Temppelikierros Bangkokissa







Heräsin aikaisin ensimmäisenä aamunani Bangkokissa, sillä oli tarkoitus kiertää muutamia temppeleitä. Minun piti aloittaa kaikkein suosituimmasta paikasta, kuninkaalliselta palatsialueelta. Siellä sijaitseva smaragdibuddhan temppeli, Wat Phra Kaew on Thaimaan tunnetuimpia maamerkkejä. Jostain syystä olin kuvitellut paikan aukeavan 10:30 enkä sen vuoksi kiirehtinyt aamupalan ja liikkeelle lähtemisen kanssa. Paikka olikin auennut pari tuntia aiemmin ja siellä oli melkoinen ryysis, kun vihdoin pääsin paikalle.

Mentyäni pääportista sisään, etsin katseellani lipunmyyntiä. Tajusin nopeasti, että suuri osa edessäni tungeksivaa porukkaa oli opastetuilla kierroksilla. Kuljin määrätietoisesti heidän ohitse. Lipunmyynti löytyi vähän matkan päässä eikä sinne tarvinnut juurikaan jonottaa.
Olin lukenut etukäteen, että täällä olisi ruuhkaa, mutta se ihmisten määrä oli uuvuttava. Isot ryhmät tukkivat teitä pakkautumalla yhteen paikkaan.

Pystyi kyllä hyvin kuvittelemaan, millainen paikka oli kuninkaallisten ja heidän hovinsa asuessa täällä. Palatsialue oli upea. Rakennukset on koristeltu kullalla ja marmorilla. En nauttinut kaikesta siitä kimalluksesta ja yltäkylläisyydestä niin paljon kuin olisi ehkä pitänyt tungoksen takia.

Aukioloajat: 8:30-15:30
Lippu: 500baht (15€)


Wat Pho





Wat Pho on selkeästi vähemmän suosittu kuin edellinen paikka. Ilahduin suuresti, että pystyin liikkumaan alueella ilman tungeskelua. Tämän temppelin tunnetuin asia on yhden paviljongin sisällä oleva makaava Buddha. Lisäksi alueella on thai -lääketieteen opetuksen päämaja. Siihen kuuluu hierontakoulu. Jos siis temppelialueella kävely rasittaa, täällä voi käydä rentoutumassa takulla hyvässä käsittelyssä.  Törmäsin alueella lasten tanssiesityksiin. Isompia esiintyi yhdellä aukiolla ja pienempiä lavalla opettajiensa ohjaamina.

Aukioloajat: 8 -18:30
Lippu: 200baht (6€)



Wat Arun, aamunkoiton temppeli




Lähtiessäni edellisestä temppelistä, kuljin vasemmalle kohti Khao Praya -jokea. Eteen tuli matalan rakennuksen sisällä oleva markkinapaikka, jonka läpi kuljettuani saavuin joen rantaan. Wat Arun -temppelille meni lautta, joka kustansi 4 bahtia eli noin 0,12€.

Wat Arun tunnetaan pyramidimaisista torneistaan eli prangeista. Ne on verhoiltu merisimpukan kuorilla ja rikkinäisillä posliinin palasilla, jotka olivat aikanaan tulleet kiinalaisten laivojen painolastina.

Wat Arun on  häikäisevän upea. Osaan prangeista pääsi kiipeämään. Portaat ovat melko jyrkät ja alaspäin sai tulla varovasti, ettei kaatunut. Tämä on mielestäni postauksen kaunein paikka.

Aukioloajat 8-18
Lippu 50 baht (1,5€)



Wat Thephtidaram





Toisena päivänä jatkoin temppeleiden kiertelyä tutustumalla kolmeen hostellini lähellä olevaan. Tähän temppeliin tulin vahingossa, kun aikomus oli mennä viereisellä tontilla olevaan.

Kuningas Rama III rakennutti paikan 1800-luvun alussa kunnianosoituksena yhdelle vaimoistaan. Temppeli tuli kuitenkin tunnetuksi Thaimaan Sheakspearesta, Sunthorn Phu'sta, joka vietti täällä kolme vuotta munkkina.

Temppelialue on pieni ja sievä, ehdottomasti vierailun arvoinen.

Aukioloajat: 8-17
Lippu: 100baht (3€)

Wat Ratchanadaram - Loha Prasat




Tämä temppeli löytyy edellisen vierestä ja se toimii myös buddhalaisena kouluna. Pihalla parveilikin paljon lapsia koulupuvuissaan. Ratchanadaram tarkoittaa kuninkaallista sisaren tytärtä.

Viisitorninen Loha Prasat (suom. rautalinna) temppelialueella  on todella vaikuttava. Sen ympärillä on 37 keihästä, jotka kuvastavat niitä hyveitä, joita buddhalainen tarvitsee valaistumiseen.

Aukioloajat: 9-17
Lippu: ilmainen



Wat Saket - kultainen kukkula






Wat Saket on lyhyen kävelyn päässä edelliseltä temppeliltä. Se on helppo löytää, sillä se sijaitsee kukkulan päällä. Ylös pääsee kiipeämällä 344 porrasta. Helteessä tuo tuntuu raskaalta, mutta matkan varrella on kahvila ja levähdystasanteita.

Täällä näin ensimmäisen kerran, kun ihmisiä käännytettiin lipunmyynnissä väärien vaatteiden takia. Sama pukeutumiskoodi pätee joka temppeliin eli täytyy olla olkapäät peitossa ja nilkat piilossa. Itse kuljin t-paidassa ja supermukavissa elefanttihousuissa, jotka kuumallakaan ilmalla eivät tunnu erityisen hiostavilta.

Temppelin kultainen huippu on hieno. Sisältä se ei ole mitenkään erityisen upea. Maisemat ympärillä sen sijaan ovat hienot. Savusumun takia näkyvyys ei ollut nyt paras mahdollinen.

Aukioloajat: 7:30-19
Hinta: 50baht (1,5€)




Linkki edelliseen postaukseen:

- Loma alkoi Bangkokista

Kommentit

  1. Temppelit ovat monesti todella kauniita ja niitä on kiva käydä ihailemassa. Väenpaljous tosin vie fiiliksen aika nopeasti. Hrmi, kun olit ymmärtänyt Wat Phra Kaewn aukeamisajan väärin, aamuvarhain kokemus olisi voinut olla kivempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, olin katsonut etukäteen monen eri paikan aukioloja ja tuon yhden muistin väärin.

      Poista
  2. Huhhuh, ei voi kuin ällistellä noita temppeleita! Mieti mikä työ noissa on ollut rakentaa ja koristella. Ja se on kyllä totta, että liika tungos vie kaiken innon. Itselleni kävi näin Prahan linna-alueella. Lähdin pois kesken opastetun kierroksen ja kiertelin hetken yksinäni. Tungos ärsytti niin paljon lopulta, etten jaksanut kiertää kun murto-osan linnakompleksista. Mutta ei se totta puhuen ollut edes kovin kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo arkkitehtuuri on kyllä häikäisevää. Se on totta että liika tungos vie innon.

      Poista
  3. Thaimaan temppeileihin jaksaa kyllä ihastua kerta toisensa jälkeen. Bangkokissa ehdin käydä vain yhdessä, mikä oli sääli, mutta Chiang Maissa ja muualla Pohjois-Thaimaassa tuli kierrettyä temppeleitä toisensa jälkeen ja jokainen kyllä hätkähdytti omalla tavallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Temppelit ei tuolta kyllä käymällä lopu. Chiang Maista oon kuullut pelkkää hyvää. Täytyy sinne lähteä joskus sen valkoisen temppelin ja kaiken muun takia. 😊

      Poista
  4. Olipa kiva lukea postauksesi Bangkokin temppeleistä, sillä viikko sitten kiertelin siellä itsekin temppeleitä. En käynyt yhtä monessa kuin sinä, koska aikaa ei ollut itselläni kuin pari päivää. Poimin siis vain pari temppeliä ja tutustuin niihin kaikessa rauhassa. Wat Arun oli kyllä häikäisevän upea, olin siellä itse tosin vasta illalla vähän ennen auringonlaskua. Eräässä toisessa pienemmässä temppelissä kävin meditoimassa yhdessä thaimaalaisen ystäväni kanssa. Siellä oli tosi ihanan rauhallista meditoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonlaskun aikaan noissa paikoissa on varmasti ihan omanlaisensa tunnelma. Mäkin eksyin tuolla kierroksella yhteen hiljaiseen temppeliin, kun erehdyin paikasta. Seesteistä, kun saa sellaisessa paikassa olla omien ajatusten kanssa.

      Poista
  5. Jopas sä kerkesit kiertämään temppeleitä :) Mä etenen yhden temppelin taktiikalla, eli poikkesin edellisellä matkalla Wat Phossa, ensi kerralla sitten vuorossa Wat Arun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan noita paljon, mutta sijainniltaan niin kolme ekaa kuin kolme viimeisintäkin olivat
      aika lähekkäin. 😏 Yhden temppelin taktiikka kuulostaa hyvältä. Tuosta mun kahden päivän setistä tuli vähän ähky. 😁

      Poista
  6. Heh, olen yrittänyt Wat Phra Kaew temppeliin jo kolme kertaa, mutta aina nähdessäni väenpaljouden ja tuntiessani hikinorot niskassani yli 30 asteen helteessä olen kääntynyt pois. Enää en edes yritä. Pitäisi kyllä pyörähtää esim. tuolla kultaisella kukkulalla. Siellä on varmasti kaunista ja rauhallisempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä kukkulalla ei ollut tungosta. Auringonlaskun aikaan saattaisi olla, mutta kävin itse päivällä siellä. Maisemat ylhäältä ovat hienot.

      Poista
  7. Super hyvin kirjoitettu! - Olen lukenut tekstin muutaman kerran. Hyvin tehty!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti