Happisaturaationi oli 98 ja pulssi innostunut 89, kun Meschack tarkisti vitaaliarvoni aamulla Bristol cottage'lla. Hän kysyi, myös liudan kysymyksiä vointiini liittyen: Nukuinko hyvin, onko ollut huimausta, päänsärkyä, pahoinvointia, hengitysvaikeuksia? Maistuuko ruoka? Samat asiat hän tulisi kysymään joka aamu ja ilta seuraavien päivien ajan. Nämä sen vuoksi, että nähdään, miten kehoni sopeutuu hapettomaan ilmaan eli tuleeko minulle vuoristotautia.
Yli 75% ihmisistä kärsivät jonkinlaisista vuoristotaudin oireista yli 3000 metrissä. Ne ovat jollain tasolla hallittavissa tai estettävissä:
- Akklimatisoituminen eli ajan viettäminen korkealla ennen kiipeilyä, olisi antanut keholleni omanlaisensa valmiudet sietää hapettomampaa ilmaa. Minulla ei ollut sitä vaihtoehtoa.
- Hyvä kunto oli plussaa. Olin terve. Ennen Kilimanjaroa olin käynyt aktiivisesti salilla, juossut jonkin verran sekä tehnyt pitkiä kävelylenkkejä.
- Piti ottaa rauhallisesti, "pole pole" niin vaelluspoluilla kuin leirintäalueellakin.
-Piti juoda paljon: 4-5 litraa päivässä.
- Piti syödä hyvin ja nukkua hyvin.
-Piti rentoutua, kun siihen oli mahdollisuus.
Jätin rahat ja ylimääräiset tavarani hotellille säilöön. Minibussi ja muu tiimi tulivat noukkimaan minut ja Meschakin kyytiin. Ajomatkalla Machame -reitin lähtöpaikkaan näin ensimmäistä kertaa Kilimanjaron koko komeudessaan. Kaikki pilvet olivat kaikonneet sen ympäriltä.
Päivä 1: Machame gate - Machame camp (nousu 1200m, max korkeus 3000m)
Machame gate, vaelluksen lähtöpaikka oli sademetsän laidalla. Meschack johdatti minut katetulle terassialueelle. Hän antoi ison laatikon, jossa oli minun päivän lounas. Jäin odottamaan, että tiimi saa purettua kaikki tavarat autosta ja pääsisimme liikkeelle. Ryhmässäni piti olla kaksi muutakin, mutta he olivat joutuneet siirtämään vaellusta. Minulle oli tarjottu samaa, mutta valitettavasti lomapäiväni eivät olleet joustavia. Vaellus toteutui kuitenkin. Olo oli kuin entisajan tutkimusmatkailijalla. Minä yksin oppaan, kokin ja kahdeksan kantajan kanssa.
Toki täällä oli paljon muitakin turisteja kaikki omissa ryhmissään. Tein tuttavuutta ranskalaisen miesporukan kanssa. Heillä oli samanpituinen vaellus edessä kuin minullakin. Tämän reitin voisi läpäistä myös kuudessa päivässä, mutta olin valinnut seitsemän päivää, että akklimatisoituisin paremmin ja todennäköisyys päästä huipulle olisi parempi.
Viereisessä seurueessa nuori mies selittää toisille, miten joutui ostamaan kaikki varusteet Moshista, koska hänellä ei ollut mitään mukana. Siis kuka päättää ex-tempore, että lähdenpä vaeltamaan Kilimanjarolle eikä valmistaudu siihen. Ei siinä mitään, kyllä Moshista varusteliike löytyi. Hinnat olivat varmasti paljon kalliimmat kuin Afrikan ulkopuolella.
Meschack tuli lopulta sanomaan, että olimme valmiita lähtemään. Menin hänen peräänsä intoa täynnä. Tänään kulkisimme pelkästään sademetsässä. Ensimmäinen leiripaikka olisi siellä, missä kasvillisuusvyöhyke muuttuisi kanervanummeksi.
Ei mennyt montaa minuuttia, että minulle piti huomauttaa, että kävelin liian nopeasti. Jättäydyin suosiolla Meschackin taakse ja mukauduin hänen rytmiin. Lintujen ja apinoiden äänet kuuluivat sademetsässä. Ne olivat sen verran kaukana tai niin korkealla puissa, ettei niihin saanut kunnon näköhavaintoa. Kävely tuntui hyvältä. Meschack kertoi minulle puista ja kasveista, joita ohitimme. Enimmäkseen kävelimme ihan hiljaa. Minä ihmettelin sademetsän ääniä ja tuoksuja.
Ehkä parin tunnin päästä pidimme lounastauon. Iso puunrunko toimi hyvänä istumapaikkana. Eväslaatikko oli täynnä kaikenlaista syötävää. Sain tuhottua melkein kaiken paitsi pussillisen palleroita, jotka olivat jonkin sortin kakkuja.
Reitin varrella oli ulkohuusseja. Lämpimässä ilmassa ne haisivat järkyttävälle. Mukavampaa oli poiketa polulta ja käydä metsässä pissalla. Näkösuojaa kyllä löytyi, sillä puunrungot olivat valtavia.
