Trans-Flores roadtrip päivä 1: Maumere - Moni

Roadtrip alkoi sekä haikeassa että odottavan innostuneessa tunnelmassa. Olisin viihtynyt Maumeressa pidempäänkin. Toisaalta en malttanut odottaa kaikkea sitä, mitä muuta Floresin saarella olisi tarjottavana. Juniori valtasi takapenkin, johon hän nukahtikin pian liikkeelle lähdön jälkeen.

Ensimmäinen paikka, jossa pysähdyimme, oli Wuring niminen kylä lyhyen ajomatkan päässä Maumeresta. Sen hökkelimäiset rakennukset on rakennettu veden päälle paalujen varaan. Täällä asuu yhteisö, joka on Bajo nimisen alkuperäiskansan jälkeläisiä. Ennen vanhaan he viettivät lähes koko elämänsä pitkissä veneissään ja rantautuivat, kun tarvitsi korjata venettä tai täydentää vesi- ja muita varastojaan. He elivät meren antimista. Ylimääräinen saalis vaihdettiin johonkin muuhun hyödykkeeseen.

Veneissä asuvaa Bajo - kansaa oli levittäytynyt ympäri Kaakkois-Aasiaa. Heidät tunnettiin taitavina merenkävijöinä ja veneiden rakentajina. Bajojen lapset oppivat uimaan ennen kävelykykyä. Kymmeneen ikävuoteen mennessä pojat ovat taitavia vapaasukeltajia ja pyydystävät kaloja keihäillä. On tavallista, että nuorilta puhkaistaan tärykalvot tahallisesti, että ne eivät puhkea sukellettaessa syvälle.
Tänä päivänä enää parisataa Bajo -perhettä elää merellä vakituisesti. Muut ovat muodostaneet omia yhteisöjään eri paikkoihin rannikolle.

Fun fact: Labuan Bajo on kaupunki Floresin länsirannikolla. Nimi tarkoittaa Bajojen satamaa

Kylän talojen välistä kulkee lautapolkuja eikä monessakaan kohdassa ole kaiteita, joista pitää kiinni. Laudat ovat joko tasaisia tai pyöreitä bambun runkoja, jotka on naulattu yhteen tai sidottu köysillä kiinni. Paikalliset kulkivat siellä tottuneesti ripeään tahtiin. Itse tuijotin alas jalkoihin ja harkiten astuin jokaisen askeleen. Alas oli 2-3 metrin pudotus ja vesi kylän kohdalla ei todellakaan näyttänyt puhtaalle. Yhdessä kohtaa minun oli pakko todeta, etten pysty jatkamaan etenemistä. Kapeat lankut ja heiluvat laudat eivät herättäneet luottamusta ja pelkäsin, että tipun sieltä alas. Palattiin takaisin samaa reittiä, mistä tulimme.

Matka jatkui eteenpäin pitkin Trans-Floresin valtatietä. Poikkesimme sivutielle, joka johdatti meidät Sikka nimiseen kylään. Matkan varrella ohitimme kilometrikaupalla tyhjiä hiekkarantoja. Yhdellä niistä hiekka oli mustaa.

Ryhmä naisia havahtui touhuistaan, kun automme parkkeerasi tien laitaan.  Täällä ei juuri muuta liikennettä näkynyt kuin paikallisia kaksipyöräisillä.

Sikka natar oli ensimmäisiä paikkoja Floresin saarella, jonne portugalilaiset lähetystyöntekijät tulivat levittämään katolilaista uskoa. 

Kylän keskusta on komea kirkko, joka rakennettiin 1899 jesuiittapappien avustuksella. Sisällä sen katto näyttää nurin päin käännetyltä veneeltä. 

Kirkkoon tutustumisen jälkeen menimme pihamaalle puiden katveeseen. Ryhmä paikallisia naisia esittelivät perinteistä ikat -kudontaa vaihe vaiheelta pientä korvausta vastaan.

 Pumpulimainen aines, josta lanka tehdään saadaan jonkin puun rungon sisältä. Siinä on mukana siemeniäkin. Aines täytyy pehmittää ja siemenet poistaa ennen kuin siitä voi tehdä lankaa. (Kts. postauksen ylin kuva.) Väriltään se on valkeaa tai vaaleankeltaista. Indigo kasvin lehdistä ja kebuka puun juurista saadaan valmistettua sinistä sekä ruskeaa tai punaruskeaa väriä, joilla langat voidaan värjätä luonnonmukaisesti. Jos näet muun värisiä ikat -kankaita, niiden langat on tuotu Jaavalta. Kankaiden valmistus on todella pitkä prosessi. Mitä enemmän kuvioita tai eri värejä kankaaseen tulee sitä kauemmin se kestää. Oli mielenkiintoista nähdä kankaiden valmistus vaihe vaiheelta. 

Seuraavana oli vuorossa Koka beach, jossa olimme olleet jo edellisenä päivänä. Siellä oli myös tarkoitus syödä, mutta juniori ilmoitti, ettei hän halunnut syödä taas kalaa. Pysähdyimme matkan varrella Paga beachille Laryss nimiseen rantaravintolaan. Paga on pikkukaupunki, joka sijaitsee puolivälissä Maumeresta Moniin. Ravintola oli pieni. Näkymät merelle ja pitkin autiota hiekkarantaa miellyttivät silmää. Ihan loistava taukopaikka. Menukin oli englanniksi. Ruoat saatuamme jalkoihin ilmestyi viisi suloista kissaa pitämään maukumiskuoroa. Pitihän niille pieniä makupaloja heittää.

Koka beachillä vietimme muutaman tunnin uiden ja snorklaillen. Kiipesin rantojen välissä olevan kukkulan päälle, josta oli upeat näkymät joka puolelle.

Paga beach

Portaat kukkulan päälle Koka beachillä

Näkymät kukkulan päältä

Floresin saari on vuoristoista. Ympärillä on viidakkoa. Suoria tienpätkiä on vähän. Tie mutkittelee vasemmalle ja oikealle, ylös ja alas niin kuin serpentiini. Juniori takapenkillä alkoi voida pahoin. Autossa oli onneksi muovipusseja ja haimme niitä varmuuden vuoksi lisää kaupasta. Kolme kertaa hän ehti oksentaa ennen kuin saavuimme perille Monin kylään, joka oli tämän päivän päätepiste.

Majapaikkana oli idyllinen Kelimutu eco lodge. Paikka toimii aurinkoenergialla ja yhdellä huoneella on 370 kertaa pienempi hiilijalanjälki kuin keskiverto Balin Kutan hotellilla.

Runsaan päivällisen jälkeen uni tuli helposti. Seuraava päivä olisi yksi tämän reissun odotetuimmista. Herätyskello ajastettiin soimaan klo 4:00.

Aiemmat postaukseni Floresin saarelta:

- Maumere -apinoina sirkuksessa
- Hyvää Ystävänpäivää Koka beachiltä

Muita linkkejä:

- Wuring -sea gypsy village
- Sikka natar -flores tourism
- Flores explore tours