Haaveista totta: Trans-Siperia kutsuu



Jo viime vuonna ajatushautomossani suunnittelin kahden viikon soolomatkaa tälle syksylle. Tutkin karttoja, luin blogeja ja katselin Youtube -videoita eri maailmankolkista. Kauhean paljon ei kahteen viikkoon voi ahnehtia nähtävää, joten mihinkään älyttömän kauas ei voisi lähteä. Vaihtoehdot karsiutuivat lopulta kahteen kohteeseen, joista molemmat olivat erilaisia ja omilla tavoillaan erityisen kiinnostavia. Junamatka veti pidemmän korren Se toinen vaihtoehto oli muuten Nepal.

Nyt edessä on Trans-Siperian seikkailu, joka kuljettaa minut Mongoliasta Venäjän halki. Neljä erillistä junamatkaa kestävät yhteensä noin 101 tuntia.

Ensimmäinen suunnitelma oli lentää Vladivostokiin ja kulkea se perusreitti sieltä Moskovaan. Lennot Vladivostokiin olivat kuitenkin tosi kalliita, yli 700€ niille päiville, jotka kävisivät minulle. Vaihdoin Vladivostokin tilalle Mongolian pääkaupungin Ulan Batorin (Ulaanbaatar). Lento maksoi reilut 300€. Vaikka joutuu hankkimaan Venäjän viisumin lisäksi Mongolian viisumin, tulee tämä huomattavasti halvemmaksi kuin reissun aloittaminen Vladivostokista. Päätöstä ei tarvinnut sen pidempään miettiä. Ostin menolipun Mongoliaan.

😁😉
"I don't know where I'm going from here, but I promise you, it ain't boring." 
-DAVID BOWIE




Matka Ulaanbaatarista Moskovaan on rautatietä pitkin 4635km ja nopeimmillaan sen pystyy matkaamaan 98 tunnissa. (Vladivostokista Moskovaan se on 9258km.) Yhteen putkeen en tuota matkaa halua taittaa. Onhan radan varrella paljon kiinnostavia kohteita, kuten Irkutsk. Siellä sijaitseva Baikal -järvi on maailman suurin makean veden järvi ja lisäksi maailman syvin järvi.

Matkani alkaa siis Trans-Mongolian rautatieltä Ulaanbaatarista. Sieltä 404 kilometrin päässä rata yhtyy Trans-Siperian rataan paikassa Ulan Ude. Välietappini ennen Moskovaa ovat Irkutsk, Krasnoyarsk ja Jekaterinburg.

Olen seurannut erityisellä mielenkiinnolla uutisointia Siperian metsäpaloista. Ne ovat tehneet muutaman kaupungin ilmasta huonon hengittää. Jossain sinistä taivasta ei olla nähty viikkoihin. Metsäpalot ovat luultavimmin saaneet alkunsa siitä, kun salahakkuita tehneet ovat yrittäneet peittää jälkensä sytyttämällä hakkuualueet palamaan. Toivottavasti Siperiaan saadaan sateita ajoissa ennen reissuani ellei niitä ole jo ollut. Juuri nyt Amazonin metsäpalot saavat lehdissä palstatilaa ja hyvästä syystä. Siperian vastaavista en ole kuullut eikä googlailukaan auta löytämään mitään kahta viikkoa tuoreempaa.

Matkan suunnittelussa on auttanut Real Russia -sivuston reitin suunnittelu -toiminto. Siinä saa valita, miltä asemalta aloittaa ja mihin aikoo lopettaa, missä kaupungeissa aikoo pysähtyä ja kuinka moneksi yöksi. Tämän jälkeen saa valita juna-aikatauluista, millä junalla haluaa mennä ja missä luokassa. Itse vedän ensimmäisen Ulanbaatar - Irkutsk matkan 2.s luokassa, kun valittavana on vain kaksi luokkaa. Loput reissusta matkustan 3.s luokassa eli ns. karjavaunussa. Se on kuin iso hostellin dormi 54 vuodepaikalla. Siinä joutuu väkisinkin kontaktiin kanssamatkustajien kanssa. Osaan venäjää muutamia sanoja. Puhelimeen olen ladannut englanti -venäjä -kääntäjän, joka toimii ilman nettiä. Eiköhän noilla tule toimeen.

Reissuvalmistelut ovat edenneet pikkuhiljaa: Olin merkannut kalenteriini, milloin olisi sopiva aika laittaa viisumihakemukset sisään. Ensin vuorossa oli Mongolia. Piti lähettää pikakirjeenä Suomen kunniakonsulaattiin passi, hakemus, valokuva ja kopio kuitista, että olet maksanut sekä viisumin, että takaisinlähetyksen. Kustannus oli 80€.

