Jos näyttäisin sinulle vain yhden paikan Vallettasta..




Kun tulet Vallettaan pääportilta ja kävelet jonkin aikaa eteenpäin, oikealla puolella löytyy mesta, jonka edestä löytyy iso jono ihmisiä sisään pyrkimässä. Olet löytänyt St John's katedraalin. Lippu aikuiselta maksaa 10€, opiskelijoilta ja eläkeläisiltä 7,5€. Alle 12-vuotiaat pääsevät tänne ilmaiseksi aikuisen seurassa. Mukaan kierrokselle tähän upeaan paikkaan saat audioguide -laitteen.

Paikan rakennuttivat Maltan ritarit 1573-1578. Kirkkoa pidetän yhtenä hienoimmista barokkiajan taidonnäytteistä euroopassa.  Maltalla on muuten huhujen mukaan yhtä monta kirkkoa kuin vuodessa on päiviä. Jos haluaisit käydä siellä vuoden jokaisena päivänä kirkossa, sen ei tarvitsisi olla kertaakaan sama.  

Kun kirkkoon astuu sisään, tulee välitön "WAU"-reaktio. Sisustus, kattomaalaukset, kaiverretut kiviseinät, taulut, alttarit, ovien kaaret, kullan kimallus ja ihan kaikki saa hämmästelemään, miten hienoa kädenjälkeä ihminen voikaan saada aikaan. Katsot sitten lattiaan, kattoon tai seiniin, joka puolella on nähtävää. Marmorilattia kätkee alleen ritareiden ja suurmestareiden  hautoja. Vaikka et sen kummemmin kirkoista tai katedraaleista välittäisi, tätä ei kannata jättää katsomatta. On se vaan niin kaunis paikka.

Tehdäänkö nykyaikana mitään näin mahtipontista? Veikkaan, että tällaiset projektit kaatuisivat vähintään rahoituksen puutteeseen. Taiteilijat eivät taida nykyaikana olla niin suuressa arvoissa kuin ennen.




















Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä:




Kommentit

  1. Olen sama mieltä. Tuli minullakin WAU-reaktion kuin astuin sisään.

    Kysyit että tehdäänkö nykyaikana mitään näin mahtipontista.
    Seikki Zayedin moskeija on tosi upea, valmistettu 2007.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan googlata, kun en muista kuulleeni tuosta. Näyttää hienolta. Noiden öljysheikkien ei tarvi pihtailla rakennukuluissa :)

      Poista
  2. Ehdottomasti yksi upein nähtävyys Maltalla. Tyyris sisäänpääsy, mutta vau-reaktio on yleensä taattu ja olenkin uskaltanut suositella tätä Maltan kävijöille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sanoisi, että on tyyris siihen nähden, mitä sillä saa. Worth every penny. :)

      Poista

Lähetä kommentti