Snorklausta mannerlaattojen välissä

 









Islannissa on ollut paljon sulateltavaa ja olenkin pitänyt kuukauden blogitauon reissun jälkeen. Ensimmäisenä haluan palata kesäkuun päivään, jolloin tein osittaisen Golden circle -kierroksen yhdistettynä snorklaukseen. Joo-oo, snorklausta Islannissa. Eikä missä tahansa paikassa vaan Pohjois-Amerikan ja Euraasian mannerlaattojen välissä. Tällaista ei voi tehdä missään muualla maailmassa. 
Tripadvisor valitsi tämän vuonna 2019 TOP kymppiin kaikista aktiviteeteista, mitä maailmassa voi tehdä. 

Olin snorklannut aiemmin satunnaisesti matkoillani lämpimissä maissa. Aina, kun pidän maskia ja snorkkelia pitkästä aikaa päässä, minulle tulee sellainen tunne, etten saa happea tarpeeksi ja alan hengittää puuskuttaen. Olen myös tuntenut tukehtuvani. Nämä menevät onneksi ohi, kun rauhoitun ja psyykkaan itseäni. Jännitin, tulisiko tällä kertaa samoja oireita. Täysin uutena kokemuksena oli kuivapuvun  käyttö. Sen pukeminen oli tosiaan tekniikkalaji. Alimmaisena piti olla omat pitkät alushousut ja pitkähihainen paita. Niiden päälle tuli fleece -haalari ja kuivapuku sitten sen päälle. Viimeisimpänä päähän laitettiin tiivis kumikypärä ja käsiin hansikkaat. Samanlaisia pukuja käytetään muuten avaruudessakin. 

Silfran halkeama sijaitsee Thingvellirin kansallispuistossa. Vuonna 1789 iso maanjäristys teki alueelle useita halkeamia, joista ainoastaan Silfra täyttyi sulalla jäätikkövedellä, joka tuli läheisestä Langjokullin jäätiköstä. Silfra tarkoittaa hopeanhohtavaa. Snorklausreitillä on neljä selkeästi toisistaan erilaista aluetta: Syvin rako; Silfran sali; syvänsininen katedraali, jossa veden väri tuntuu muuttuvan ihan erilaiseksi; ja Silfran laguuni.

Minä ja amerikkalainen pariskunta, päivän ainoat asiakkaat, menimme varusteet päällämme lähtöpaikalle. David näytti siellä olevasta kartasta reitin ja alkumatkassa olevan kohdan, jossa vedestä pystyisi poistumaan, jos tuntuisi, ettei pysty jatkamaan. Laskeuduimme alas portaikkoa tasolle, joka oli veden alla. Kuivapuku sai vedessä aikaan jännän painottoman tunteen. Meidän piti eka laittaa pää veden alle ja hengitellä snorkkelin kanssa. Se tuntui hyvältä enkä alkanut panikoida tai hyperventiloida. Sitten menimme vähän matkan päähän portaikosta ja harjoittelimme selälleen kääntymistä. Kesken kaiken saattaa tulla vaikka paniikkikohtaus tai haluaa muuten vaan vähän levähtää selällään kelluen. Silloin pitää nostaa pää vedestä, ottaa snorkkeli suusta ja heilauttaa toista kättä niin että kääntyy selälleen sen käden suuntaan. David muistutti vielä, ettemme koskisi kiviin. Jotkut niistä saattoivat olla irrallaan ja potentiaalisesti syvällä allamme saattoi olla sukeltajia. Yksi ryhmä lähtikin noin puoli tuntia ennen meitä liikkeelle.












Vedenalainen maailma oli huikea kaikessa karuudessaan. Ainoana kasvillisuutena oli muutamat levät ja vihreät "peikon hiukset", joista David käytti nimeä green ozzy. 
Välillä David huhuili meitä, kun halusi kiinnittää huomiomme johonkin asiaan tai kertoa, kun tulimme jollekin tietylle alueelle. Sitten tuli se paikka, jossa sai koskettaa molempia manneerlaattoja. Se oli hieno hetki. Olen ollut nuorempana kiinnostunut vulkanismista ja muistan skipanneeni yhden maantiedon kurssin lukiossa tekemällä tutkielman tulivuorista. Nyt jumalauta koskin omin pikku kätösin kahta mannerlaattaa yhtäaikaa ja snorklasin niiden välissä. 

Vesi oli ihan tajuttoman kirkas. Davidin mukaan näkyvyys oli 100 metriä. Yhdessä kohdassa hän havainnollisti asiaa pyytämällä meitä nostamaan silmämme vedenpinnan yläpuolelle ja katsomaan kauempana etualalla olevaa kalliota ja laittamaan sitten pää takaisin veteen ja katsomaan samaan suuntaan. Näin ihan selvästi kallioon asti, vaikka se oli kaukana. 

Kuivapuku piti lämpimänä. Kaula-aukko hörppäsi vähän vettä sisäänsä niin kuin hanskatkin.  Otin välillä snorkkelin pois juodakseni vettä, koska meille oli erityisesti mainostettu, että niin voi tehdä ja vesi oli todella puhdasta. Reilu puolituntinen vedessä kului nopeasti vedenalaista maailmaa ihmetellen. 

Otimme lopuksi yhteiskuvan. Alun jännitys oli kadonnut kasvoiltamme ja tilalla oli vapautunut tunnelma ja kolme iloista turistia yhden elämänkokemuksen rikkaampina.





Linkkejä ja vinkkejä:

Kommentit

  1. Vau, tämä oli todella mielenkiintoista. Itsekin olen snorklannut vain lämpimissä maissa. Vaikka tuolla ei tosiaan näytä olevan minkäänlaista kasvien, kalojen tai muiden merieläjien loistoa, kiinnostaa minuakin vastaavanlainen snorklausretki Islannissa. Tuo karuus näytti kuvissa vaikuttavalta ja paikan päällä varmasti vielä upeammalta.

    VastaaPoista
  2. Voi hitsi, ihan mahtava kokemus varmasti! Olen joskus käynyt tuolla ja sekin oli jo hieno fiilis, mutta tuo snorklaaminen on varmasti ihan mieletöntä. Minulla on muuten vähän tuota samaa ongelmaa, että kestää tottua siihen hengittämiseen kun lähtee pitkästä aikaa snorklailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt se hengitys -juttu meni onneksi jouhevasti. Mistä lie johtuu moinen, että välillä siitä keho panikoi.

      Poista
  3. Aika jännä kokemus! Enkä ole tämmöisestä mahdollisuudesta ennen lukenutkaan. Rakastan snorklaamista, mutta sukeltaessa itsellä tulee juuri tuollainen kuvailemasi olo, ettei saa tarpeeksi happea. Täytyy pitää mielessä, kun joskus tuonne suuntaan päästään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli jännää ja olin pitkään ihan fiiliksissä tuosta jälkeenpäin.

      Poista
  4. No nyt on erikoishommaa, ja siis ihan mahtava kokemus varmasti! En ollut minäkään kuullut tällaisesta mahdollisuudesta aiemmin, vaikka paljon juttuja Islannissa reissaamisesta onkin tullut luettua. Missä hintaluokassa tämä retki pyörii, ja riippuuko se osallistujien määrästä? Islanti on ollut kohdelistalla jo pidempään, mutta vielä ei olla sinne päädytty - itse asiassa se on ainoa Euroopan maa joka on kokonaan käymättä. Liekö sitten säästetty makein pala viimeiseksi, jää nähtäväksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä otin snorklauksen yhdistettynä osittaiseen golden circle -kierrokseen. Näin siis ensin geysirin ja gullfoss -putouksen, jonka jälkeen mut vietiin tuonne Silfraan. Hinta oli muistaakseni 160€. Jos menee pelkästään snorklaamaan se on halvempi. Tuolta firman linkistä löytyy enemmän tietoa.

      Poista
  5. Vau mikä kokemus! Tämän tahtoisin kyllä itsekin joskus tehdä. Islantiin piti matkata jo viime vuonna, mutta sitten korona sai toisiin ajatuksiin. Islanti tulee olemaan varmasti ihan ensimmäisiä ulkomaankohteita sitten, kun taas lähdemme muualle reissaamaan. Melkein kylmät väreet meni täätä lukiessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on Islanti jäänyt pitkään, kun muut matkakohteet menneet ohi, mutta nyt oli hyvä aika käydä.

      Poista
  6. Siis ihan mieletön paikka snorklata ja ihan uskomattoman kirkasta tuo vesi. Kiva että reissu meni ilman panikointia. Mua tosin alkoi ahdistaa jo tuo kuvaus tosta tiukkojen vaatteiden määrästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatetus oli kyllä aika hurja, mut jokainen kerros oli jäätikkövedessä tarpeen. ☺️

      Poista

Lähetä kommentti