Vielä vähän Berliinistä






Blogi on pysynyt hiljaisena ihan vaan sen takia, ettei ole jaksanut kirjoitella mitään. Tämä kotimaan lämpö on ollut tervetullutta erityisesti viime vuoden ankean, viileän kesän jälkeen. Aika on mennyt töiden lisäksi uimarannoilla, lähipuistossa puun alla kirjaa lukien, ja töissä hikoillen. Hiljattain Ilta Sanomat uutisoi, miten Suomeen voi tulla Saksan ilmasto. Ah, Saksa on kohdellut minua hyvin. Onhan minulla vielä kerrottavaakin kesäkuun Berliinin reissusta. Tämän iltayön 26 asteen viileydessä pöytätuulettimen puhaltaessa vieressä onkin hyvä hetki saattaa loppuun tämä juttu, minkä kauan sitten aloitin:

En voi sanoa matkustaneeni koskaan paikkaan, josta en olisi pitänyt. Mutta jotkut kohteet sytyttävät enemmän kuin toiset. Ennen kuin kesäkuun Berliinin reissu oli ohi, aloin jo mielessäni ajatella, milloin pääsen sinne seuraavan kerran. Siksi haluankin avata pienellä best-of-berlin - koosteella, mitkä olivat minun suosikkeja tuolla kesäkuun lomalla.

 Alexanderplatz


Hotellimme Hamptons by Hilton sijaitsi aivan Alexanderplatzin tuntumassa. Alue oli vilkas ja kulkuyhteydet muualle Berliiniin toimivat loistavasti metrolla sekä lähijunalla. Saavuttuamme mestoille, täällä oli käynnissä KeNaKo - Afrikka festarit. Ei ollut pakottavaa tarvetta lähteä kauemmas, kun sai kuunnella rytmikästä musiikkia ja nauttia mausteisista katuruuista eri Afrikan valtioista. Lämmin ilma, aurinkotuolit ja kädessä Mojito muovimukissa. Se teki lomafiiliksen. Kun maanantaina festarialue oli tyhjennetty ja siivottu , tori näytti oudon autiolta. Kaiken kaikkiaan Alexanderplatz oli viihtyisä alue ja meidän reissun keskipiste. Täältä oli hyvä lähteä tutustumaan kaupunkiin.


Tämä taideteos sijaitsee Spree -joessa Treptower Parkin aseman ja Badeschiffin välillä. Aika hyvä maamerkki mestan löytämiseen

Kuva: Top10 Berlin

Badeschiff

Treptower Parkin juna-aseman ja Schlesisches Torin metroaseman puolessa välissä, Spree - joen varrella sijaitsee loistava paikka vapaapäivän, erityisesti aurinkoisen sellaisen viettoon. Itse olin mestoilla pilvisenä päivänä. Asteita mittarissa oli 26, mikä tuntui varsin miellyttävältä viettää päivää uiden ja levyttäen aurinkotuolissa. Badeschiffin uima-allas kelluu Spree - joen päällä. Alueeseen kuuluu iso halli, joka oli nyt suljettu. Auki ollessaan se toimii bilemestana. Portilla mieshenkilö tarkastaa ihmisten laukut. Omat juomat kuten vesipullot tulee jättää portin vieressä olevaan puulaatikkoon. Mestan päivälippu on 5,5€. Säilytyslokeroihin saa lukon eurolla ja kympin pantilla. Alueella on street food - koju sekä baaritiski, että nälkä tai jano ei pääse yllättämään. Täällä on kuvauskielto. Sitä ei kyllä erityisen tarkasti vahdittu, koska näin, miten jotkut ottivat rantaselfie - kuviaan. Rantavahdit pitivät huolen lähinnä siitä, että jengi kävi suihkussa ennen altaaseen siirtymistä. Täällä vierähti mukavasti useampi tunti laiskotellen ja välillä altaaseen pulahtaen.

Kuva: Food Republic.com


Berghain



Toinen suosikkipaikka, jossa ei saanut kuvata, on tämä klubi, josta kerroin aiemmassa postauksessa enemmän. Ehdottomasti yksi parhaimmista kokemistani asioista Berliinissä. Musiikki, äänentoisto, ihmiset, industrial - fiilis, alaston baarimikko tiskin takana, jonotus, jännitys, ihmisten asut, hiki, yhteenkuuluvuus, biitti, basso.. Erityisesti sunnuntain messu sykähdytti sisälläni asuvan partygirlin mieltä. Siitä(kin) inspiroituneena ensi vuodelle on suunnitteilla isompia elämyksiä tästä aihepiiristä. Kuulette niistä varmasti, jos kaikki menee putkeen. 😏


Niin ja se katutaide... Ei siitä sen enempää. Olenhan avautunut aiheesta jo kolmen postauksen verran.

Kommentit

  1. Badeschiffin uima-allas kuulostaa kivalta. Tiedätkö onko se uusi paikka? Kävin Berliinissä pari kolme vuotta sitten enkä silloin muista tuollaista nähneeni. Tosin olin reissussa syyskuussa, joten ehkä se on vain kesäisin. Berliini oli kiva ja näkemistä riitti vaikka kuinka. Meille sattui harmaa, sadetihkuinen sää. Mietin silloin, että kesällä sinne olisi kiva mennä kun pääsisi vaikka jokiristeilylle. Tehtiin niitä syyskuussakin, mutta sää oli sen verran viileä ettei huvittanut lähteä sinne palelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uimakausi tuolla kestää 1.5.-9.9 (ainakin tänä vuonna). Avattu 2004 alun perin taideprojektina.

      Poista
  2. Olen kierrellyt Berliinissä varmasti 5-6 kertaa. Viimeinen kerta oli ihan muutama viikko sitten. Päätin, että en kolua enää yhtään "pakollista" kohdetta, sillä muurit ja muraalit ja "sotapaikat" on kierretty jo hyvin tarkkaan. Onnistuinkin aika hyvin vain fiilistelemään kaupunkia. Juttuakaan en aio kirjoittaa... Tai no.. Parempi, että en lupaa mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiilistely on varsin riittävää. Tylsää, jos loma menisi vain must see - kohteiden suorittamiseksi.

      Poista

Lähetä kommentti