Kylmästä lämpimään -projekti vol 5 vie minut taas Afrikkaan


En meinaa pysyä nahoissani, kun innostuneena odotan vuoden vaihtumista. Perinteeksi muodostunut Kylmästä lämpimään -projekti vie minut hieman erilaiselle lomalle.

 Matkakohteena on Tansania ja loma alkaa aktiivisesti Kilimanjaron vaelluksella. Huipulle pääsee keskimäärin 65-70 prosenttia kaikista yrittäjistä. Onnistuminen riippuu myös reittivalinnasta. Itse vaellan pitkin suosittua Machame reittiä. Lisäksi valitsin seitsemän päivän vaelluksen, jossa on yksi ylimääräinen päivä akklimatisoitumiseen eli vähähappisempaan vuoristoilmaan tottumiseen. 

Olen käynyt kuntosalilla, jossa minulla on 3-4 krt viikossa lihaskuntotreenit. Lisäksi olen juossut satunnaisesti ja kävellyt paljon. Reitin pituus on noin 62 kilometriä. Helpoimpana päivänä kävellään noin 4 tuntia, kun taas huiputuspäivänä 12-14 tuntia alkaen aamuyöstä. Ainoa asia, mitä ei voi treenata on vähähappisessa ilmassa olo.

Itse sain vuoristotaudin oireita Ruandassa kiivetessäni alle nelitonniselle. Jälkeenpäin tajusin, että vauhti oli ollut liian kova ja en ollut juonut tarpeeksi. Vuorilla ei saa olla kiire. Olen nopealiikkeinen ja se vaatiikin minulta keskittymistä, että maltan kulkea rauhallisesti.

Vertailin pitkään vaelluksen järjestäjiä. Päädyin firmaan nimeltä Kandoo Adventures mm siksi, että heidän vaellus osui tosi hyvin lomani alkuun. Lisäksi firma on vastuullinen ja maksaa työntekijöilleen kunnollista palkkaa. 

Vaelluksen jälkeen lennän Sansibarille rentoutumaan viikoksi. Saarella ensimmäinen ja viimeinen yö olen lähellä Stone Townia. Ja siinä välissä saaren itärannikolla omassa pikku bungalowissa meren äärellä.


Onko sinulla reissusuunnitelmia tälle talvelle?



Linkkejä ja vinkkejä:

Kambodza hei, me ollaan tulossa

Kylmästä lämpimään -projektik vol 2 - Indonesia

Reissusuunnitelmia ja haaveita vuodelle 2020

Kylmästä lämpimään projekti vol 4 onnistuu sittenkin

Kuva: Pixabay

Kommentit

  1. Ai että, tuonne olisi kyllä mahtava päästä. Tuo Kilimanjaron vaellus olisi itselleni niin huippujuttu, että pyrkisin myös valmistumaan siihen huolella. Harmittaisi jälkikäteen, jos siinä ei onnistuisi sen vuoksi, ettei siihen olisi kunnolla valmistautunut.

    Pitkästä aikaa meilläkin on reissusuunnitelmia. Ensin Norjaan ja myöhemmin Meksikoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmistauduttu kyllä on. Vaelluskengät on kävelty jo mukaviksi ja tarvittavat varusteet ovat lähes kasassa.
      Meksiko kuulostaa ihanalta. ☺️

      Poista
  2. Ai juma, tätä jään kyllä odottamaan! Sulla on niin upeita reissuja <3

    Mä aloitin kans salin kesällä ja koetan treenata lihaskuntoa nimenomaan noita vuoristojuttuja varten. Tasaisella pystyy kävelee kuinka pitkään tahansa, mut jatkuva nousu on yllättävän raskasta jaloille.

    Omissa talvisuunnitelmissa on tammikuussa lento Meksikoon kolmeks viikoks ja sieltä sitten jatkolento viikoks Kolumbiaan, josta toinen lento vielä pariks viikoks Ecuadoriin. Oon aina halunnu Amazonian viidakkoon, ja nyt se näillä näkymin olis toteutumassa helmikuun alussa. Saapa nähdä tuleeko Quitossa vuoristotauti. En oo koskaan käyny Meksikon 2300 metriä korkeammalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kävin tän vuoden tammikuussa ekaa kertaa yli 2 kilometrin korkeudessa. Amazonian reissu kuulostaa upealta. Sinä se et malta pysyä pois Meksikosta ☺️

      Poista
  3. Tuosta vuoristotaudista joku joskus totesi, että parhaiten "pärjäävät" huonokuntoiset ja vaikkaa tupakoijat, mutta tiedä tuosta. En ole kyllä itsekään oikein sinut korkeiden paikkojen kanssa ja olenkin mm. Cuzcossa käyntiin aikoinaan varustautunut asianmukaisella lääkityksellä, joka auttaa vähän. Tosin en tiedä, että olisiko sekään ok tilanteessa, jossa on tarkoitus harrastaa urheiluakin, eli nousta vuorelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen lukenut eri lähteistä vuoristotaudin lääkkeen käytöstä ja en aio sitä käyttää.Tuolla joutuu muutenkin juomaan monta litraa päivässä ja se lääke pissattaa älyttömästi. Valitsen paremmat yöunet ja vähemmän vessassa juoksua. Sekä keskityn hitaaseen etenemiseen, että keho rauhassa tottuu vähähappiseen ilmaan. ☺️

      Poista
  4. Oi, kuulostaa kyllä ihanalta! Vuoria ja turkoosia vettä, ai että! Onnea vaellukseen, on kyllä kiitettävän haastavaa (olis ainakin itselle), hyvä et siihen valmistautuu huolella. Meillä ei oo mitään reissusuunnitelmia, kaikki kaatuu omaan arkuuteeni kun en uskalla rokottamattomien pienten lasten kanssa mihinkään lähteä. Tai todennäköisesti johonkin lähdetään, mutta ei olla päätetty vielä että mihin. Pohjoisen suuntaan näillä näkymin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se arkuus pahaksi ole. On ihan ymmärrettävää, että valinnat menevät pienten lasten ehdoilla. :)

      Poista
  5. Uusi yritys :D Mutta kuulostaa ihan mielettömältä! Jään innolla odottamaan postauksia Afrikasta. Minkä hintainen tuollainen vaellusreissu on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo maksaa 2735€ + tipit vaelluksen päätteeksi (~200€). Vaelluksia löytyy 1700-5000€ väliltä.

      Poista
  6. No nyt on reissu tiedossa. Eeppiseltä kuulostaa. Kilimanjaro on yksi omista reissu-unelmista myös aivan ehdottomasti. Postauksia innolla siis odotellessa!

    Olin lähdössä vielä viime viikolla UV:ksi Etelä-Afrikkaan, mutta sattuneesta syystä näyttää siltä, että reissu taitaa siirtyä tulevaisuuteen. Saa nähdä, että mikä kohde löytyy korvaajaksi. :P

    VastaaPoista
  7. Minua kiehtoo kovasti ajatus matkasta, johon valmistautuisi noin huolella. Ennen koronaa kun matkustus oli niin helppoa, että joskus matkalle tuli lähdettyä ilman minkäänlaista valmistautumista. Jotenkin olisi ihanaa valmistautua matkaan niin, että valmistautumisesta tulisi oikeasti osa kokemusta.

    Talveksi minulla on kaikenlaisia suunnitelmia, mutta kuten ajan henkeen kuuluu, niin mitään en uskalla vielä kirkossa kuuluttaa. Toivottavasti kuitenkin jonnekin pääsee.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti