Trans-Siperian päiväkirja, osa 3 - Olkhonin saari

Olin bookannut kyydin Olkhonin saarelle edellisenä päivänä. Menopaluu maksoi 2000 ruplaa eli vajaat 14€ yhteen suuntaan. Kaikkien piti olla valmiina lähtöön klo 9. Auto tulisi ihan mihin aikaan tahansa klo 9 ja 10 välillä. Hostellilta oli lähdössä samaan kyytiin saksalainen Alex ja kaksi korealaista.

Kuski haki meidät hostellin sisältä. Olin hädin tuskin saanut kengät jalkaani, kun hän komentaa "Go!" ja lähtee harppomaan autoa kohti. Kun kaikki olivat istumassa, kuski ripeäliikkeisesti heitteli kaikkien laukut auton takaosaan ja kiinnitti kaikkien ihmisten turvavyöt kovaa vauhtia niin kuin yrittäisi tehdä nopeusennätystä. Virnuiltiin Alexin kanssa toisillemme. 

-"He was very efficient. I wonder, how fast we are gonna drive.", kommentoin. Turvavöiden tärkeys selvisi, kun päästiin kaupunkialueelta maantielle. Kuskilla ei ollut mikään hellä kaasujalka. Hän ei hidastanut töyssyjen kohdalla. Asfalttitie ei ollut ihan tasainen, joten kyyti oli iloisen pomppuista. En suosittele tätä matkapahoinvoinnista kärsiville.

Kun juttelin Alexin kanssa, hänen edessään istuva pariskunta kääntyi katsomaan minuun päin ja kysyivät englanniksi, mistä olen. "Suomesta niin kuin tekin", vastasin. Olin jo kuullut, kun he olivat keskustelleet keskenään. Kysyin, missä he yöpyvät saarella. He eivät vielä olleet päättäneet asiaa. Heillä oli telttakin mukana. Sää ei ollut tänään mikään paras mahdollinen. Ei se ollut niin kylmäkään, mutta kovin pilvinen ja synkän näköinen. Pariskunta keskustelikin lopun matkaa menevätkö johonkin majataloon vai nukkuvatko teltassa ainakin ensimmäisen yön.

Kahden tunnin kuluttua pysähdyttiin Bayandayn kylään. Siellä maantien varressa oli iso kahvilarakennus. Paikka on varmasti vakio pysähdyspaikka Olkhoniin menijöille. Sen edessä oli minibussi, samanlainen kuin meillä. Lähtiessämme paikalle tuli kolmas samanlainen.

Jaloittelu teki hyvää pomppukyydin jälkeen. Sisällä oli tuoreita leivonnaisia ja suolaisia piirakoita. Ostin yhden, mikä näytti hyvältä, tietämättä sen sisällöstä. Hyvältä se maistuikin. Se oli vielä ihan lämmin, vasta uunista tullut. Sisällä oli jotain mausteista lihaa.

Jatkettiin matkaa ja käännyttiin toiselle tielle. Sitä reunusti tiheä metsä, jonka ruska oli värjännyt keltaisen ja oranssin eri sävyillä. Voisi luulla olevansa Suomessa jossain maaseudulla. Välillä ohitimme peltoja ja pieniä maalaiskyliä. Ihmisiä ei juuri näkynyt, vain muutamia hevosia ja lampaita.

Tien varrella alkoi näkyä shamaanien paaluja tasaisin väliajoin. Niihin on sidottu erivärisiä kangassuikaleita. Joidenkin paalujen viereen on rakennettu pieni terassi katoksella, niin kuin joku alttari. Yhdestä kylästä tuli vielä kyytiin saksalainen nainen. Hän istui vasemmalle puolelleni Alexin viereen. Naisella oli tosi vanhan näköinen kamera ja oli pakko kysyä siitä. Hän kertoo sen olevan samaa mallia kuin kamera, jolla otettiin ensimmäiset valokuvat kuussa.

Saavuimme lopulta lauttarantaan. Missasimme edellisen lautan kuskin kaahailusta huolimatta. Seuraavaa ei tarvinnut kauan odotella.

Ensimmäinen kamera kuussa

Burjaatit pitävät  Olkhonin saarta yhtenä viidestä maailmanlaajuisesta shamaanienergian paalupaikasta. He ovat mongolikansa, joka elää Baikal järven ympäristössä. Heillä on jopa oma Burjatian tasavalta, joka rajoittuu lännessä ja pohjoisessa Irkutskin alueeseen. Uskonnoltaan he ovat pääasiassa buddhalaisia. Myös shamanismia harjoitetaan edelleen. Olkhonin saaren kantaväestö on burjaatteja.

Nikita's homestead on varmasti tunnetuin majapaikka saarelta travellereiden keskuudessa. Halusin valita jonkin muun majapaikan enkä sitä, johon kaikki Lonely Planet -oppaansa tarkasti lukeneet menevät. Selatessani majapaikkoja booking.comissa huomioni kiinnittyi kuvaan, jossa oli suloinen kissa hirsitalossa. Kuva oli majatalo Voskreseniestä. Se näytti niin lämpöiseltä ja houkuttelevalta. Hinnaltaan tämä majoitus on Trans-Siperian reissuni kallein, 61,50€ yöltä.

Minibussi jätti matkustajansa majapaikkojen ovelle. Kaikki olivat varanneet yöpymisen eri paikoista. Suomalainen pariskunta jäi samalle kadulle kuin minä, ulitsa Pushkinalle etsimään kännykällä majapaikkaa, koska olivat päättäneet yöpyä sisätiloissa.

Guesthouse Voskresenie näytti tosi kivalta. Rakennuksen seinillä on hienoja maalauksia ja piha on kotoisa. Päärakennuksessa on kahvila, joka ei jostain syystä ole toiminnassa. Silti kahvilan menu oli mun huoneen pöydällä. Jätin kamat huoneeseen ja lähdin kävelemään lähiympäristöön.

Mun huone oli tuossa yläkerrassa: keskimmäinen ovi

Shaman's rock

Kesäisin täällä on eniten turisteja. Nyt oli aika rauhallista. Tiellä kulki autoja satunnaisesti. Menin ensimmäisenä rantaan rukouspaalujen luo. Niihin oli sidottu huiveja ja kangaspaloja. Paalujen juurella oli kolikoita ja tupakannatsoja. Niitä sekä vodkaa uhrataan täällä hengille. Olin kotona leikannut vanhasta pussilakanasta kolme nauhaa. Nyt paikalla oli muuta porukkaa sen verran, että päätin tulla myöhemmin takaisin ja suorittaa omat rituaalini rauhassa.

Khutzhirin kylällä on vanhan ajan tunnelmaa. Niin kuin olisin mennyt vuosikymmeniä ajassa taaksepäin. Sähköt saarelle on saatu noin 10 vuotta sitten. Lehmiä saattaa tallustella tai makoilla keskellä kylän raittia. Lähellä on kahviloita, muutama kyläkauppa, matkamuistomyymälöitä ja -kojuja sekä yksi isompi marketti. Kävin yhdessä kaupassa tutkimassa sen valikoimaa. Siellä myytiin vaikka mitä: löytyi kottikärryt, kodinkoneita, kankaita, astioita, leluja, hygieniatuotteita ja elintarvikkeita. Olutta oli neljä kylmäkaapillista. Niistä suuri osa oli ulkomaalaisia. Näille on ilmeisesti kysyntää, koska valikoima oli isompi, mitä olisin osannut odottaa näin pieneltä kaupalta.

Kävin syömässä Cafe Dalaissa, joka oli majataloni vieressä. Sitä oli suositeltu minulle. Valitsin ruoan, jonka nimi oli minulle vieras. Sain jotain suolaista piirakkaa liha- ja juustotäytteellä. Iltaa kohden sää parani ja palasin rantaan omien kangassuikaleiden kanssa. Sidoin ne yhteen paaluista ja toivoin asioita minulle itselle, perheelle ja ystäville. Uskomusten mukaan toiveet kulkevat tästä paikasta tuulten mukana henkiolennoille ja tuovat hyvää karmaa. Kävin vielä kiipeilemässä Shaman's rockin päällä, siinä keskiosassa etsiessäni luolaa, joka siellä jossain pitäisi olla. En uskaltanut mennä toiselle puolelle, koska alkoi jo hämärtää ja oli muutenkin vaikeakulkuista. (Kerroin tästä myöhemmin majatalon työntekijälle. Hän sanoi, ettei ole itse yrittänyt päästä luolalle. Se on niin pyhä paikka ja maallikoilla ei ole sinne asiaa. Henget voivat kuulema häiriintyä, jos tavallinen tallaaja menee sinne.)

Auringonlasku Baikalilla oli kauneimpia, mitä olen nähnyt. Kylä hiljeni hämärän tultua. Seuraavalle päivällä oli luvattu hyvää ilmaa. Minä olin päättänyt vuokrata pyörän ja lähteä tutkimaan saaren pohjoisosaa. Siitä kerron seuraavassa postauksessa.

Ulitsa Pushkina

Linkit ja vinkit:

- Guesthouse Voskresenie (booking.com)
- The republic of Buryatia

- Trans-Siperian päiväkirja, osa 1 -Matka alkaa
- Trans-Siperian päiväkirja, osa 2 -Irkutsk