Istanbulin päiväkirjat 2/2

Seuraavan päivän halusin käyttää kierrellen kaupungin nähtävyyksiä. Yritin ensin sisälle Siniseen moskeijaan, mutta siellä oli erikoiset vierailuajat ja nyt se oli kiinni. En tainnut menettää mitään, sillä illalla kuulin, että se oli remontissa. Rakennustelineitä näkyi ulkopuolellakin, mutta sisällä ne peittivät  kuulemma lähes kaiken. Muutamat hostellin asukkaat olivat käyneet, siellä ja olivat pettyneet. 

Hagia Sofia oli auki. Pääsy oli ilmainen. Ovella muutamat vartijat valvoivat, että ihmiset noudattivat pukukoodia. Naisilla piti olla huivi eikä saanut olla paljastavia vaatteita. Shortsit eivät olleet sopiva asuste miehille.

Kesällä 2020 Hagia Sofia muutettiin moskeijaksi presidentti Erdoganin toimesta. Rakennus valmistui 500-luvulla kirkoksi, mutta on historiansa aikana ollut moskeijana aiemminkin. Sisällä oli aiemmin ollut kristillisiä mosaiikkeja. Nyt niitä ei näkynyt, koska islaminusko ei salli ihmishahmojen kuvaamista.  

Ison hallin seinustalla oli numeroituja lokerikkoja kenkiä varten. Entisen kivilattian päällä oli nyt paksu vihreä villamatto, jossa olikin mukava kävellä ilman kenkiä. Sisällä oli menossa rukoushetki. Osa alueesta oli aidattu ja sinne ei-muslimit eivät päässeet. Ihastelin entisen katedraalin, nykyisen moskeijan kauneutta aikani. Jatkoin sitten lähimmälle ratikkapysäkille ja kohti palatsia, jonka ohi olin edellisenä päivänä mennyt.

Dolmabahcen palatsi

Jono Dolmabahcen palatsin lipunmyyntiluukulle oli tosi pitkä. Seisoin siinä urheasti puolisen tuntia, että pääsin seikkailemaan alueelle. 

Nykyinen palatsi valmistui 1856. Silloinen sulttaani muutti sinne Topkapin palatsista, jossa ei ollut sen ajan mukavuuksia kuten juoksevaa vettä. Palatsi oli pinta-alaltaan 45000 neliöt ja siinä on 285 huonetta, 46 hallia, kuusi turkkilaista kylpylää ja 68 WC:tä (Wikipedia).

Harmi vaan, että rakennusten sisällä oli ehdoton valokuvauskielto. Siitä muistuttivat kyltit lähes jokaisen huoneen oven suulla. Lisäksi henkilökuntaa valvoi vieraiden liikkeitä ja tekemisiä. 

Taksim

Päivä jatkui kohti Taksimin aukiota. Reittini varrelle osui hirveä määrä portaita, joita piti kavuta nimenomaan ylämäkeen. Oli siellä myös kissoja ja niille rakennettuja asumuksia. Näin kun kaksi nuorta siivosivat yhtä. 

Löysin lopulta Taksimin aukiolle. Paikka vilisi ihmisiä. Täällä oli myös poliiseja ja armeijan miehiä huomattavasti. En tiedä, valmistautuivatko he johonkin vai onko niitä yleensäkin niin paljon. 

En erityisemmin pidä shoppailusta, joten ohitin lukuisia kauppoja vain niiden ikkunoiden läpi silmäillen. Päädyin jonnekin sivukujalle ja istahdin Rocknrolla -nimisen ravintolan terassille ihan vaan sen nimen takia. Mojito sekä fish&chips maistuivat myöhäiseksi lounaaksi. Olin jo aika poikki kaikesta kävelystä. 

Halusin nähdä vielä Galata tornin. Kävelin takaisin Taksimin aukiolle ja hyppäsin metroon. Oli jo hämärää ja sitten alkoi vielä sataa. Torni sai odottaa seuraavaan päivään. Pääsin kuitenkin niin lähelle, että nappasin siitä tuon hienon kuvan. 

Illalla pohdimme hostellin kattoterassilla, mihin menisimme syömään. Kaikki olivat olleet eri puolilla kaupunkia ja kävelleet paljon. Ei innostanut lähteä mihinkään kauas. Ehdotin lähellä olevaa Mitani cafe -nimistä ravintolaa, jossa olin ollut aamulla. Se sai kannatusta. 

Salim, joka oli ollut töissä aamullakin alkoi nauraa meidät nähtyään, kun sanoin tuovani hänelle asiakkaita. He siirtelivät pöytiä, että saivat kansainvälisen joukkoomme mahtumaan. Ilta kului jälleen kuin siivillä hauskassa seurassa.

Viimeinen päivä Istanbulissa

Loistava ilma. Palasin takaisin Galata -tornille. Lippu ostettiin yhdestä asuntovaunusta. Tornin sisäänkäynnillä tarkistettiin sen lisäksi HES-koodi. Ylös pääsi hissillä ja sitten oli vielä vähän portaita kiivettävänä näköalatasanteelle. Se oli aika kapea ja kiersi tornin. Ihmisiä tungeksi ympärillä ja moni tukki tien ottaessaan täydellisiä selfie -kuvia,. Tyydyin muutamaan maisemakuvaan. Halusin vain pois siitä tungoksesta. Alas mentiin portaita pitkin. Alemmissa kerroksissa oli paljon rauhallisempaa ja ikkunoista oli kivat maisemat ympäriinsä.

Torni oli valmistuessaan vuonna 1348 Istanbulin korkein rakennus. Alunperin täältä tarkkailtiin laivaliikennettä. Se on toiminut myös vankilana, laivaston varastona ja palotornina. Rakennuksen korkeus ja sijainti mäen päällä teki siitä oivallisen paikan, josta pystyi paikantamaan kaupungin tulipalot. Nykyään se on museo ja näyttelypaikka.

Grand bazaar se vasta täynnä ihmisiä olikin. Kuljin aikani sisällä eri käytäviä pitkin. Grand bazaar on yksi maailman suurimpia ja vanhimpia katettuja kauppakeskuksia. Kesti aikaa löytää tieni ulos. Kauppojen täyttämät kujat jatkuivat ja jatkuivat loputtomiin ulkonakin. Olipa nähtävyys. 

Adamar hotel - Panoramic restaurant

Sisäänheittäjä lähestyi kohteliaasti ja tiedusteli, haluaisinko tulla syömään tai drinkille. Epäröin. Hän kehui ravintolan kattoterassia ja näytti siitä kuvaa. Minua ei tarvinnut houkutella enempää. Ylhäältä oli huikeat näkymät joka suuntaan. Ihana paikka viimeiselle päivälliselle tällä ensimmäisellä Istanbulin reissullani. 

Kaupunki on niin valtava ja näkemistä täällä riittäisi pitkäksi aikaa. Kolmessa päivässä ehti saada vähän esimakua. En pitänyt kaupustelijoista, jotka saattoivat yhtäkkiä lyöttäytyä seuraan. Sitkeimmät kävelivät perässä jopas sata metriä kysellen kaikkea alkaen siitä, mistä olin kotoisin. Olin kyllä lukenut heistä ja se ei tullut yllätyksenä. Muuten täällä sai olla ihan rauhassa. Ehkä palaan Istanbuliin joku päivä.  Ei se minua ainakaan kylmäksi jättänyt.

Illalla kysyin hostellin työntekijältä, Madolta, voisiko hän järjestää minulle taksin kentälle. Hän sanoi, ettei minun sillä kannattanut mennä, koska läheltä menisi bussi, joka olisi paljon halvempi. Hän lupasi saattaa minut pysäkille. Mukaan saattojoukkoon tulikin lisäksi viisi hostellin asukasta. Eikä se pysäkki lähellä ollut, ehkä 3,5 kilometrin päässä. Perillä otimme viimeisen yhteiskuvan. Minä hyppäsin bussiin ja muut jatkoivat yhdessä päivälliselle. En ihmetellyt, miksi Cheers Vintage hostellilla oli niin hyvät arvostelut. Olen monenlaisissa hostelleissa ollut, mutta tämä oli yksi yhteisöllisimmistä ikinä.

Linkit ja vinkit

- Cheers vintage hostel

- Istanbulin päiväkirjat 1/2