Sen jälkeen jatkoin Helsingin päärautatieaseman sisällä olevaan Lähimatkojen toimistoon. Sinne meni passi, hakemus, valokuva ja vakuutusyhtiön todistus voimassa olevasta matkavakuutuksesta reissun aikana. "Passi olisi valmis silloin ja silloin. Sinulle tulee tekstiviesti. Maksu hoidetaan hakiessa." Ai miten minä tykkään tuollaisesta nopeasta ja ytimekkäästä palvelusta.

Heinäkuun vikalla viikolla tajusin, että olin lähdössä Krakovaan. Mulla ei ollut passia. Sain sen lopulta takaisin silloin, kun oli luvattukin. Kustannus Venäjän viisumista oli 89€. Matka kuitenkin tuntuu kokonaisuudessaan halvalta, koska olen maksanut sen osissa. Ensin ostin menolipun Mongoliaan. Siitä parin kuukauden päästä valitsin reitin Real Russia sivustolta. Koska he eivät voineet ostaa lippuja niin aikaisin, maksoin pienen alkumaksun siitä, että he huolehtivat lippujen hankkimisesta. Sitten, kun Venäjän junien liput olivat tulossa myyntiin, maksoin loput, yhteensä 377.5€.

Nyt minulla on tulostettuna kaikki Venäjän puolen junaliput. Mongolian junalippu toimitetaan majataloon, jossa yövyn Ulaanbaatarissa. Joku säästäväisempi voisi tuohon kommentoida, että halvemmalla ne olisi saanut ostamalla suoraan asemalta. Ehkä niin, mutta tykkäsin tosi paljon Real Russian käyttämisestä. Ihana, kun saa valita netissä itse, mitä haluaa ja muut hoitavat järjestelyasiat puolestasi. Heidän kanssaan asiointi on ollut sujuvaa ja meileihin vastattiin nopeasti.

Viimeisenä ostin lentolipun Moskovasta Helsinkiin. Tuhlailin myös vähän ja bookkasin privahuoneen jaetulla kylpyhuoneella hyvästä moskovalaishostellista. Olisihan se viimeinen majapaikka Trans-Siperian matkallani. Kustannus huikeat 57.48€ kahdelta yöltä. Matkustaminen voi olla halpaa, kun vaatimustaso ei ole niin kova. Välillä pitää kuitenkin vähän hemmotella itseään. Turha penninvenytys on tylsää. Itse nukun hyvin hostelleissa soolomatkoillani eikä minua haittaa, jos samassa huoneessa nukkuu yhdeksän tuntematonta. Kunhan kukaan ei kuorsaa erityisen äänekkäästi.

Kaikki on siis suunnilleen valmista. Reppu täytyy vielä pakata ja töissäkin käydä useamman vuoron verran. Tähän reissuun on laskettu kuukausia ja viikkoja. Ensi viikolla on vihdoinkin lähdön aika. Minä olen niin valmis. Muut ovat kommentoineet, että "oletpa rohkea" ja "miten uskallat?". En pidä itseäni erityisen rohkeana vaan ennemminkin uteliaana ja elämyshakuisena. Luotan siihen, että pärjään maalaisjärjellä ja avoimuudellani missä tahansa. ❤✌

Pääset seuraamaan reissuani reaaliajassa instagramissa tai Facebookissa. Laitan myös insta -tarinaa matkan varrelta, kunhan netti sattuu toimimaan. Blogi päivittyykin sitten viiveellä.

Minkä reissuhaaveen sinä aiot toteuttaa seuraavaksi?


Linkkejä ja vinkkejä:

- Bucket list lähivuosille (2017)
10 reissu-unelmaa (2019)
Trains - Real Russia
What to pack for Trans-Siberian
Trans-Siberian food


- Kuvat:  Bixabay 



Kommentit

  1. Ihana juttu! Pitääpä laittaa tämäkin korvan taakse, koska olen itekin haaveillut tuosta matkasta usein. Olin viime vuoden huhtikuussa 10 päivää Mongoliassa, joten jos kilometristoori aiheesta kiinnostaa, niin löydät sen täältä: https://www.rantapallo.fi/cillamaria/2019/01/22/esi-isien-jaljilla-mongoliassa-huhtikuu-2018/

    Ulan Bator on tosi turvallinen kaupunki ja siellä voi liikkua illallakin ilman pelkoa. Kaupungissa on aika saasteinen ilma, mutta muuten siellä on helppo liikkua. Liikenne tosin on kaoottista kuten missä tahansa suurkaupungissa. Paljon löytyy erilaisia etnisiä ravintoloita, ihan hyvät ostosmahdollisuudet monista eri tavarataloista ja paljon kuvattavaa esim. arkkitehtuurin osalta. Kaupungissa sekoittuu rapistunut neuvostotyyli, ikivanhat temppelit sekä modernit lasirakennukset. Mongolialaiset puhuu aika huonosti englantia, mutta elekielellä pärjää.

    Joten oikein hyvää matkaa!

    VastaaPoista
  2. Trans-Siperia on kyllä kiehtova! En tiedä olisiko meistä matkustamaan karjavaunussa, vaikkakin aika ainutlaatuinen kokemus se varmasti olisi!

    Missä paikoissa aiot pysähtyä matkan aikana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irkutsk (+Olkhonin saari), Krasnoyarsk ja Jekaterinburg 😊

      Poista
  3. Hienoa, etta paaset toteuttamaan unelmasi! Kiva kun kerroit hinnoista, luulin, etta olisi tullut kalliimmaksi reissuksi. Innolla odottelen postauksia missa kerrot, miten meni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa hirveästi , missä luokassa matkustat, monta pysähdystä teet ja mistä ne liput ostaa. Itse yövyn lisäksi hostelleissa ja majatalossa, joten halvimmat yöpymiset on 3€/yö. 😊

      Poista
    2. Ihanaa! Tämä on ollut meidänkin haave kauan, mutta ei ollut vielä sopivaa hetkeä toteuttaa sitä. Jään innolla odottamaan matka kertomuksiasi ja kokemuksia. Hyvä vinkki tuo Real Russia sivu :)

      Poista
    3. Joo, se oli kyllä helmi löytö.. ja vaikka kyseisen firman palveluja lopulta päätyisikään käyttämään, voi kuitenkin suunnitella sen oman reittinsä ilmaiseksi ja vähällä vaivalla. ☺️

      Poista
  4. Tätä retkeä seuraan ehdottomasti. Haaveilen tuosta reissusta mutta haluan matkata Moskovasta Mongolian kautta Pekingiin. Tuohon Venäjän matkasuunnitelu haluankin nyt tutustua ja muihin vinkkeihisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen firman sivulla voi suunnitella ihan Pekingiinkin asti sen reitin. ☺️

      Poista
  5. Ei vitsit, toi on ollut mun bucket listillä ikuisuuksia�� jään niin innolla seuraamaan sun matkaa! Tsemppiä! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinäkin tämän ruksit joku päivä listaltasi, kun vaan päätät tehdä sen. 😊

      Poista
  6. Tämä kuulostaa ehdottomasti seuraamisen arvoiselta reissulta. Joten ihanaa reissun odotusta ja vielä parempaa matkaa! Kuvia ja postauksia odotellessa. :)

    VastaaPoista
  7. Ohhoh, onpas seikkailu, jonka sait ilmeisestikin varsin edullisesti! Olet rohkea, kun uskallat lähteä yksin ilman sujuvaa venäjänkielentaitoa. Mutta hei, kyllä sitä aina pärjää vaikka elekielellä. Paljon vaan lukemista mukaan reissuun, niin eiköhän aikakin kulu.

    Trans-Siperian reissu on itselläni myös joku päivä haaveissa, joten jään seuraamaan mielenkiinnolla matkaasi läpi valtavan Venäjän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on Bookbeat kokeeksi käytössä ekaa kertaa ja olen ladannut siihen reissuaiheista materiaalia mm Haapasalon elämästä Venäjällä. ☺️

      Poista
  8. Trans-Siperian reissu Vladivostokiin on ollut haaveissa jo pitkään ja yritin sellaisen tehdäkin autolla kolme vuotta sitten, mutta auto hajosi alkumatkasta. Tänä kesänä tein kuukauden mittaisen 8700 km automatkan Venäjälle (Krim ja Kultainen kierros). Majoituin aina omassa huoneessa ja keskihinta jäi alle 20 euron. Ensi kesänä taas Venäjälle autoilemaan ja talvella toivon mukaan Balille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinkin sun reissun kuvia instassa. Majoitukset tuolla on kyllä tosi edullisia. 😊

      Poista
  9. Junamatkailu ei oo koskaan tuntunut mulle omalta, mutta jostain syystä muutamana vuotena oon löytänyt itteni lukemasta juttuja eri maailman kolkkien upeimmista junareiteistä. Kyllähän nämä postaukset aina matkailunnälkää kasvattaa joka tapauksessa vaikka toistaiseksi muunlaiset matkat onkin valikoitunut toteutettaviksi.
    Pitääpä ottaa sun blogi seurattavaksi että näen mitä kaikkea tuolta löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleareenan Junamatka Eurooppaan tarjoaa muuten hyvää inspiraatiota tähän, vaikka junamatkailu ei (vielä) tuntuisikaan omalta jutulta. 😏

