Mary-Ann's Polarrigg, Longyearbyen

Kun kerroin, minne olimme matkustamassa mieheni kanssa, ihmisten reaktiot olivat hauskoja:

- "Oho."

- "Wau."

- "Ei oo totta."

- "Mistä sait tuon idean?"

- "Ihanko oikeasti?"

- "Mitä siellä voi tehdä?"

- "Miten sinä tuon paikan keksit?"

Idea syntyi siitä, kun näin Ylellä BBC:n dokumenttisarjan Ice Town: Life on the Edge. Se kertoi Longyearbyenistä ja sen asukkaista. Tarina Mary-Ann nimisestä naisesta ja hänen hotellistaan jäi erityisesti mieleen. Kävin tutkimassa myöhemmin hotellin nettisivuja. Selvitin, että Norwegian ja SAS lentävät tänne tiettyinä päivinä. Siitä se idea sitten lähti muhimaan. Matka oli yllätys miehelleni ja onnistuinkin pitämään kohteen salassa lähtöpäivään asti.

Kuva: IMDb ; Keskellä meidän kaupunkikierroksen opas ja oikealla hotellimme perustaja Mary-Ann

"Welcome to a hotel unlike any other.", Mary-Ann's Polarrigg mainosti nettisivullaan eikä turhaan. Se oli erikoisin ja erilaisin hotelli, jossa olimme ikinä yöpyneet yhdessä. Tämän paikan takia tänne matkustimme. Luksusta pimeyden keskelle toi oma sviitti poreammeineen erillisrakennuksessa. Siinä samassa oli myös pelihuone, jossa pystyi pelaamaan biljardia tai heittää dartsia.

Hotelli perustettiin 1999 vanhoihin hiilikaivostyöläisten asuintaloihin. Talojen ulkoasut olivatkin entisellään. Ne näyttivät puuhökkeleiltä. Puolisoni käytti sanaa leikkimökki. Pihalla seisoi vanha Sisu -bussi, jolla työläiset kuljetettiin kaivoksille ja takaisin. Mary-Ann sisusti vuosien varrella sisätiloja rennon boheemilla otteella. Siellä näkyi niin täytettyjä eläimiä kuin tavaraa vanhoista hiilikaivoksista.

Aamiainen nautittiin päärakennuksessa. Se oli tarjolla keittiön viereisessä huoneessa ja syötiin Vinterhagen -ravintolassa. Täällä kävimme myös syömässä kahtena iltana. Menu oli lyhyt ja listalla oli lähiruokaa: lohta, poroa, hyljettä ja valasta. Kasvikset oli toki kuljetettu muualta. Se oli halvempaa ja energiatehokkaampaa kuin niiden kasvattaminen Huippuvuorilla kasvihuoneessa.

Mary-Ann's arc

Meidän talo, jossa oli sviitti ja pelihuone.

Idyllinen respa päärakennuksessa

Huone, josta haettiin buffetaamiainen: 1/4

2/4

3/4

4/4 Mary-Ann

hyljettä

Olutta paikallisesta panimosta

Tämä pimeä aika oli Huippuvuorilla off-season tai oikeastaan no-season niin kuin Vinterhagenin tarjoilija sitä nimitti. Tämä oli paikallisille aikaa, jolloin sai ottaa rennommin. Yhtenä iltana olimme ravintolan ainoat asiakkaat. Toisena iltana paikalla oli muutama muukin. Ruoka oli todella hyvää. Hylje oli meille molemmille uusi makukokemus. Olin yllättynyt siitä, miten hyvältä se maistui.

Ympäristönä Vinterhagen oli niin erikoinen. Ulkona oli pimeä ja kylmä, kun taas ravintolan sisällä oli lämmintä kuin tropiikissa. Viherkasvit ympäröivät joka puolella.Taustalla kuului rauhallinen, klassinen musiikki. Siitä en itse välittänyt, mutta se kyllä sopi paikan tyyliin. Ruoan jälkeen saattoi siirtyä viereiseen huoneeseen Rompen -baarin puolelle.

Ihmettelin, kun Mary-Ann oli loistanut poissaolollaan. Dokumentissa häntä kuvattiin työhulluksi, joka oli mukana kaikessa, mitä hotellissa tapahtui. Sain kuulla, että Mary-Ann oli sairastunut syöpään ja joutunut lähtemään Norjan mantereelle hoitoihin. Sairaus oli vakavaa laatua. Mary-Ann oli joutunut laittamaan tämän hotellin, elämäntyönsä myyntiin terveydentilansa vuoksi. Hänen muualla asuvista lapsistaan yksikään ei pystyisi alkamaan paikan jatkajaksi.

Englanninkielinen paikallislehti Icepeople tiesikin kertoa, että Mary-Ann's Polarrig oli saatu myytyä ja uusi omistaja olisi paikallinen Svalbard wildlife expeditions. Kaupat lyötäisiin lukkoon tulevaan tammikuuhun mennessä. Toivottavasti uusi omistaja säilyttäisi paikan ulkoasun nykyisellään.

Mary-Ann's Polarrigg oli täydellinen paikka minilomalle. Se oli lyhyen kävelymatkan päässä palveluista. Hotellilta ei kuitenkaan ollut pakko lähteä mihinkään, jos ei huvittanut. Pimeys, luonnon rauha, ympäröivät vuoret, puhdas ilma ja jalkojen alla narskuva lumi pihalla kävellessä yhdessä vaikuttivat paikan tunnelmaan.

Tulisinko tänne uudelleen. Ehkä. Mutta valoisampaan aikaan. Mieheni sen sijaan sanoi nauttineensa pimeydestä ja paikan autioituneen tunnelman tuomasta rauhasta. Tunteesta, että olisi lähes ainoa ihminen planeetalla.

Rompen -baari

Linkkejä ja vinkkejä:

- Tiesitkö tämän Huippuvuorista?

- Ice people -lehti

- Mary-Ann's Polarrigg

PS. Ottamani ulkokuvat eivät vastaa todellisuutta. Kamera teki ne valoisammiksi. Tässä ohessa videoklippi siitä, millaista ulkona oli keskipäivällä: