Porto, Casa da Músicalta länteen

Lauantaiaamuna hitaan heräämisen jälkeen Sónia sanoi vievänsä minut paikkaan, missä turistit eivät yleensä käy. Sinne ei kulje metro. Muillakin julkisilla paikkaan pääsee hankalasti. Olimme liikkeellä noin kymmenen aikaan. Sonia ajoi hassun kuution näköisen Casa da Músican ohi ja kysyi, haluanko pysähtyä ottamaan siitä kuvan. En halunnut. Olihan se erikoisen näköinen, mutta minua viehättää enemmän vanhat rakennukset. Casa da Música suunniteltiin vuotta 2001 varten, kun Porto oli Euroopan kulttuuripääkaupunki.

Musiikkitalolta lähtee Porton pisin tie Avenida da Boavista, joka on yli viisi kilometriä pitkä ja kulkee kuuden lähiön halki. Tämä on monin paikoin kallista asuinaluetta. Sen huomasi, kun ohitti isoja taloja, joita ympäröi korkeat muurit tai aidat.

Saavuimme ison puiston laidalle. Vieressä oli parkkipaikka, jossa ei ollut tilaa. Myös tien varsi oli täynnä pitkän matkaa. Jatkoimme eteenpäin pitkin Avenida do Parque -puistotietä. Autolle löytyi parkkipaikka ja lähdimme kävelemään puistoon sen toiselta sisäänkäynniltä, Aldoarin kaupungintalon kupeesta.

Läheltä löytyi ihana kahvila, jossa oli iso terassi. Pidimme heti espresson mittaisen tauon. Aurinko paistoi jo lämpimästi. Oli kiva tarkkailla muita ihmisiä. Paikalla oli perheitä, pariskuntia, ystävyksiä, nuoria kirjojen kanssa, lapsia leikkimässä. "Mitä minä sanoin: sinä olet ainoa turisti täällä", Sónia huomautti virnuillen.

Jatkoimme matkaa kaupunginpuiston halki. Parque da Cidade on paikka, johon ihmiset tulevat viettämään aikaa viikonloppuisin. Alue on 83 hehtaarin kokoinen ja ulottuu Atlantin valtamerelle. Sen rakentamisessa on käytetty kiveä. Siitä on tehty istuimia, portteja ja muita rakennelmia eri puolille. Maalis-huhtikuun vaihteessa puisto tuntui jo niin vehreältä ja kesäiseltä.

Tuuli puhalsi mukavasti merenrannassa. Ihmisiä oli levittäytynyt tasaisesti ympäri hiekkarantaa. Atlantti on tähän aikaan aivan liian kylmä uimiseen. Se ei hidastanut surffikoululaisia, joka märkäpukuineen treenasivat niin vedessä kuin kuivalla maalla.

Rannalla hengailun jälkeen pistäydyimme vielä Castelo do Queijo -nimisessä linnoituksessa. Sen pieniin museokokoelmiin pääsi tutustumaan 0,5€ hintaan. Palasimme sitten melkein samaa reittiä puiston halki. Puiston päähän oli noussut markkinapöytiä. Ihmiset myivät siellä tiloillaan kasvattamia luomutuotteita.

Aamupäivään kului kolmisen tuntia kuin huomaamatta. En olisi tajunnut tulla tänne oma-aloitteisesti. Onneksi minulla oli oma paikallinen opas.
Jos sinä olet kaupungissa ja haluat rauhallisemmille tonteille pois kaupungin vilskeestä, pidä mielessä Parque da Cidade do Porto.