      Poista
  10. Moikka Sini! Ihan mahtavan kuuloinen reissu tulossa! Jään innolla odottamaan uusia postauksia matkaltasi. Olin kesäkuussa Venäjä-Valko-Venäjä reissulla ja se jätti positiivisessa mielessä todella suuret jäljet minuun, varmasti loppuiäkseni. Seuraavaksi suuntaan Toscanaan prätkäreissulle, marraskuulle suunnitteilla matka Israeliin. Tunnistan tuon seikkailunhalun myös itsessäni, jota jotkut kutsuvat uhkarohkeudeksi, jotkut jopa hulluudeksi. T. Laura/ Lauran tarakalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavalta tuo prätkäreissukin kuulostaa. Ripaus hulluutta on vaan positiivinen juttu. Muuten elämä ois aika tylsää.

      Poista
  11. Upean kuuloinen seikkailu tulossa, jään mielenkiinnolla seuraamaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😊 Innoissaan ollaan täälläkin ja lasken tunteja lähtöön.

      Poista
  12. Kiinnostavaa! Aika moni tästä retkestä varmaan haaveilee, mutta toteutus jää kaikenlaisten muiden suunnitelmien alle. Myönnän myös, että minulla jäisi ainakin kolmosluokka kokeilematta, ja jotenkin idea kärsii matkustaa Trans-Siperiaa ykkösessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan sitä mennä vaikka vuorotellen joka luokassa ja olla 3.ssa jonkun lyhyen välin. Toki ymmärrän, ettei se ole kaikkien mielestä kiinnostava. Enhän itsekään voi etukäteen tietää, mitkä fiilikset siitä tulee.

      Poista
  13. En edes haaveile tällaisesta matkasta, mutta siksipä tämä blogi menee seurantaan. Teen nojatuolimatkan, siitä mahdollisuudesta siis kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi.. toivottavasti saan aikaan eläväistä tekstiä matkalta 😊

      Poista
  14. Tämä junamatka on ehdottomasti omallakin bucket listilläni! Mielenkiinnolla jään seurailemaan reissuasi :) Junamatkailu on itselleni se kaikista mieluisin reissaamisen muoto ja tällä reitillä siitä pääsee varmasti nauttimaan kyllästymiseen asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti en ihan kokonaan kyllästy. Uusissa haaveissa on jo idän pikajuna, jos tämä reissu menee putkeen. ☺️

      Poista
  15. Ai vitsi! <3 Trans-siperian junamatka on ollut haaveissa ikuisuuden, kiitos ihanan konkreettisesta postauksesta! Täytyykin pistää blogisi seurantaan, jotta saa vinkkejä tuleville reissuille. :)

    Seuraavana reissuhaaveenani on Kaakkois-Aasian sooloreissu ainakin kuukaudeksi. En ole koskaan reissannut noin kauaa yksin, katsellaan mitä tästä tulee! Tulisipa vain jotain hyviä lentotarjouksia vastaan, että konkretisoituisi suunnitelmat tästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun alla ja alkuvuodesta usein tulee hyviä tarjouksia eri lentoyhtiöiltä... Eiköhän sinäkin omasi löydä. 🍀

      Poista
  16. Kuljimme välin Pekingistä Ulan Batoriin toissakesänä ottaaksemme vähän tuntumaa tähän junamatkailuun, mutta meille riitti tuo 36 tunnin pätkä. Sinänsä kahden hengen hytissä, jossa oli oma wc ja lavuaari matkanteko ei ollut erityisen epämukavaa, mutta silti.
    Kiinan ja Mongolian rajalla on vielä telien vaihto, joka kesti aika kauan, mutta olihan se sisänsä kiinnostavaakin!
    Jos haluat ottaa tuntumaa tähän junamatkaan, niin tässä juttumme siitä:
    https://meriharakka.net/2018/06/14/junalla-ulan-batoriin/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko, olenkin lukenut tuon teidän postauksen. Mullakin pisin yhtäjaksoisin matka tulee olemaan noin 34tuntia ja vielä 3.s luokassa. Saa nähdä, miten se menee. 😏

      Poista
  17. Tätä tulen seuraamaan varmuudella, moinen reissu on kiinnostanut muakin jo kauan – ja tässä tuli jo hyvää informaatiota siitä, miten suunnitelmia kannattaa lähteä toteuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos herää lisäkysymyksiä, aina saa laittaa viestiä. Autan mielellään, jos osaan. 😊

      Poista

Lähetä kommentti