoneen heidän talonsa päädystä vai toisesta rakennuksesta, jossa yhden makuuhuoneen ja kylpyhuoneen huoneistot. Valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon.
Juniori meni heti pukemaan päälle uikkarit ja kaivoin hänelle snorkkelimaskin kassista. Susi huomasi aikeemme ja kiirehti kertomaan, että nyt tuossa rannassa ei voi uida. Sadekausi on nostanut Maumeressa vedenpintaa ja viereinen joki on valuttanut joen penkoilta roskat ja isoja puunoksia mereen. Se on tehnyt vedestä likaisen. Sadekauden ulkopuolella ei ole samaa ongelmaa. Susin poika oli uinut rannassa vielä pari viikkoa sitten. Tilannetta voi kuitenkin seurata päivittäin. Jos meri on tyyni ja näkyvyys vedessä on hyvä, silloin uiminen on mahdollista. Juniori oli kovasti harmistunut tästä tiedosta ja paineli sisälle vaihtamaan vaatteet. Minä en jaksanut stressata mistään. Kaivoin laukusta matkalukemista ja hain ulkokeittiöstä kupin kahvia. Homestayssä on aamupalan lisäksi aina ilmainen kahvi ja tee sekä mahdollisuus täyttää oma vesipullo isosta kanisterista.
Aamupalalla Susi tarjoaa munakasta, paahtoleipää ja tuoreita hedelmiä suoraan pihalta poimittuina. Juniori ei tykkää kananmunasta, joten hän sai yhtenä aamuna paahtoleivän kaveriksi tuoretta marmeladia ja toisena aamuna itsetehtyä Nutellaa oman pihan kaakaosta. Tästä ei lähiruoka enää lähemmäs voi tulla.
Keskustelin Hermanin ja Susin kanssa myöhemmin heidän yrityksestään ja sen ekologisesta puolesta, josta olin lukenut paikan nettiarvosteluissa. Täällä lajitellaan jätteet ja kierrätetään mahdollisuuksien mukaan. Osa roskista poltetaan. Floresin saarella on jätehuolto lapsen kengissä. Isommissa paikoissa on kyllä jätteiden keräys, mutta niiden käsittelylle ei ole paikkaa. Se roska, mikä tulee kerättyä, kuljetetaan lautalla Jaavalle asti. Lasipullot kierrätetään varmasti sekä metallitavara ja puhdas muovi joissain määrin. Susille tämä asia on tärkeä ja hän käykin luennoimassa erityisesti kouluissa jätehuollosta, kierrätyksestä ja siitä, miksi luontoon ei kannata heittää roskia. Yksi pihan rakennuksista on toimistotilana Susin pyörittämälle kansalaisjärjestölle. Hän työllistää myös vammaisia ja syrjäytyneitä.
"From the basics of Recycling, Reusing, Reducing our waste, We’ve come up with a few other words that were required in a wasteless society. It is simple yet very useful -Responsibility, Mental Revolution and Action. With these fundamentals, we started to move around Flores teaching not only primary schools, but also hosting and joining events showing local villages/towns about our attitude on Waste, and what to make of it."
 |
| Susi hymyileväisenä niin kuin aina. |
 |
| maisema meidän terassilta merelle päin.. |
 |
| ...ja toisinpäin |
 |
| Safir ja Ziro -koira |
Kotiuduttuamme uuteen majapaikkaamme alkoi tulla nälkä ja päätimme lähteä kävelylle etsimään ruokapaikkaa. Tripadvisor ei auttanut, sillä siitä löytyi vain muutama ravintola. Niistäkin osa sijaitsi kauempana lomaresorteissa. Valitsimme kohteeksi Ikan bakar Jakartan, joka kartan mukaan olisi vain muutaman kilometrin päässä. Lähdimme kävelemään tietä pitkin sen suuntaan.
Autot ja skootterit tööttäilivät ja hidastivat meidät nähdessään. Kaikki katsoivat meitä pitkään niin kuin olisimme olleet paraskin nähtävyys kaupungissa. "Miks kaikki tuijottaa? Se on ahdistavaa.", juniori tuskaili. No olimmehan me varmasti ainoat valkonaamat koko kaupungissa, joten ihmekös tuo. Yksi skootteri ja auto toisensa jälkeen hidasti tai pysähtyi kohdallamme kysellen, mihin ollaan menossa ja tarjosi kyytiä. Kieltäydyin kohteliaasti. Juniori alkoi draamailla, miten meidät kidnapataan ja me kuollaan kohta. Kuumuus väsytti nopeasti eikä kävely tuntunutkaan niin hyvältä idealta. Jäimme pitämään lepotaukoa yhden rakennuksen viereen. Ei tehnyt mieli kävellä metriäkään.
Lopulta värikäs pakettiauto pysähtyi kohdalle ja kerroimme haluavamme päästä Ikan bakar Jakartaan, ainoaan ravintolaan, jonka nimen tiesimme. Meillä näytettiin ovea. Autosta tuli samaan aikaan ulos nainen, joka kertoi hyvällä englannin kielellä, että matka maksaa 5000 rupiaa (¨~0,3€). Hyppäsimme kyytiin. Myöhemmin paljastui, että näitä tuunattuja pakettiautoja kulkee kaupungissa enemmänkin ja nimenomaan valoisaan aikaan. Ne toimivat paikallisena julkisen liikenteen välineenä ja autoille on omat reittinsä. Niissä on aina kuski ja rahastaja, joka roikkuu puoliksi ulkona oviaukosta.
Ravintola löytyi ja valitsin indonesiankielisestä ruokalistasta ainoat ruoat, joista tiesin, mitä ne sisältää nasi goreng ja mie goreng. Tarjoilijatyttö ei puhunut englantia, joten hän ei osannut kertoa, mitä muut ruokalajit olivat. Kyytipojaksi otimme mehut, jotka oli tehty tuoreista hedelmistä. Kaikki kustansi yhteensä 60 000 eli noin 4€. Laadultaan ruoka oli ihan hyvää. Juniorilta jäi oma annos lähes kokonaan syömättä. Myöhemmin opin, että ravintolan nimessä oleva ikan tarkoittaa kalaa. Jos itse eksyt joskus tänne, kannattaa ehkä valita se kalaruoka.
Paluumatkalla ravintolasta jatkui sama kaava eli tuijotukset, tööttäilyt, "hello" -huudot ja kyytitarjoukset, joita tuli pääasiassa kaksipyöräisten kuskeilta. Koska juniori oli mukana, en huolinut muita kuin autokyytejä. Sellainen järjestyi nopeasti, kun Marleno pysähtyi kohdalle. Hän oli nähnyt meidät jo lentokentällä eikä halunnut kyydistä mitään korvausta, koska majapaikkamme omistaja Susi on hänen ystävänsä. Mainitsin hänelle saamastamme huomiosta. Sain kuulla, että kyllä Maumeressa turisteja käy, mutta pääasiassa kesäaikaan.
Juniorikin alkoi pikkuhiljaa toipua kulttuurishokistaan ja tottua jollain tasolla huomioon, jota saimme osaksemme. Olimme kuin apinoina sirkuksessa, nähtävyys paikallisille. Ihmisten ystävällisyys ja auttamisen halu oli ihan käsittämätöntä. Saimme sen kokea niiden kolmen päivän aikana, jotka Maumeressa vietimme. Vaikka aina ei yhteistä kieltä löytynyt, hymy riitti. Olo oli kuin julkkiksella, kun joku satunnainen halusi ottaa yhteisselfien. Päädyin myös yhteen youtube -videoon toivottamaan hyvää ystävänpäivää ja sanomaan, jonkun paikallisen ryhmän nimen indonesiaksi.
Jokapäiväiseksi tavaksi Maumeressa tuli mennä kadulle kävelemään, hankkia kyyti, käydä syömässä ja palata kämpille. Koskaan ei joutunut kävelemään pitkään. Viimeisenä iltana pimeän aikaan meidän kanssa oli kuusi tyyppiä pyörineen pohtimassa, mistä meille saadaan autokyyti yömarkkinoille. Kaikille oli pitänyt ensin vuorotellen selittää, miten kaksipyöräinen ei nyt käy, kun juniori on mukanani. Taas kerran löysimme itsemme pakettiautosta, jonka kuski ei ollut enää työvuorossa. 50 000 rupialla (3,3€) kyyti järjestyi ja mukaan tuli bonuksena kolme opasta, jotka yömarkkinoilla tulkkasivat, mitä ruokaa mistäkin saa ostettua. Päätimme lopulta syödä grillattua vuohta riisillä.
Markkinoilla oli hauskan eloisa tunnelma. Pienemmät lapset oli huomioitu karusellilla. Ruokailun jälkeen meitä haluttiin vielä kierrättää kaupungilla. Kaiuttimista raikui lujalla paikallinen popmusiikki. Maumeressa aloin ymmärtää, miksi moni Indonesiassa käynyt palaa sinne takaisin. Ehkä se on toisille rakkaus johonkin tiettyyn kohteeseen tai ehkä se on ne paikalliset ihmiset.
Selamat jalan Maumere. You were something special. 💗💖💓
 |
| IKAN BAKAR JAKARTA |
 |
| YÖMARKKINAT |
 |
| viimeisen illan autokyyti |
Vinkkejä:
-Ekologinen budjettimajoitus: Pantai Paris homestay-Lomakeskus: Budi Sun Resort (käytiin tuolla syömässä)
Kommentit
Lähetä kommentti