Mount Kilimanjaro 5895m, päivät 2-3

Yö oli mennyt hyvin. Vaikka ensimmäinen vaelluspäivä ei ollut niin pitkä, oli se vienyt kaikki energiat. Kerran piti herätä kesken unien käymään viereisessä telttavessassa. Maahan oli tullut routaa. Olipa ärsyttävä kaivautua makuupussista ja pukea vaatteet päälle. 

Meidän seurue heräsi klo 6. Sain vadillisen lämmintä vettä ja nestesaippuaa sekä termarillisen kuumaa kahvia teltan suuaukolle. Kaukana näkyi Mount Meru, joka sijaitsee Kilimanjarosta 70 kilometriä länteen. Se on aktiivinen tulivuori ja korkeudeltaan reilut 4500 metriä. 

Päivästä näytti tulevan selkeä. Se voisi toki muuttua milloin tahansa, sillä Kilimanjaro loi oman ilmastonsa. Ensimmäisen kahvikupillisen jälkeen otin termarin mukaan ja menin messitelttaan aamupalalle. Tarjolla oli kaurapuuroa, paahdettua leipää ja nakkeja, munakas ja hedelmä. Kahvin kaveriksi oli toinen termarillinen kuumaa vettä. Sain juotua noin 1,5 litraa nesteitä ennen kuin lähdimme liikkeelle. Meschack teki taas terveystarkastuksen. Happisaturaationi oli 92 ja vointi kaikin puolin hyvä.

Päivä 2: Machame camp - Shira camp 

(nousu 850m, maksimikorkeus 3850m)

Olimme Meschackin kanssa ensimmäisinä liikkeellä. Muut telttaseurueet näyttivät vasta heräilevän. Kiva päästä liikkeelle, kun polulla ei ollut ruuhkaa. Taas piti muistaa kävellä hitaasti, "pole pole". Jättäydyin Meschackin taakse ja mukauduin hänen rytmiinsä. Reitti oli kivikkoinen ja alussa oli matalia puita tai korkeita pensaita. Pidimme säännöllisesti juomataukoja ja istahdin aina jollekin sopivalle kivelle ja katselin takana näkyvää Mount Merua. 

Jossain vaiheessa takaa alkoi kuulua puheensorinaa. Kantajat olivat saavuttaneet meidät. He olivat tottuneet korkeuksiin eikä heidän tarvinnut kulkea hitaasti. He loikkivat isojen kantamustensa kanssa ohi niin kuin vuorikauriit.

Reitti oli vain viitisen kilometriä, mutta pelkkää ylämäkeä. Yhdessä kohdassa venäytin jalkapöytäni, kun astuin hassusti irtonaisen kivenlohkareen päälle. Se tuntui ikävälle. Mieleen tuli kauhukuvia että mitä jos loukkaisinkin itseni täällä ja vaellus menisi pilalle. Vähän aikaa levättyäni halusin jatkaa matkaa. Piti olla varovainen ja katsoa tarkkaan, mihin astuu. 

Näytti, että ylämäen huippu oli lähenemässä koko ajan. Olin ihan varma, että leiri olisi sen päällä. Sitten edessä näkyi loiva alamäki ja rakennuksia. Emme olleet vielä leirissä. Tämä oli taukopaikka, johon oli rakennettu ulkovessoja. Edessä oli uusi mäki. Ei auttanut valittaa vaan eteenpäin piti mennä. 

ReLive -sovelluksella tehty animaatio reitistä ↑

Olimme melko ajoissa leirillä. Kokki ei ollut saanut edes omaa telttaansa kasaan saati sitten aloittanut ruuan valmistusta. Päätimme tehdä jo nyt eikä ruuan jälkeen lyhyen akklimatisaatio -vaelluksen läheiseen Shira -luolaan, josta tämä leirikin oli saanut nimensä. Joskus ennen kantajat olivat nukkuneetkin luolassa. Enää se ei ollut sallittua. Kiipesimme vielä yhden kallion päälle, jossa oli kivistä tehtyjä kekoja tuomassa onnea vaeltajille. Olimme takaisin leirissä reilun tunnin päästä. 

Alueella oli paljon isoja valkokauluskorppeja. Ne kuulemma pitivät leirialueet siisteinä. Hauskan näköisiä otuksia.

Huomasin, että olin saanut tekstiviestin töistä. Miten en ollutkaan ajatellut, että voisin lähettää perheelle ja ystäville tekstiviestejä. Sitä on jotenkin niin netissä kiinni, ettei tuo tullut mieleenkään. 

Illalla lähettelin viestejä Suomeen. Kenttää ei välttämättä ollut. Se kuulemma riippui pilvisyydestäkin. Oli koomisen näköistä, kun seisoskeltiin porukalla yhden kallion kielekkeellä kännykät kohti taivasta siinä toivossa, että kenttää löytyisi. Illalla vuoristotauti ilmoitti ensimmäisen kerran itsestään: minulle tuli päänsärkyä. Se ei ollut erityisen paha, mutta riittävä, että veti huomion itseensä. Otin särkylääkkeen ennen nukkumaanmenoa. 

Päivä 3: Shira Camp to Barranco camp via Lava Tower
(nousu 750m, lasku: 650m, maksimikorkeus: 4600m)

Aamulla oli edelleen lievää päänsärkyä ja ruokahalu oli kadonnut. Tämä tuli huonoon kohtaan, sillä edessä oli toistaiseksi rankin päivä. Meidän piti vaeltaa ensin Laavatornille, joka oli 4600 metrin korkeudessa. Se oli muodostunut 150000 vuotta sitten, kun Kilimanjaro oli vielä aktiivinen tulivuori.  Laavatornilta jatkaisimme alas Barranco -leiriin. "Climb high, sleep low." Happisaturaatio oli 93.

Yritin väkisin syödä puuroa. Sekoitin siihen kaakaojauhoakin. Ainoa, mitä sain hyvin alas oli hedelmät ja tee. Eteenpäin oli mentävä huonoillakin energioilla. Itse reitti ei näyttänyt pahalta. Nousua oli 750 vertikaalista metriä, mutta se oli hyvin loivaa. Olimme taas lähteneet ensimmäisinä liikkeelle, mutta jossain vaiheessa kantajia ja muita vaeltajia alkoi ohittaa meitä. Eihän tämä kilpailua ollut muuta kuin itsensä kanssa. Huomasin, että voimat eivät ole samanlaiset niin kuin edellisinä päivinä.

Olo ei ollut erityisen hyvä päästyämme ylös noin neljän tunnin jälkeen. Piti ottaa pakollinen kuva leirin merkkipaalun luona. Tiimimme oli kasannut Messiteltan ja vessan. Istuin retkituolissa silmät kiinni ja nautin auringosta. Colman toi minulle mukillisen ananasmehua ja jätti loput pullosta viereen. Ikinä ei ole sokerinen mehu maistunut niin hyvältä kuin nyt, kun energiat olivat vähissä. Lounaaksi oli jotain keittoa, mikä meni hyvin alas. En edes jaksanut käyttää lusikkaa vaan hörpin sitä suoraan kulhosta. Leipä tai muu kiinteä ei vielä uponnut. Reilun tunnin tauon jälkeen oli aika lähteä kohti seuraavaa leiriä. Vaellussauvat tulivat tarpeeseen. Ne olivat niin kuin apujalat, kun omat eivät tuntuneet vahvoilta. 

Reitti alas oli kivikkoinen niin fyysisesti kuin henkisesti. Laskeutuminen alemmas otti ihan eri lihaksiin ja tuntui rankalta. Maisemat olivat kyllä huikeita. Kuljimme pilvissä. Ohitimme vuoripuroja ja pieniä vesiputouksia. Sitten ympärillä alkoi näkyä hauskoja, esihistoriallisia kasveja kuin suoraan tieteiselokuvasta. Niiden tieteellinen nimi oli Dendroscenio kilimanjari ja niitä ei kasva missään muualla kuin täällä.  

Matka tuntui ikuisuudelta. Olin niin onnellinen, kun Barranco -leiri näkyi kaukana. Tällä kertaa en halunnut mennä kuvattavaksi leirin portin viereen vaan menin suoraan telttaani. Väsytti ja heikotti. Alkoi itkettää ja harkitsin luovuttamista. Mihin ihmeeseen olin ryhtynyt.

Lepäsin vähän ja kaivoin sitten esille herkkuvarastoni. Supersalmiakki ja Dumlet maistuivat hyviltä ja nostivat mielialaani. Auringonsäteet lämmittivät telttaa ja nukahdin. Herättyäni olo oli paljon parempi. Pesin itseni kosteuspyyhkeillä ja vaihdoin puhtaat vaatteet. Tuunasin hiukset kuivashampoolla.

Sain ulkona kahvikupin käteeni. Minulle kerrottiin, että päivällinen olisi kohta. Kilimanjaron huippu oli kaukana, mutta jo paljon lähempänä kuin eilen. Ja ruokahaluni oli tullut takaisin. Söin melkein kaiken ruuan, mitä tarjottiin. Monta kulhollista alkuruokana ollutta keittoa, pääruuan ja tuoreita hedelmiä. Olin niin iloinen, kun ruoka maistui. Saturaatio oli 90 ja lepopulssi 89. Pumppu joutui tekemään kovemmin töitä, kun ilmassa oli happea vähemmän. 

Loppuillan luin reissukirjaani, joka alkoi olla lopuillaan. Olin kertonut siitä vaellusoppaalleni Meschackille. Lupasin antaa kirjan hänelle, jos saisin sen luettua tällä matkalla. 

Linkit ja vinkit:

- Mount Kilimanjaro 5895m, päivä 1

- Kandoo adventures