Autoton sunnuntai Ulan Batorissa

Eilisen karaokeillan jälkeen ohimossa tuntui pientä jomotusta. Samaa oli havaittavissa viereisessä kerrosängyssä nukkuvilla Lauralla ja Hannesilla. Ihana herätä uuteen aamuun hirsisängystä. Jonkun makuun se voisi olla liian kova, mutta minä kyllä tykkäsin siitä.

Aamukahvia hörppiessäni katselin kartasta, että 5km päässä olisi kiinnostava temppeli ja lähempänä toinen. Voisin ottaa taksin sinne kauimmaiseen ja kävellä takaisin sen toisen kautta ja käydä syömässä välillä. Täällä taksi ei maksa paljon mitään:  keskustan alueella 2,5-3€.
Kerroin ajatuksistani Woodpecker's in työntekijälle, Undralille. Hän kertoi, ettei tänään saa taksia, kun on autoton päivä.

"Autoton päivä, mitä se tarkoittaa?", kysyin ihmeissäni.
-"Täällä on autoton päivä kerran tai kahdesti kuussa sunnuntaina. Kyllähän autot kulkevat, mutta vain keskustan ulkopuolella." ,Undral kertoi.

Kai minä sitten kävelen. Ei 5 kilometriä mennen tullen niin paha ole. Kuvittelin autottoman päivän olevan sellainen, että sitä on suositeltu ihmisille, mutta kaikki kuitenkin kulkevat autoilla. Minulla on muistikuvia, että Helsingissäkin olisi ollut joskus autoton päivä. Sellainen paljon mainostettu juttu, joka ei kuitenkaan toiminut. 

Lähdin Sansar tunnelin suuntaan Beijing streetille. Tiellä ei tosiaan ole yhtään autoa. Ihmiset kulkevat kävellen, rullaluistimilla, pyörillä, potku-ja skeittilaudoilla. Lapset ovat niin onnellisen näköisiä, kun kaikki ajokaistat ovat käytössä heitä varten. Kävelin itsekin keskelle autotietä. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Olin ihan fiiliksissä tästä autottomasta päivästä, kun tajusin, millainen se on. Näyttää, että koko kaupunki olisi lähtenyt yhdessä kaduille. Teillä piti varoa vain lapsia,  jotka eivät innoissaan oikein katsoneet eteensä huristellessaan kuka milläkin välineellä.

Vastaantulevien kaistalla kaukaa kuuluu moottoripyörän ääni ja kovaäänistä musiikkia kaiuttimesta. Sen tullessa näkyviin, perässä seuraa noin parin sadan pyörän jono. Ei käy ilmi, että mitä varten ne pyöräilee. Ehkä jonkun teeman tai tämän päivän vuoksi. Tunnistan paikallisen bändin, the HU'n musiikin. Ne on parhaillaan Pohjois-Amerikan kiertueella.

Poliiseja on isoissa risteyksissä valvomassa, että kaikki sujuu mallikkaasti. Käveltyäni ne viisi kilometriä Beijing streetin päähän, tajuan, miksi autoja ei täällä näy. Tie on blokattu betoniporsailla.

Autotien toisella puolen näkyy Gandantegchinlen luostarialue. Se on rakennettu jo 1809, mutta tuhottiin kommunistikaudella.  Aluetta alettiin kunnostaa  uuteen uskoon vuodesta 1944.T hetkellä täällä asuu noin 500 munkkia.

Astuessani portista sisään tulen pihalle, jota reunustaa sylinterin muotoiset rukouspyörät. Kävelen jokaisen ohi ja pyöräytän niitä oikealla kädelläni kellonsuuntaisesti. Sen uskotaan poistavan pahaa karmaa ja lisäävän viisautta. Sisällä on käynnissä jonkinlaisia seremonioita. Niitä ei luonnollisesti voi kuvata. Seuraan  hetken ovelta ja lähden. 

