Matka Ruandaan korona-aikana

 


Lentokone oli melko täynnä Amsterdamista Kigaliin.  Kahdeksan tuntia meni helposti. Istuin käytäväpaikalla neljän penkin rivissä. Kävi tuuri, kun viereen ei tullut ketään ja pystyi vaihtamaan mukavasti itsensä monenlaiseen asentoon lennon aikana. 

Kuuntelin lennon aikana melkein loppuun Aki Hintsan Voittamisen anatomian. Katsoin lisäksi yhden Guy Ritchie -elokuvan, Gentlemen. Ritchie ei ikinä petä. Loistavaa brittitoimintaa kerta kaikkiaan. 

Ruokailut rytmittivät mukavasti lentoa. Lisäksi tykkään tuijotella lentokarttaa. Seurata, miten kone liikkuu ja minkä maan yli milloinkin lennetään. Lentokartan tuijottaminen on vähän sama, kuin katsoisi snookeria tv: stä krapulapäivänä.

Oli ilta ja vähän yli kello 7, kun saavuimme perille. Ruandan kuuma, kostea ilma tuntui maskin läpi. Osa matkustajista jäi koneeseen, sillä se jatkoi vielä Ugandaan. Bussit kuljettivat meidät terminaaliin, jossa suojavarusteisiin pukeutunut terveydenhuollon henkilökunta oli vastassa. Piti ottaa käsidesiä ja puhdistaa kengät astumalla johonkin astiaan, jossa oli kostea, mattomainen pinta. Lämpö mitattiin otsamittarilla.

Sisällä matkustajat ohjattiin eri jonoihin. Lattialla oli kuvat, joiden päällä piti seistä. Kun pääsi jonon ensimmäiseksi, virkailija pädin kanssa tarkisti koronatodistuksen ja otti ylös henkilökohtaisen tunnistenumeron. Tämän oli saanut täytettyään 'passenger locator form' -kaavakkeen ennen matkaa. Sitten piti mennä ensimmäiselle luukulle antamaan passi viisumia varten. 'Visa on arrival' maksaa 50 dollaria ja se on 30 päivää voimassa. Virkailija otti minusta valokuvan ja kyseli, kauan olen maassa ja missä aion yöpyä. Kerroin Onomo -hotellin nimen. Hän kysyi, olenko samassa paikassa koko ajan. Sanoin lähteväni muualle, ehkä Kivu -järvelle, mutta en ole vielä suunnitellut asiaa pidemmälle. Virkailija kysyi, onko minulla jotain yhteyshenkilöä Kivu -järvellä. Kerroin, ettei ole. Hän näytti vähän hämmästyneeltä. Ajattelin jo, että tähänkö viisumi kaatuu, kun en ole suunnitellut reissua sen pidemmälle. Virkailija kuitenkin lähetti passini eteenpäin ja ohjasi maksamaan seuraavalle luukulle. Täällä tosiaan käy Amerikan dollarit, vaikka Ruandan frangi on virallinen rahayksikkö. Kannattaa olla ne dollarit valmiina. En nähnyt tuloaulassa automaatteja tai rahanvaihtopisteitä.

Sitten mentiin terveystarkastukseen. Ekalla luukulla olisi hoidettu maksu, 60 dollaria. Olin maksanut testin kotisohvalta ja näytin kuittia. Virkailija kirjoitti lapulle kuitin tunnuksen ja henkilökohtaisen tunnistenumeron. Testaajia oli paljon pienissä telttamaisissa kopeissaan. Testi otettiin nielusta. Maksukuittiin laitettiin testin tunnistetiedot ja leima. Tulokset tulisivat vuorokauden sisällä. Sen ajan pitää olla hotellihuoneessa karanteenissa. 

Ennen kuin sain laukun haettua, yksi tiukan näköinen daami vaati vielä saada nähdä kuitin varmistaakseen, että olin oikeasti käynyt testissä. Kaiken kaikkiaan homma oli tosi organisoitua. Jonottamisiin ei mennyt kauan aikaa. Paikalla oli riittävästi henkilökuntaa. 

Olin varannut hotellin kautta kyydin, etten joudu säätämään innokkaiden taksikuskien kanssa. Automatkalla ihastelin, miten vihreää kaupungissa oli. Palmut ja pensaikot reunustivat teitä. Halusin pitää ikkunan auki ja haistella päiväntasaajan ilmaa maskini läpi. Matkalla hotellille ulkonaliikkumiskielto oli juuri alkanut. Kello oli vähän yli 8. Meidät pysäytettiin pari kertaa. 

Onomo Hotel on ketjuhotelli. Muita samannimisiä on eri puolilla Afrikkaa. Onomo sijaitsee mäen päällä aidatulla ja vartioidulla alueella. Respan työntekijä ohjeisti minua katsomaan itse testitulosta RBC'n eli Ruanda's biomedical centerin sivuilta. Keittiö oli juuri sulkeutumassa ja olisin saanut vielä tilattua karanteeniruokaa. Kolme ruokaa vuorokaudessa kuuluu siihen, kun joudut odottamaan tuloksia huoneessa. Lentokoneessa oli tarjottu niin paljon ruokaa, ettei ollut nälkä.

Huoneeni oli ihana. Pieni, siisti ja nykyaikainen.  Säilytystilaa oli riittävästi ja tallelokero arvotavaroiden säilytykseenkin löytyi. Purin tavarani kaappeihin. Innostuin, kun huomasin, että ruumalaukussa kuljettamani Crowmoor -siideri oli kylmä. 

Ikkunan sai auki sen verran, että mahtui työntymään siitä ulos. Ihastelin mäkisessä  maastossa aaltoilevia kaupungin valoja. Huikea fiilis olla Ruandassa.




Linkit ja vinkit:

Kommentit

  1. Jep, on kyllä kiva lukea näitä, varsinkin kun Ruandassa ei ole päässyt itse käymään. Mahtaako näin korona-aikaan olla gorillaretkiä tarjouksessa?

    VastaaPoista
  2. Katselin just Ruandan reissuja. En siis ole varsinaisesti sinne menossa, mutta tuli vastaan jollain sivustolla. Sitten tupsahti tämä postaus sinulta luettavaksi. Yrittääköhän universumi kertoa minulle, että nyt katsomaan niitä gorilloja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, itse olen vähän taikauskoinen. Jos elämään alkaa tulla hassuja sattumia yms, uskon että niillä on tarkoituksensa... Ehkä kosmiset voimat johdattavat johonkin suuntaan 😊

      Poista
  3. Mahtava juttu, että olet päässyt reissuun! Nauti meidän muiden puolesta :)

    VastaaPoista
  4. Mun kommentti ei tainnut tulla perille ekalla kerralla. Lyhyesti uudestaan: en ole ikinä aiemmin ollut kiinnostunut Ruandasta matkailumaana, mutta sun postausten jälkeen kiinnostuin googlettamaan. Ja nyt haluan todella kovasti Ruandaan gorillaretkelle. Eli kiitos tästä uudesta matkakohdekuumeesta, ei onneksi ollutkaan käyntilistalla kuin vasta koko maailma. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no siitä taas yksi paikka lisään loputtomaan toiveistaan. 😁

      Poista
  5. Pientä säätöä tuntui olevan vaan sujuvastihan kaikki meni. Ruandan gorillat olisivat tottakai näkemisen arvoisia, mutta kallista lystiä tuntuu olevan. Tietysti once in the lifetime, mikäli niistä on unelmoinut. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti