Mount Kilimanjaro 5895m, päivät 4-5

Happisaturaatio oli matalin tähän mennessä, 86 ja lepopulssi hyvä 69. Hapen määrä veressä ei selkeästi ollut verrannollinen vointiini. Tunsin olevani elämäni kunnossa. Olin edellisenä päivänä itkuisena laittanut tekstiviestin ystävälle Suomeen ja kertonut surkeasta olosta. Hän vastasi, että "Voi Sini, eihän sen pitänytkään olla helppoa." Tottahan se oli. 

Leirintäalueen valkokauluskorppeja oli hauska seurailla. Ne olivat tottuneet ihmisiin ja tulivat aika lähelle. Join aamukahvia ja ihastelin maisemia. Kävimme ottamassa kuvan leirin portilla. Se oli jäänyt edellisenä päivänä tekemättä, kun olin niin poikki ja halusin vain telttaan lepäämään.

Päivä 4: Barranco camp to Karanga camp 
(nousua 260m, laskua 280m; maksimikorkeus 4210m)

Ennen reissua olin katsonut Youtubesta kymmenittäin Kilimanjaron vaellusvideoita nimenomaan tästä Machame -reitistä. Tänään päivä alkaisi haasteella, jota monessa videossa ihmiset olivat etukäteen kauhistelleet, Barrancon seinän kiipeämisellä. Se oli 257 metriä korkea. Ylös mentiin kiemurtelevaa polkua, joka oli kapea ja niin jyrkkä, että joutui käyttämään käsiäkin päästäkseen hankalimmista kohdista eteenpäin.

Eteneminen tuntui hyvältä. Tässä kohtaa olin kiitollinen, että olin viettänyt satoja tunteja kuntosalilla ja lenkkipoluilla. Pidimme säännöllisesti juomataukoja. Barranco leiri kaukana takana kylpi valossa, kun aurinko oli noussut jo korkealle.  Välillä piti väistää kallionseinämään kiinni, kun kantajat ohittivat meitä tavaroidensa kanssa. 

Yhdessä kohdassa polku oli parin metrin matkalta niin kapea, että täytyi painautua vatsa kallioon kiinni ja pitää siitä molemmilla käsillä päästäkseen yli. Alas oli iso pudotus. Kivi, jota halattiin, oli nimeltään kissing rock. Monet suutelivatkin sitä sen ohittaessaan. 

Loppua kohden polku muuttui leveämmäksi eikä ollut enää niin jyrkkä. Aikaa huipulle kului reilu tunti ja pidimme ylhäällä kunnon tauon. Luin reissukirjaani ja söin Noshtin vauhtikarkkeja. Vieressa oli Gadventures -firman vaellusporukka. Minun olisi itseasiassa pitänyt olla heidän mukanaan. Puoli vuotta aiemmin, kun olin varannut vaellusta, en saanut tehtyä varausmaksua, koska Bank Norwegianin kortti ei käynyt. Yritin monta kertaa, luovutin ja löysin Kandoo adventures'in. 

Loppumatka oli aluksi loivaa nousua ja sitten jyrkkää alamäkeä rinteessä, jonka täytyivät matalat puut ja pensaikot. Leiri näkyi jo kaukana seuraavan ylämäen päällä. Alhaalla piti ylittää puro, jonka vesi tuli Kilimanjaron päällä olevista jäätiköistä. Meschack kertoi, että se oli viimeinen vedenottopaikka. Täältä haettiin vesi kaikkiin ylempiin leireihin, joista kauimmainen oli noin neljän tunnin kävelyn päässä. Paikalliset kantajat varmasti kulkivat sen nopeammin, koska olivat hyväkuntoisia ja tottuneita vähähappiseen ilmaan. Kaikki aiemmat leiripaikat ovat valikoituneet sen perusteella, että läheltä löytyi joku vesilähde.

Purolta oli vielä yksi iso mäki kavuttavana Karanga -leiriin. Ylhäällä otimme perinteisesti kuvan leirin portilla.  Hymyilytti. Aurinko paistoi ja olo oli täydellinen vastakohta edellisen päivän surkeuteen ja masennukseen.

