Elämäni paras reissupäivä

"Olimme vaeltaneet reilut puoli tuntia. Sitten huomasin ensimmäisen elefantin hahmon yhden pensaikon takana. Se tunne, kun näkee jotain niin suurta ja kaunista ensimmäisen kerran siinä ympäristössä oli sanoinkuvaamaton."

Viime viikon keskiviikolle olin varannut päiväretken elefanttien suojelualueelle. Minut haettiin majataloni edestä aamulla ja vietiin Vang Vieng elephant sanctuaryn toimistoon, joka sijaitsee keskustassa. Siellä hoidettiin raha-asiat pois alta. Koko päivän reissu maksoi 750000 kippiä eli noin 75€. Toimistolta lähdimme kahdella autolla suojelualueelle. Minun lisäkseni mukana oli yksi pariskunta ja neljän hengen perhe. Isoja porukoita elefanttien luo ei otetakaan.

Vang Viengistä ajomatka kesti noin tunnin. Ohitimme useita pieniä kyliä. Kuski sai olla tarkkana, sillä välillä lehmälauma saattoi ilmestyi kulman takaa eteen. Yhdessä kylässä koira makasi keskellä tietä. Automme huomattuaan se ei pitänyt kiirettä lähteäkseen alta vaan nousi istumaan ja rapsutti itseään antaumuksella ennen kuin tallusteli sivummalle.

Loppumatkasta emme nähneet enää taloja. Ympärillä oli peltoja ja viidakkoa. Erään mäen päältä avautui kaunis järvimaisema. Paikkaan, jonne olimme menossa, ei ollut mitään opaskylttejä. Ihan hyvä niin, sillä emme olleet menossa mihinkään yleiseen huvipuistoon, johon voi tulla milloin sattuu. Käännyimme lopulta pienelle hiekkatielle, joka johdatti meidät suojelualueen päärakennuksen luo. 

Saimme ensin luettavaksemme kansiot, joissa kerrottiin paikan toiminnasta, elefanteista ja heidän käyttäytymisestään. Sitten jokaiselle jaettiin pari litraa vettä ja kangaskassit, jotka täytettiin banaaneilla. Oppaamme pahoitteli huonoa englannin kielen taitoaan pitäessään meille esipuhetta. Hän kertoi paikan olleen toiminnassa alle kaksi vuotta. Alue, jossa olimme, oli oppaan suvun omistamaa maata. Elefantteja täällä oli neljä: kolme naaraspuolista, jotka tulisimme näkemään. Lisäksi alueella on yksi urospuolinen elefantti, joka on vähän aggressiivinen ja kulkee omia polkujaan eikä viihdy naaraiden seurassa. 

Kaikki elefanteista ovat vuokrattu niiden oikeilta omistajiltaan, etteivät ne joudu enää tekemään töitä. Opas kertoi, ettei heillä ollut vielä varaa ostaa elefantteja, sillä yksi maksaisi 500 miljoonaa kippiä eli noin 50000 euroa. Se raha, mitä me vierailustamme maksoimme, menee toiminnan ylläpitämiseen, eläinlääkärikuluihin ja banaaneihin, jotka ostetaan lähialueen viljelijöiltä. Banaaneja ei kuitenkaan syötetä niille ylen määrin, sillä elefantit löytävät pääasiallisen ravintonsa itse ympäröivästä luonnosta.

Sitten oli aika lähteä etsimään elefantteja. Lähdimme kävelemään viidakkoon. Vesipullot repussa ja banaanikassi olalla painoivat jonkin verran. Alussa oli hankalakulkuista ylämäkeä. Seurueemme kahdella vanhimmalla oli hieman hankaluuksia etenemisen suhteen. Opas pysähtyi tasaisin väliajoin ja odotimme, että kukaan ei jäänyt jälkeen. Viidakon jälkeen tulimme avonaisemmalle alueelle, jossa oli korkeaa heinikkoa ja pensaita. Opas pysähteli välillä tutkimaan maamerkkejä, kuten katkenneita oksia ja tuoreita lantakasoja. Hän katseli ympärilleen ja kuunteli tarkkaavaisesti. 