Vaelluksen piti kestää 6-7 tuntia. Olikin yllättävää nähdä neljän tunnin jälkeen, miten kasvillisuus muuttui. Korkeat puut jäivät taakse ja ympäristö erottui eri tavalla. Machame -leiriin saapuminen tuntui hienolta. Ensimmäinen koettelemus oli onnellisesti takana. Olo tuntui hyvältä ja olisin jaksanut kävellä vielä useamman tunnin.
Telttapaikkamme oli pienessä notkelmassa. Leiriä laitettiin kasaan. Istuin retkituolilla ja katselin maisemia, kunnes oma telttani oli pystyssä. Kaivoin laukusta matkalukemista. Tämän reissun kirja kertoi tuttavani Mazhar Albekoglun ihmeellisestä elämästä.
Päivälliseksi söin paistettua kanaa, perunoita ja salaattia sekä tuoreita hedelmiä. Join varmaan litran teetä. Kun aurinko laski, jäin vielä hetkeksi messitelttaan, jossa oli hyvä valo lukemiseen. Meschack teki minulle taas terveystarkastuksen. Happisaturaatio oli 90, mutta se ei tuntunut voinnissa millään tavalla. Väsytti kyllä aikaisin, mutta se johtui varmasti siitä, että olimme ulkona koko päivän. Kun kömmin makuupussiini, unta ei tarvinnut kauan houkutella.
Ai vitsit, tätä on kyllä mukavaa seurata, kun patikointi kiinnostaa itseäni ja Kilimanjaro olisi yksi sellainen kohde, joka olisi joskus mukavaa päästä valloittamaan.
VastaaPoistaSe oli kyllä sellainen bucket list -kohde, että huh huh ✔️
PoistaTätä reissua on kyllä tosi mielenkiintoista seurata, itse en tosiaan ehtinyt Moshia lähemmäs Kiliä. Aika hauskaa tuo, että pääsit lähtemään, vaikkei muita asiakkaita ollutkaan. Tosi mahtavaa, että muistuttelivat hitaasti etenemisestä. Meillä on kokemus Agungilta oppaasta, joka eteni aivan liian nopeasti ja uuvahdettiinkin kesken. Tosin hän ei välittänyt turvallisuudesta muutenkaan, joten se oli oleellisin syy keskeyttää, vaikkei noin korkealle oltukaan kapuamassa. Tosi hyvin hoidettu nuo terveystarkkailut ja muut. Jos tuonne tulee lähdettyä vielä, pitääkin muistaa ottaa sulta vinkit järjestäjään.
VastaaPoistaSama kokemus edelliseltä vuodelta Ruandasta. Oli vaan päivän vaellus ja vajaa 4-tonninen. Kokemus oli hyvä, mut jälkeenpäin tajusin, että mehän mentiin tosi nopeesti ylös eikä noudatettu mitään sääntöjä, mitä korkeammalle kiipeämisessä pitäisi. Silloin vaan en tiennyt noista jutuista.
PoistaMielenkiintoista lukea juttua Kilimanjaron valloituksestasi. En ole tuollaisissa korkeuksissa koskaan ollut, haluaisin kyllä kokea, mitä keho siitä sanoisi.
VastaaPoistaItselläni aiempi korkein oli 3717m vuotta aiemmin... Varo vaan, jos menet... Vuoret koukuttaa 😉
PoistaCuscon (ja vähän Bhutanin) kokemusten jäljiltä pidän "korkeuskestävyyttäni" huonona ja tosiaan kuten totesit, harvapa turisti pystyy tekemään sellaisia reissuja, että viipyisi niin pitkään korkealla, että akklimatisointi oikeasti auttaisi asiaa.
VastaaPoistaMutta kyllähän tuo moneen, ihan jo vaan "porraskohteeseenkin" auttaa, että hitaasti ja runsaasti juoden, kyllä se siitä :-)
Onhan se keholle varmasti ihan eri tunne, kun joutuu kertaheitolla johonkin korkealle eikä pikkuhiljaa..
PoistaMielenkiintoinen reissu ja jännä kuulla että tosiaan mittaavat happisaturaatiota tuolla - hyvä niin. Muutamia vuoristovaelluksia aikoinaan tehnyt -- matka ei tapa, vaan nopeus. Siksi "pole, pole" on paikoillaan. Bhutanissa ja Tadjikistanissa vuoristo-oireet iskivät ikävästi - toisessa 3000 metrissä ja toisessa 3900 metrissä vaikka kuvittelin akklimatisoitumisen olleen riittävä. Noin 5500 metrissä olo oli todella outo ja hitaasti piti liikkua ettei olisi taju lähtenyt.
VastaaPoistaJani, I feel you. Ylhäällä tuntui oudolta. ☺️
PoistaOn varmasti ollut hieno reissu. Hyvä, että mittaavat kestävyyttä ja kyselevät vointia. Tätä reissua ja etenemistäsi onkin kiva saada seurata.
VastaaPoistaKiitos Sari. Kyllä oli tunne, ettö huolehtivat hyvin vaeltajista.
PoistaOi että, olipa ihana lukea tällainen vaelluskertomus! Ja jään innolla odottamaan jatkoa (vaikka lämpimien kohteiden vaellus on itselle aivan no go). Terveisiä täältä pohjoisesta!
VastaaPoistaEi tuolla kyllä niin lämmintä lopulta ollut kuin ekana ja vikana päivänä sademetsä -osuudella.Päivällä auringon paisteessa tarkeni kyllä vaellushousuissa ja pitkähihaisessa.
Poista