Päiväretkiä Splitistä


Kävelimme satamaan Toto travel -toimistolle . Ohitimme liikennemerkin, joka muistutti, ettei uima-asuissa saa mennä ravintolan terassialueelle. Ilmeisesti tuollaiselle oli tarvetta. Ei tässä kyllä ollut uimarantoja lähelläkään, mutta ehkä kaikki eivät kuumissaan välittäneet, miten pukeutua.

Sininen laguuni ja kolme saarta pikaveneellä

Kuva ⇑ lainattu Toto Travelin Facebook -sivulta






Toto Travel'in toimiston edustalla ilmoittautuneet jaettiin ryhmiin ja eri veneisiin. Hinta oli noin 60€ puolen päivän reissusta. Sesonkiaikaan firmalla oli lähdöt aamulla ja päivällä. Sen ulkopuolella eli huhti- ja lokakuussa lähtö oli vain kerran päivässä.

Pikaveneajelusta en ottanut ainuttakaan kuvaa. Veneen kiitäessä aaltojen halki piti vain pidellä kiinni edessä olevista kahvoista ja nauttia kyydistä. Kaiuttimista kuului taustamusiikki aika kovaa. Olin ilahtunut naispuolisen kapteenin mausta, sillä hänen listallaan oli mm. Black Sabbath'ia. 

Ensimmäinen pysähdys ja saari oli Unescon suojelema Trogir. Täällä oli aikaa vain tunti. Teinit eivät olleet kiinnostuneita tarjotusta, opastetusta kierroksesta. Menimme sen sijaan käymään viereisessä Kamerlengon linnoituksesta. Sen muurilta näki koko kaupungin. Näytti pieneltä ja uneliaalta paikalta. Tai ehkä kaikki olivat vain viettämässä siestaa, koska oli niin kuuma. Loput ajasta istuimme varjossa ravintolan terassilla. Lämpö auringossa oli ainakin 30 astetta.

Blue Lagoon



Seuraavalla saarella oli sininen laguuni ja muutamia ravintoloita. Oli tarkoitus snorklata. Retkeen pitikin kuulua snorklausvälineet, mutta saimme kuulla, että se tarkoitti pelkkää maskia. Korona-aikana snorkkelit olivat olleet pois käytöstä. 

Täällä oli niin paljon ihmisiä, että kaikki eivät olisi mahtuneet kiinnittymään laituriin. Moni veneporukka oli jäänyt kauemmas ja heittänyt vaan ankkurin veteen. Meillä oli yksi oma maski mukana. Molemmat nuoret olisivat halunneet omansa. Kun veneemme oli jättänyt meidät laiturin päähän, se oli lähtenyt pois. Saman firman muita veneitä oli rannassa, mutta he eivät voineet antaa maskia, vaikka niitä oli laatikossa runsaasti eikä kukaan niitä käyttänyt. Se vähän ärsytti. Uiminen oli kyllä kivaa, kunhan oli päässyt syvemmälle. Ranta oli todella kivikkoinen ja täällä olisi tarvinnut uimatossut.


Maslinica, idyllinen kalastajakylä Soltan saarella




Tämä kolmas ja viimeinen kohde oli suosikkini tällä retkellä. Maslinican idyllinen kalastajakylä näytti viihtyisältä. Täällä olisi päässyt uimaan yhdelle rannalle, mutta olimme nälkäisiä. Kapteeni oli suositellut yhtä ravintolaa. Kaikki rynnistivät sinne. Me emme halunneet jonottaa niin pitkään, joten valitsimme toisen paikan. 

Me aikuiset söimme kattilalliset simpukoita ja jaoimme kulhon ranskalaisia. Kala- ja äyriäisruokia tuli syötyä Kroatiassa päivittäin. Täällä ne eivät olleet kalliita niin kuin Suomessa. Kotona tulee syötyä lähinnä lohta silloin tällöin ja ravintoloissa ehkä muita kaloja.

Takaisin tullessa kuljimme pidemmän pätkän avomerellä. Aallokko oli kova. Veneen miehistö varoitti tästä etukäteen, mutta kehui kapteenin olevan hyvin taitava eikä kannattanut huolehtia. Nauroimme ja kiljuimme vedet silmissä, kun vene pomppi aaltojen halki. Nuorten mielestä me aikuiset huudettiin muka liikaa. Tämä veneajelu -osuus oli päivän ja koko reissun hauskimpia juttuja. 


Game Of Thrones -museo









Ne, jotka ovat lukeneet matkajuttujani pidempään, tietävät, että tykkään Game Of Thrones -sarjasta. Tämä pitää edelleen paikkansa huolimatta viimeisestä kaudesta, joka ei lämmittänyt niin kuin aiemmat. Olin vieraillut kuvauspaikoilla Marokossa , Irlannissa opastetulla kierroksella ja Maltalla . Islannissa varaamani GOT -kierros peruttiin, kun ei ollut kuulema tarpeeksi osallistujia. Näin onneksi toisen retken yhteydessä muurin, joka sarjassa erotti pohjoisen kuningaskunnan villien valtakunnasta. Sarjassa muuri oli tehty tietokoneella korkeammaksi. 

Splitissä oli Game of Thrones -museo. Kävin siellä itsekseni, sillä muut seurueestamme eivät olleet sarjan faneja. Siellä oli esillä näyttelijöiden asuja ja lavasteita sarjan eri tapahtumista. Minua kiinnosti eniten kirja, jossa kerrottiin, missä paikoissa Kroatiassa sarjaa oli tehty. Siinä oli paljon kuvia havainnollistamassa tarinaa. 




Krkan kansallispuisto





Seuraavana päivänä piti herätä aikaisin, sillä koko päivän retki starttasi klo 8. Olimme halunneet vierailla jossain Kroatian kansallispuistossa ja Krka oli lähimpänä. 
Splitlicious -firman retki kohteeseen jatkui reilun tunnin ajomatkan jälkeen puolen tunnin laivakyydillä pitkin jokea. Kansallispuistoon johtava tie oli niin kapea, että sitä pitkin saattoi kulkea autoja vain yhteen suuntaan kerrallaan. Siksi jonoja saattoi syntyä niin tullessa kuin pois lähtiessä. 

Ensin tutustuimme puistoon oppaan kanssa. Hän kertoi paikan historiasta. Uiminen oli täällä sallittua ennen, mutta se kiellettiin 2021. Tämä ei johtunut koronasta vaan siitä, että vesistö haluttiin säilyttää hyvänä. Vedessä mellastavat ihmislaumat olivat muuttaneet sitä väkisinkin.

Opastuksen jälkeen oli vapaata aikaa kiertää putoukset pitkin pitkospuista tehtyä kävelyreittiä. Sen varrelle tuli useita ruuhkapaikkoja, kun ihmiset pysähtelivät ottamaan kuvia. Tältä ei tietenkään voi välttyä suosituissa paikoissa, mutta jonottaminen helteessä oli vähän rasittavaa. 

Kävelyn jälkeen söimme puiden varjossa. Nukahdin bussiin matkalla seuraavaan paikkaan.

Primosten





Pysähdyimme aivan ihanaan kylään rannikolla. Meidän aikamme täällä kului vain rannalla, kun teinit olivat meressä kelluvassa vesipuistossa. Primostenissa oli myös pieni saareke, jossa sijaitsi vanha kaupunki. Lisäksi alue oli tunnettu viinin valmistuksesta. Paikka jäi mieleeni. Illalla tutkin sen hotellitarjontaa ja aloin haaveilla seuraavasta Kroatian matkasta.

Päivällistä, katutaidetta ja kulkukissoja


Olimme halunneet syödä ystäväni kanssa mustaa risottoa, koska se oli paikallinen erikoisuus. Sitä ei löytynyt joka paikasta. Teinit olivat vähän nirsoja ja ravintolat valikoituivat sen perusteella, että heillekin löytyi jotain mieluista. Splitin vanha kaupunki oli iltaisin tosi ruuhkainen ja kivan näköisistä paikoista oli hankala löytää pöytää. Alkuillasta se oli helpompaa. Löysimme ravintola Boomin ihanalta kujalta. Sieltä sai etsimäämme mustaa risottoa ja mm. pihvejä, jotka kelpasivat teineille. Henkilökunta oli mukavaa. Erityisesti eräs vanhempi herra huomioi nuoret hyvin ja nauratti heitä.

Risoton väri tuli mustekalasta. Annos näytti epäilyttävältä. Hyvää se kyllä oli ja ehdottomasti kokeilemisen arvoista. Omat mustekala -kokemukset eivät olleet aiemmin olleet kauhean hohdokkaita, mutta täällä se maistui pehmeälle ja tuntui suussa kivalta.








Seikkailtiin vielä ruuan jälkeen ympäri vanhaa kaupunkia, mutta vähän syrjemmässä. Nähtiin paljon ihania kissoja ja jopa vähän katutaidetta. 


Linkkejä ja vinkkejä:



Kommentit

  1. Erityisesti Krka olisi paikka, jossa joskus haluaisin päästä käymään. Paikka näyttää aina kuvien perusteella todella kauniilta. Toisaalta, ajattelen sen olevan myös varsin ruuhkainen, ettekä tekään aivan yksin siellä näyttäneet kulkeneen... Se jäi ihmetyttämään, että selvisikö se, että miksi ylimääräisiä maskeja ei voitu antaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei selvinnyt, kun ei muistettu kysyä. Maskipettymys jäi taakse, kun pikavene painoi kaasua ja kiidettiin aalloilla seuraavaan paikkaan.

      Poista
  2. Tutun kuuloisia retkiä! Mekin käytiin Blue Lagoonissa snorklaamassa. Meidän venekuski vaan joi reissun aikana liikaa kotiviiniä (tms.), joten retkessä eniten jännitti se, päästäänkö hengissä kotiin :D

    Krkassa tuli myös vierailtua. Onneksi siellä ei silloin ollut noin ruuhkaista kuin miltä sun kuvissa näytti...

    VastaaPoista
  3. Kroatia on kiinnostava ja selvästikin monipuolinen kohde. Haluan käydä, pitäisi vaan valita ajankohta sesongin ulkopuolelta, koska on niin kovin suosittu.

    VastaaPoista
  4. Kivoja retkiä! Tykkään veneretkistä ja yleensä niihin tulee osallistuttua, jos sellaisia on tarjolla. Hurjin venematka oli Thaimaassa, jossa moottorivene pomppi aallokossa niin, että vieressä istunut malesialaismies rukoili koko matkan. :) Krka näyttää kauniille ja vähän samantapaiselle kuin Bosnian Kravicen vesiputous.

    VastaaPoista
  5. Näyttäisi tuollakin olevan yhtä jos toista tekemistä. Kroatiassa olemme käyneet "vain" Dubrovnikissa ja Zagrebissa (ja sieltä Plitvicessä) - Split ei ole vielä ainakaan houkutellut.

    VastaaPoista
  6. Hyvin täyteläinen matka teillä oli!
    Itselleni laumassa kulkeminen on vaikea, aina tekee mieli jäädä jossakin paikassa pidempään, ja taas toinen ei kiinnosta pätkääkään.

    Krkan kansallispuisto olis ehdottomasti sellainen paikka, jossa haluaisin vierailla. Toivottavasti sinne pääsee myös omatoimisesti.

    Parasta mustekalaa olen syönyt Portugalissa. En tiedä, miten ne sen teki, mutta se suli suussa.

    VastaaPoista
  7. Kissoja ja taivaallista ruokaa, tänne haluan! Krkan kansallispuisto näyttää ihan satumaiselta. Voi olla, että ensi kesänä täytyy lähteä Kroatiaan.

    VastaaPoista
  8. Tuonne Krkaan haluan kyllä joskus. Muutenkin haluaisin antaa Kroatialle uuden mahdollisuuden, koska Dubrovnik oli niin tympeä kokemus, että maassa on varmasti paljon hyviäkin kohteita. Enpä muuten tiennyt, että GoTia on kuvattu noin monessa eri maassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espanjassa on myös lukuisia GOT -kuvauspaikkoja mm Gironassa.

      Poista
  9. Hienon näköisiä paikkoja! Pienet rannikkokaupungit ovat mieleen ja kuuluisassa Krkassakin olisi joskus mukava käydä. Tuo musta risotto ja simpukat kuuluvat suosikkeihimme mereneläväruuista.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti