Best of 2018: Päivä merellä

Malta 5/2018

Eräänä toukokuisena sunnuntaiaamuna joukko enemmän ja vähemmän väsähtänyttä porukkaa suuntasi kohti venesatamaa, jossa odotti huvijahti. Meidän piti lähteä päiväksi merelle jo perjantaina, mutta sitten tuli mutkia matkaan. Sää oli tuulinen ja merenkäynti kova. Kapteeni kokemuksen suomalla viisaudellaan päätti, että meidän kannattaa perua se päivä. Ainoa mahdollisuutemme oli siirtää meripäivä sunnuntaille. 

Tilannehan oli siis se, että ystäväni täytti pyöreitä ja hänen synttärijuhlat olivat juuri lauantaina. Tiesimme, että nämä juhlat kestäisivät pitkään.  Miten me kykenisimme lähtemään sunnuntai -aamuna aikaisin merelle? Neuvoteltuamme muiden asiaan kuuluvien kanssa, päätimme bookata sen sunnuntain. Lauantaina ennen juhlia käytiin kaupassa ostamassa eväät ja juotavat seuraavalle päivälle. Tehtiin valmiiksi täytettyjä patonkeja. Kasseihin pakattiin aurinkovoiteet, uima-asut ja kuka mitäkin tarvitsi. 

Sunnuntaiaamuna ihmiset oli vähän vaisuja. Yhtä lukuunottamatta kaikki kuitenkin heräsivät ajoissa. Juhlat olivat olleet mukavat ja sujuivat kosteissa merkeissä, kuten odottaa saattoikin. Saavuimme etukäteen tilatuilla takseilla satamaan ja kannoimme tavaramme hyvin varusteltuun keittiöön. Osa meistä meni kannelle keulaan makoilemaan patjoilla. Aurinko lämmitti sopivasti ja viileä merituuli hyväili väsyneitä kehojamme. 

Veneen keinuminen ei ollut kaikkien mielestä mukavaa. Eräällä meistä oli niin kaamea krapula, että hänen teki mieli hypätä veteen ja uida rantaan, ettei vaan tarvitsisi kärsiä keinunnasta. Veteen me onneksi pääsimme pian. Vene laski ankkurit erään kallion lähelle. Siellä oli luola, jota kaksi sukellusharrastajaa lähtivätkin heti katsastamaan. Minäkin hyppäsin onnellisena veteen snorkkelimaskin kanssa. Apua, miten kylmää se vesi oli. Se oli jääkylmää. Kyllä siihen lopulta tottui, kun pysyi liikkeessä. Tämä päivän ensimmäinen pysähdyspaikka tosiaan herätti. Väsymys ja nuutunut olo katosivat välittömästi, kun keho säikähti kylmän meren syleilyssä. 

Pysähdyimme päivän aikan useilla paikoilla uimassa ja snorklaamassa. Vesi oli todella kirkasta ja näkyvyys oli pohjaan saakka syvissäkin paikoissa. Blue Lagoon tuli myös nähtyä, kun paatti ankkuroitiin yhden kallion taakse ja kolme meistä ui / sukelsi yhden luolan läpi laguunille. Siellä oli ihan tajuton tungos. Onneksi ei tarvinnut viettää paikassa pidempää aikaa. Lukuisat firmat kauppaavat Blue Lagoonille päiväretkiä mm. St Juliansin alueella, mutta rajansa kaikella. Ei voi oikeasti olla nautinnollista olla laguunilla, kun on törkeä ruuhka. 

Yhdessä paikassa snorklattiin uponneen hylyn päältä. Se näytti kovin aavemaiselta. Mielikuvitus alkoi laukata ja kuvittelin, miten hylyn sisältä joku meren peto hyökkäisi kohta minua kohti. Pelottavin otus, minkä näin, oli yksinäinen meduusa, joka uiskenteli pari metriä syvemmällä. Kyllä sen näkemisestä iski pieni paniikkireaktio. Olen kuullut, miten meduusat voivat saada pahoja jälkiä aikaan, jos niiden kanssa joutuu kosketuksiin.

Viihdyn merellä. Se rauhoittaa ja tekee onnelliseksi. En ikinä kyllästy tuijottamaan merta. Siinä on jotain meditatiivista. Jos voittaisin lotossa miljoonia, lähtisin perheeni kanssa merille. Ostaisin purjeveneen ja palkkaisin siihen kapteenin, joka kuljettaisi meitä ympäri maailman. 

Tämä päivä jäi yhdeksi vuoden 2018 parhaimmista reissupäivistä. Kaikki huipentui siihen, kun vaihdoimme venettä jahdista pikaveneeseen. Se kuljetti meidät satamaan, josta alunperin lähdimme, kun oli ensin kiidättänyt meitä ympäriinsä. Vene pomppi aalloilla ja me siinä mukana. Vauhtin huumassa en voinut kuin nauraa ja kiljua samanaikaisesti koko matkan ajan. Hauskinta oli, kun vene kulki ympyrää ja välillä tuli tunne, että tipun kyydistä.

Kiitos mukana olleille. You know, who you are. 😉


Tuon luolan toisella puolella on Blue Lagoon


Jahdin ihana isäntäpari 💖

Päivä oli lopullaan. Tästä vaihdettiin vielä pikaveneeseen, jonka hurja kyyti kruunasi koko päivän.



Muita postauksiani Maltalta:










Kommentit

  1. En nyt ymmärrä, miksi tuollaista luihua ahteria pitää esitellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen tyytyväinen ahteriini. Onneksi netti on pullollaan muitakin ahtereita, että sinullekin löytyy jotain katsottavaa, mikä miellyttää silmää. 😉

      Poista
  2. Haha tuo ylempi kommentti :D Ihanan kesäinen muisto. En voisi kuvitella parempaa päivää viettää dagen efteriä kuin chillailla veneellä ja snorklailla raikkaassa merivedessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Niinpä.. raikas merivesi on ihan paras apu juhlien jälkeiseen olotilaan

      Poista

Lähetä kommentti