Gandantegchinlen luostari

Puikkelehdin pienemmillä kaduilla ja menen erään rakennuksen ohi. Se vaikuttaa olevan  taidemuseo, joka on tietysti kiinni, kun on sunnuntai. Rakennuksen ulkoseinällä on makeita kuvia, jotka täytyy ikuistaa kameralla. Yhden kohdalla pikku lapsi juoksee ohi ja hänen hahmo jää hauskasti kuvaan. Minun oli tarkoitus mennä Undralin vinkkaamaan Green Zone -ravintolaan, josta saa hyvää paikallista ruokaa. Se oli kiinni ja jatkoin sitten matkaa seuraavaan paikkaan.

Choijin Lama, joka on nykyisin museo, toimi aikanaan buddhalaisena temppelinä. Sekin sai osansa kommunistikaudesta ja suljettiin, koska buddhalaisia sorrettiin. Sitä ei kuitenkaan tuhottu, sillä vuosi sulkemisesta jotkut viisaat miehet muuttivat sen museoksi ja saivat sen sillä pysymään ehjänä kommunismin ajan.

Temppelialue on tosi seesteinen. Minun lisäksi alueella on kaksi muuta turistia, munkki ja pari muuta työntekijää. On melkoinen kontrasti nähdä vieressä moderni kerrostalo.  Niin kuin olen maininnut aiemmin, en kuulu kirkkoon. En ole myöskään erityisen hengellinen. Kuitenkin tykkään reissatessa käydä katsomassa kauniita historiallisia rakennuksia oli ne sitten  vaikka kirkkoja, luostareita tai temppeleitä. Buddhalaisuudessa on muutenkin elementtejä, joista pidän: siinä ei kehoiteta palvomaan mitään jumalaa vaan ajattelemaan itse;

"Ei mitään tule uskoa vain siksi, että on sanottu"

Minuakin elämä on potkinut joskus huolella päähän. Siksi ajattelen buddhalaisittain, että elämässä täytyy kärsiä päästäkseen lopulliseen hyvään.

Temppelin jälkeen menin lähimpään ravintolaan, minkä löysin, koska olin kävellyt tuhottomasti. Verensokerit rupesivat olemaan alhaalla.

Jos minulla olisi askelmittari, veikkaisin, että sunnuntaina tuli käveltyä ainakin 15 kilometriä. Se oli rentoa haahuilua ympäri kaupunkia. Ulan Bator näyttäytyi niin erilaisena ilman ruuhkia. Autoton päivä on ihan loistava idea.

Iltaa vietettiin jälleen Woodpecker'sin pöydän äärellä yhdessä jutustellen. Suomalais-saksalainen Meri oli tullut vaellukselta jostain erämaasta. Oli hauska puhua suomea. Undral kertoi, että heillä on ollut asiakkaana paljon suomalaisia soolonaismatkaajia. Niin ja huomenna tänne olisi palaamassa toinen Sini ratsastusvaellukselta. Tämä on aika hauska sattuma.

Myöhemmin kysyin Undralilta että miksi tällaisia autottomia päivä järjestetään? Onko se ympäristön tai saasteiden takia?

-"Ulan Batorin keskusta on suhteellisen pieni. Kaikki ajavat täällä autolla ja teillä on hirveät ruuhkat erityisesti aamuisin ja iltapäivisin. Ihmiset on haluttu herättää ajattelemaan, ettei aina ole pakko mennä sillä autolla, kun voi kävelläkin."

PS. Seuraavassa postauksessa tulee olemaan parhaimmat kuvat Mongoliasta
PPS. Olen parhaillaan Venäjän puolella toista päivää. Reissuani pääset seuraamaan reaaliajassa Insta -storysta. Laitan blogin puolelle reissujutut tulemaan aikajärjestyksessä.

Linkkejä ja vinkkejä:

- Haaveista totta -Trans-Siperia kutsuu

- Terveiset Mongoliasta

- Woodpecker's Inn (Facebook)

-