Olimme vaeltaneet ehkä puolisen tuntia. Sitten huomasin ensimmäisen elefantin hahmon yhden pensaikon takana. Se tunne, kun näkee jotain niin suurta ja kaunista ensimmäisen kerran siinä ympäristössä oli sanoinkuvaamaton. Meidät huomattiin. Kaksi elefanteista lähti tulemaan kohti ja sitten kolmas vähän kauempaa. Taisivat tietää, että nyt olisi banaaneja luvassa. Yksi tuli luokseni kärsä ojossa kassiani kohti. Banaanit menivät suuhun nopeaa tahtia. En edes ehtinyt kaivaa valmiiksi uutta banaania kassista, kun kärsä oli jo ojennettuna eteeni. Jokainen ryhmästämme ruokki kolmea elefanttia vuorotellen ja siirtyi sitten taka-alalle katselemaan ja ihastelemaan näitä otuksia. Kun nostin molemmat kädet ylös elefantin edessä, se tiesi, ettei minulla ollut enempää banaaneja. Kun kaikilta oli banaanit loppu, elefantit jatkoivat omia puuhiaan. Yksi meni juomapaikalle ja kaksi muuta pensaiden luo syömään lehtiä.

Luonnonvaraiset elefantit eivät ole ihmisistä kiinnostuneita, mutta nämä kaverit olivat meikäläisiin tottuneet. Olivathan he joutuneet tekemään ennen paljon töitä ihmisten hyväksi. Iältään nämä naaraat olivat yli 30-vuotiaita. En pysty edes kuvittelemaan, minkälainen historia näillä yksilöillä mahtaa olla takana.

Elefantit Laosissa ja ihmisten työvälineinä

Laosia kutsuttiin ennen nimellä Lane Xang, miljoonien elefanttien maa. Viidakko peitti suuren osan harvaan asutusta maasta. Se oli ihanteellinen asuinympäristö monille muillekin eläinlajeille. Tällä hetkellä maassa on elefantteja arviolta parisen tuhatta, joista puolet elävät ihmisen hallinnassa. 

Yleisimmin elefantteja on käytetty metsäteollisuudessa jo satoja vuosia. Ne ovat joutuneet vetämään puunrunkoja ulos viidakoista, joihin tavalliset työkoneet eivät päässeet. Niille on syötetty jopa amfetamiinia, että jaksavat tehdä pidempää päivää. Tämä on johtanut eläinkannan vähenemiseen. Kun elefanttinaaras saa poikasen, se huolehtii siitä neljä vuotta eikä pysty työskentelemään samaan aikaan. Tämä on ollut elefantin omistajille iso tulojen menetys. Siksi naaraita on estetty lisääntymästä tai heidän poikaset on riistetty pois. Tämä on aiheuttanut niille suurta henkistä kärsimystä. 

Metsäteollisuuden lisäksi elefantteja on käytetty ja käytetään edelleen turismi- ja viihdebisneksessä. Ne ovat älykkäitä ja oppivat helposti sirkustemppuja. Elefanteilla ratsastaminen on ollut ja on edelleen iso bisnes. Kiitos eläinsuojelutyön, valistamisen ja sosiaalisen median ihmisten tietoisuuteen on tullut, ettei tämä ole eettistä toimintaa. Elefanttien selät eivät ole luotu kantamaan ihmisiä. Ja miten nämä ihanat, lempeät eläimet onkaan saatu alistettua rahantekovälineiksi. 

Elefantin poikaset ovat salakuljettajille arvokkaampia. Heitä puolustavat emot usein ammutaan. Poikaset huutavat ja itkevät äitiensä perään. Ne sidotaan liikkumattomiksi ja niitä hakataan vasaroilla ja keihäillä päiväkausia. Jos ne tästä kidutuksesta selviävät hengissä, henkisesti murrettuina, ne työskentelevät ihmiselle lopun elämänsä. Ellei sitten joku niitä pelasta.

Päivä kului elefanttien tahdissa heidän puuhasteluaan seuratessa ja heidän perässään kulkien. Välillä kävimme lounastamassa puiden alle rakennetussa leirissä. Siellä meille tarjottiin grillattu kanaa, jonka lisukkeena oli tahmeaa riisiä. Teimme itse papusalaatin, joka maustettiin limellä ja chilikastikkeella. Jälkiruoaksi oli tuoretta mangoa ja ananasta.

Ruokailun jälkeen meidän piti etsiä elefantit uudelleen, sillä ne olivat ehtineet vaeltaa kauemmas. Kuljimme heidän perässään avomaalla ja metsässä. Erään ison kiven kohdalla yksi elefanteista heitti jalkansa sen toiselle puolelle ja rapsutti mahaansa kiveä vasten. Se näytti hauskalta ja sai koko ryhmän nauramaan. Metsässä elefantit valitsivat tarkkaan, mitä lehtiä halusivat syödä ja kiskoivat nuoret puut tai pensaat juurineen maasta kärsillään. Ne kulkivat, mitä reittiä tahansa ja tunkeutuivat kaikkein tiheimpienkin oksistojen läpi. Niitä oli kiva katsella. Päivä kului nopeasti ihan huomaamattaan.

Aurinko alkoi olla jo matalammalla. Oppaamme sekä pari muuta suojelualueen työntekijää alkoivat houkutella elefantteja eteenpäin. He puhuivat niille lempeästi ja rauhallisesti laon kielellä. Yksi naaraista taisi olla tämän lauman pomo. Kun se lähti liikkeelle, muut seurasivat sitä. Jatkoimme metsästä avomaalle. Sotkimme jalkamme ylittäessämme mutaojan elefanttien perässä. Ne selkeästi tiesivät, mihin olimme menossa. Ne johdattivat meidät järvelle ja menivät heti veteen. Riisuimme päällysvaatteet pois ja seurasimme perässä uima-asuissamme. Opas kertoi meille, että vedessä ei kannata mennä elefantin taakse vaan pysyä sen edessä tai sivulla. Se kun saattaa yhtäkkiä päättää istahtaa alas.

Elefantit olivat leikkisiä. Kun niiden päälle pärskytti vettä, ne innostuivat ja suihkuttivat kärsillään vettä meidän päälle. Se oli hauskaa. Palasin sitten reppuni luon ja hain kännykkäni saadakseni kuvan tilanteesta. Lopulta elefantit tulivat yksi kerrallaan pois vedestä, kun olivat saaneet tarpeekseen. Ne jatkoivat matkaansa. Pukeuduimme ja lähdimme seuraamaan niitä. Yhteinen aikamme alkoi jo olla lopussa.

Elefantit odottivat suojelualueen päärakennuksen luona kärsät ojossa, kun ryhmämme saapui sinne jälkijunassa. Saimme vielä syöttää lisää banaaneja ja ottaa viimeiset kuvat niiden kanssa. Kun banaanit oli annettu, elefantit lähtivät takaisin viidakkoon. Tunsin oloni äärettömän onnelliseksi. Oppaamme piti loppupuheensa ja kiitti siitä, että meidän turistien ansiosta nämä yksilöt saivat viettää leppoisaa elefantin elämää. Lähtiessämme paikasta, pysähdyimme vielä eräällä tienpätkällä ottamaan kuvan siitä järvimaisemasta, mikä edessä avautui. Mikä ihana alue näillä kohtaamillamme elefanteilla onkaan asua.

Tuosta päivästä on nyt kulunut viikko. Ei ole mennyt päivääkään ettenkö olisi ajatellut tuota paikkaa ja noita elefantteja tuntien suurta mielihyvää. Tämä reissupäivä Laosissa oli parasta, mitä olen ikinä kokenut. Kyyneleet valuvat pitkin poskiani, kun kirjoitan näitä tämän postauksen viimeisiä lauseita. Voi kun vielä joku päivä kaikki maailman elefantit saisivat elää lajilleen ominaiseen tyyliin ilman julmaa hyväksikäyttöä.

Vang Vieng elephant sanctuary: viimeinen kuva alueesta mäen päältä

Linkkejä ja vinkkejä:

- Vang Vieng elephant sanctuary

- How to tell real elephant sanctuaries from abusive exhibitors

- Elephants and tourism industry in Laos

- Laos -the land of million elephants

- The cruel captive elephant industry