Makoilin teltassani oviaukko avoimena, koska muuten olisi ollut liian kuuma. Aurinko lämmitti ihanasti. Sain loppuun reissukirjani Barefoot, The real walking class hero. Se siis kertoi tutustani Mazhar Albekoglusta, joka on aivan erityislaatuinen tyyppi ja on mm kävellyt/ liftannut Kreikasta Intiaan. 

Annoin kirjan oppaalleni Meschackille, joka myös oli Walking class hero omalla tavallaan. Hän oli huiputtanut Kilimanjaron yli sata kertaa.

Päivällisen jälkeen Meschack kertoi olevansa jo kirjan luvussa 5. Hän oli innoissaan. Sanoi Mazharin elämän olleen tosi mielenkiintoinen. Minua nauratti. Nyt meni kirja niin oikeaan osoitteeseen ja jatkaa ehkä kulkuaan tälläkin hetkellä jossain päin Moshia tai Tansaniaa.

Yöllä heräsin perinteisesti pissahätään. Sitä ei voinut välttää, kun juo 5 litraa päivässä. Oli jäätävän kylmä ja inhottava kaivautua ulos makuupussista ja pukea takki päälle lähteäkseen ulos vessatelttaan. Se oli myös kylmä ja pöntön istuin aivan jäässä. Kandoo adventures'in pakkauslistalla oli ei-pakollisena tavarana pissapullo. Ymmärsin nyt niin hyvin, miksi se oli tarpeellinen. Jos ikinä päätän lähteä vastaavalle vaellukselle, se on ykköshankinta.

Relive -sovelluksella tehty animaatio päivän vaelluksesta. Otsikosta huolimatta on tosiaan päivä 4. 

Päivä 5: Karanga camp to Barafu hut
(nousua 670m, maksimikorkeus 4600m)

Uusi päivä Karanga -leirissä alkoi. Saturaatio oli 90. Se oli noussut tosi hyvin. Kehoni oli sopeutunut taas vähän enemmän tähän ilmaan. Meidän leiri oli taas ensimmäisten joukossa hereillä. Lähtiessämme liikkelle reitillä oli vain vähän ihmisiä. 

Nousu oli loivaa ja miellyttävää. Polkumme yhdistyi myöhemmin Mweka leirille menevään polkuun. Se oli viimeinen leiri, missä tulisimme yöpymään vuorella. Täältä oli Moshiin noin neljän tunnin kävely. Sieltä täydennettiin eri seurueiden ruokavarastoja. Viimeinen nousu Barafu -leiriin oli jyrkkä ja uuvuttava. Leirejä oli täällä kaksi, joista toinen, upper Barafu camp reilut puoli tuntia ylöspäin kauheaa louhikkoa. Me jatkoimme  sinne. Tällä säästyi aikaa seuraavan yön urakasta. Onneksi ei tarvinnut tästä kiivetä pimeässä.

Vastaan tuli todella uupuneen näköistä porukkaa. Muutamia talutettiin ja he näyttivät huonokuntoisilta. Itsevarmuuteni mureni hieman. Tänään oli ollut taas hyvä päivä. Mutta pahin oli vielä edessä.

Päivällisellä yritin syödä niin paljon kuin vaan ikinä kykenin. Ajatukset olivat vahvasti ensi yössä. Laitoin teltassa repun ja vaatteet valmiiksi. Piti pukeutua lämpimästi. Vaikka huipulla olisi pakkasta ehkä viitisen astetta, se tuntuisi paljon kylmemmälle. Kuuden jälkeen leiri hiljeni. Kun normaalisti kantajat puhuivat äänekkäästi, nyt he olivat ihan hiljaa. Kaivauduin makuupussiini ja suljin silmäni. Toivottavasti saisin nukuttua. Herätys olisi 23:30 ja lähtisimme huiputusyritykseen keskiyöllä.

Linkit ja vinkit:

- Kilimanjaro, päivä 1

- Kilimanjaro, päivät 2-3

- Kandoo adventures