Auschwitz - Birkenau, ei koskaan enää

Klo 6:30 minibussimme starttasi Szczepanskin aukiolta kohti Auschwitz - Birkenaun keskitysleiriä. Ajomatkan "viihdykkeenä" katsoimme pieneltä tv-ruudulta dokumenttia, Liberation of Auschwitz . Se sisältää alkuperäistä materiaalia, mitä Aleksander Vorontsov ja muu neuvostoliiton kuvausryhmä paikasta taltioi leirien vapauttamisen jälkeen. Linkki kyseiseen videoon löytyy postauksen lopusta.

Dokumenttivideo sai tunnelman valmiiksi alakuloiseksi. Ajomatka meni suhteellisen nopeasti reilussa tunnissa. Kuvittelin, että paikalla ei olisi ruuhkaa näin aikaisin, hieman ennen klo 8 lauantaiaamuna. Kuitenkin Auschwitzin parkkipaikka oli täynnä niin isoja kuin pieniäkin busseja sekä henkilöautoja. Jono lippuluukulle oli varmaan 100m pitkä. Me emme joutuneet jonottamaan oman ryhmämme kanssa. Kuljimme turvatarkastuksen läpi ja saimme audioguide -laitteet kuulokkeineen, että kuulisimme oppaamme puheet.

Aamuaurinko valaisi Auschwitzin portin, jonka yläpuolella ARBEIT MACHT FREI -teksti komeili. Sitä halkoi puomi, joka oli nostettu pystyyn, että ihmiset pääsevät kulkemaan portista. Talot olivat siistin näköisiä tiilirakennuksia. Osassa niistä oli museonäyttelyitä.

Tämä oli Auschwitz I, perusleiri puolalaisessa Oswiecimin kylässä. Auschwitz on itseasiassa kylän saksankielinen nimi ja se nimi, josta paikka nyt tunnetaan. Keskitysleirin lisäksi täällä toimi SS-joukkojen hallintoa sekä natsien poliittinen osasto ja vankien "työvoimatoimisto". Leiriä johti Rudolf Höss, joka oli tätä ennen toiminut Dachaun ja Sachsenhausenin keskitysleireillä. Hän asui huvilassa aivan leirin vieressä vaimon ja lastensa kanssa. Kävellessämme myöhemmin parakeilta kaasukammioita kohti, heidän huvila näkyi puiden välistä.

Kuvassa junalastillinen ihmisiä saapunut Birkenauhun. Tässä kohtaa suoritetaan valinta siitä, kuka kelpaa työhön ja kuka viedään suoraan tapettavaksi

Museorakennuksissa kävelyreitin suunta oli tarkoin merkitty, etteivät ihmiset poukkoilisi miten sattuu huoneista toiseen. Se oli tarpeen, kun huoneissa tungeksi niin opastettuja ryhmiä kuin omatoimisesti alueeseen tutustuvia. Seinillä oli suurennoksia valokuvista: Ihmisistä, jotka olivat matkalla kuolemaan, mutta eivät siitä vielä tienneet. Opas käski meidän katsoa valokuvia ja niissä olevien ihmisten kasvoja. 

"Look at her face. Does she look afraid? Maybe she doesn't know yet, she is going to die."

Yhdessä rakennuksessa oli vangeilta takavarikoitua omaisuutta: aikuisten ja lasten kenkiä, matkalaukkuja, kampoja, astioita, työkaluja, .. Kun juutalaisia karkoitettiin asuinalueiltaan, he olivat saaneet pakata matkalaukkuihinsa 25 kiloa tavaraa. Totta kai he pakkasivat parhaat vaatteensa ja kenkänsä, korunsa ja arvoesineensä

Pienten kenkien näkeminen kaikista niistä tavararöykkiöistä tuntui julmimmalta. Jokainen kenkäpari tarkoitti kärsimystä ja yhtä turhaa kuolemaa. Lapset eivät päässeet sen helpommalla kuin aikuisetkaan. Hekin nääntyivät nälkään ja kärsivät kylmyydestä. Hygienia oli olematonta ja taudit levisivät pienissä tiloissa. Lapsia ja nuoria 2-vuotiaasta ylöspäin laitettiin omiin parakkeihinsa. Pienet taaperot olivat ilman aikuisen turvaa ja huolenpitoa.

Yhteen huoneeseen mentäessä oviaukon luona oli kuvauskielto -kyltti. Siellä lasivitriinin takana oli kasoittain ihmisten hiuksia. Pääasiassa ne olivat naisten hiuksia. Myös miehiltä leikattiin hiukset, jos ne olivat tarpeeksi pitkiä. Hiukset säkitettiin ja niitä oli tarkoitus käyttää mm. mattojen kutomiseen ja saksan armeijan sotilaiden sukkiin. Lyhyt vilkaisu riitti minulle. Kyyneleet tulivat silmiini siitä näystä. 

Yksi käytävä oli täynnä ihmisten kasvokuvia. Wilhelm Brasse oli kuvannut heidät. Hän oli puolalainen valokuvaaja ja vanki, jonka natsit valitsivat kuvaajakseen. Wilhelm sai oman studion työtään varten. Joukko muita vankeja toimi kuvien kehittäjinä. Suuri osa kuvista oli muotokuvia miehistä, naisista ja lapsista ennen kuin heidät vietiin tapettavaksi. Hän kuvasi myös vartijoita ja Joseph Mengelen ihmiskokeita.

Kerran Wilhelmin luo lähetettiin mies, jonka epätavallisesta tatuoinnista yksi natsilääkäreistä, Joseph Mengele, halusi kuvan.

"Se oli aika kaunis. Tatuoinnissa Aatami ja Eva seisoivat puun vieressä Edenin puutarhassa. Sen oli tehnyt joku taitava artisti."

Noin tunti valokuvan ottamisesta Wilhelm kuuli, että mies oli kuollut. Toinen vanki kutsui hänet krematorioon, jossa hän näki, miten kuolleen miehen nahka oli nyljetty. "Se iho, jossa tatuointi oli, oli venytettynä pöydällä odottamassa, että se lääkäri kehystää sen. Se oli hirveä, hirvittävä näky."

Myöhemmin, kun natsit yrittivät tuhota todistusaineistoa teoistaan, hän henkensä uhalla piilotti toisen vangin kanssa valokuvien negatiiveja hautaamalla niitä maahan. Näistä teetetyt kuvat auttoivat tuomitsemaan natsihirviöitä oikeudenkäynneissä.            (lähde: The photographer at Auschwitz... )

Nälkää näkevät vangit yrittivät tilaisuuden tullen napata itselleen ylimääräistä syötävää. Tästä luonnollisesti joutui kärsimään kiinni jäätyään. Rangaistuksia sai myös, jos ei työskennellyt tarpeeksi ahkerasti, teki jotain väärin, oli pukeutunut sopimattomasti tai teki tarpeensa väärässä paikassa. Rangaistukset eivät olleet säännönmukaisia. Samasta rikkeestä saattoi saada eri rangaistuksia. Yksi yleisimpiä rangaistuksia oli piiskaus. Ne olivat julkisia iltatapahtumia. Uhri sidottiin pukkiin kiinni ja hän joutui yleensä laskemaan ääneen jokaisen iskun saksan kielellä. Jos meni sekaisin laskussa, rangaistus alkoi alusta.

Kauheimpia rangaistuksia oli joutua talon nro 11 seisomisselliin. Se oli neliömetrin kokoinen tila, mihin laitettiin kerrallaan neljä vankia yöksi. Kun oli viettänyt yönsä jäykistyneenä epäinhimilliseen pystyasentoon, aamulla piti lähteä töihin. Saman talon pihalla, oli seinä, jota vasten vankeja teloitettiin ampumalla päähän. Sen jälkeen muut vangit kärräsivät ruumiit krematorioon poltettavaksi.

Krematorio oli viimeinen paikka, jossa kävimme Auschwitzissa.

Talon nro 11 piha: teloitusseinä

Auschwitz I: krematorio

Auschwitz II - Birkenau

Lyhyen wc - ja kahvitauon jälkeen jatkoimme minibussillamme seuraavaan kohteeseen, Birkenauhun, joka oli muutaman kilometrin päässä Auschwitzin pääleiristä.

Birkenau oli suurin niistä yli 40 leiristä ja alaleiristä, jotka muodostivat Auschwitz -kompleksin. Suurin osa, ehkä noin 90% tällä alueella murhatuista kuolivat juuri Birkenaussa. Junanraiteet ja päänsisäänkäynti olivat helposti tunnistettavissa aiemmin katsomistani dokumenteista. Alue on valtava ja sopivasti eristyksissä, että täällä saattoi rauhassa tehdä hirmutekoja. Siinä missä Auschwitz I oli pääasiassa työleiri, Auschwitz II eli Birkenau oli ihmisten tuhoamisleiri. Näiden lisäksi oli olemassa myös Auschwitz III - Monowitz, joka toimi pakkotyö -leirinä.

Birkenaussa oli ennen yli 300 rakennusta, joista yhdessä saattoi asua jopa 1000 vankia. Kävelimme radan suuntaisesti paikkaan, jossa oli yksi kuljetusvaunu. Tämä samainen paikka, jossa olimme oli siinä yhdessä valokuvassa Auschwitzin museorakennuksessa. Siinä, missä juutalaisia oli juuri saapunut Birkenauhun ja heistä tehtiin valintaa. Ihmiset, jotka olivat hyvässä kunnossa työntekoon tai joilla oli jotain erityisiä taitoja, jäivät töihin Birkenauhun tai siirrettiin työskentelemään muille leireille. Kaikki loput tapettiin kaasukammioissa ja poltettiin, tai tapettiin myrkkypistoksilla, teloittamalla, hakkaamalla kuoliaaksi tai teettämällä kovaa työtä lähes ravinnotta. 

Kun natsit olivat häviämässä sodan, ss - joukot yrittivät tuhota todistusaineistoa kaikesta siitä, mitä keskitysleireillä oli tapahtunut. Birkenaun krematoriot räjäytettiin. Tänä päivänä jäljellä on niiden rauniot. Osa alueen parakeista ehdittiin myös tuhota. 

Tammikuun 27. päivä 1945 joukko ukrainalaisia puna-armeijan sotilaita avasivat Auschwitz I:n portit. Yli 200 neuvostosotilasta menettivät henkensä vapauttaessaan Auschwitzin pääleiriä, Birkenauta ja Oswiecimin kaupunkia. Suuri osa keskitysleiriltä selviytyneistä oli niin huonossa kunnossa, että neuvostoarmeijan lääkintäjoukot ja Puolan punainen risti perustivat paikan päälle kenttäsairaaloita, joissa uhreja hoidettiin. 

Rudolph Höss sai teoistaan kuolemantuomion ja hänet hirtettiin Auschwitz I kaasukammion edessä.

Muistomerkki Birkenaussa: sama laatta oli eri kielillä edustaen niitä kansallisuuksia, jotka tapettiin keskitysleirillä

Birkenau: krematorion rauniot

Kyllä oli raskas olo, kun tuolta lähti pois. Tuntui kuin sydämen ympärillä olisi puristava vanne.
Auschwitz - Birkenau on museo, valtava hautausmaa, kuoleman kenttä ja symboli ihmisen pahuudelle. Minun vierailun aikoihin viimeinen elossa ollut ja keskitysleiriltä selvinnyt oli kuollut vanhuuteen. Opas kertoi, miten viikkoa aiemmin hän vielä kierroksellaan kertoi, että yksi Auschwitzin uhreista elää vielä. Rauha hänen sielulleen.

Linkkejä ja vinkkejä:

- Krakovan päiväkirja
- Pelkoa ja inhoa Dachaun keskitysleirillä

- auschwitz.org
- The Photographer at Auschwitz
- Auschwitz - Never again! -Really? (tiivistelmä 7/2019 konferenssista)

Liberation of Auschwitz: