Seuraavana päivänä kaupunkikierroksen jälkeen ei huvittanut tehdä yhtään mitään. Sen tiesi jo aamulla herätessä. Laiskotutti. Onneksi lomalla voi olla myös tekemättä mitään, jos siltä tuntuu. Olisi uuvuttavaa täyttää kaikki päivät jollain ohjelmalla. Toki se olisi eri asia, jos loma olisi lyhyt.
Sain raahattua ahterini alakerran kuntosalille. Keksin ihan itse treeniohjelman niillä välineillä, mitä oli käytettävissä. Nappikuulokkeista soi Korn lujalla. Urheilu tuntui niin erilaiselle Ruandassa. Hikoilin tuplasti enemmän ja hengästyin helpommin. Olin alkanut nauttia enemmän oman kehon rääkkäämisestä ja siitä, kun sai välillä vedettyä itsensä ihan piippuun. Jälkeenpäin tuli kiva endorfiinipöhinä.
Loput päivästä meni syöden ja nukkuen. Satoi aika paljon vettä. Luonto tuoksui kivalle sen jälkeen. En lakannut ihmettelemästä Ruandan vihreyttä. Afrikasta tulee mieleen aavikot ja auringon polttamat savannit. Täällä sellaiset mielikuvat karisivat.
Olin niin onnellinen, kun seuraava aamu alkoi auringonpaisteella. Menin uima-altaalle metsästämään väriä ihoon. Kun sain siitä tarpeekseni, päätin lähteä etsimään yhtä taidegalleriaa, josta olin lukenut netissä. MapsMe:n mukaan sinne kävelisi noin tunnissa. Heti alkumatkasta käännyin tietysti väärästä risteyksestä ja ajauduin hiekkatielle, joka johdatti minut jonkin asuinalueen läpi. Siellä ei selkeästi oltu totuttu valkonaamoihin. Sain osakseni sangen intensiivistä tuijotusta.
Kinyarwandan kielessä tervehtiminen kuulostaa kivalta, bitee. Viljelinkin sanaa ahkerasti. Ehkä lausun sen hassusti, kun toisia vähän nauratti.
Hiekkatie jatkui ja jatkui. Ohitin pubin, joka oli kiinni. Oletan, että kaikki ravitsemusalan instanssit, joissa ei myyty ruokaa, oli suljettu koronan takia. Lopulta tulin asfalttitielle ja jatkoin mäkeä alas, sillan yli ja halki toisen asuinalueen.
Yli tunti siinä meni, että pääsin gallerialle todetakseni, että se oli suljettu. Kävin vielä viereisessä kaupassa kysymässä asiasta kuin varmistaakseni, ettei sitä oltu laitettu kiinni jonkun ruokatunnin ajaksi. Kyllä nyt ärsytti. Oli siinä nyt pari hienoa kuvaa aitaan maalattuna, mut ei se lohduttanut.
Mitä seuraavaksi? Katsoin kartastani, että olin merkannut siihen yhden kahvilan. Se olisi noin puolen tunnin kävelyn päässä. Matka jatkui sitä kohti. Olin päättänyt etten taksia ottaisi. Tummat pilvet nousivat taivaalle. Kauempaa kuului ukkosen jyrinää.
Tykkäsin miten liikkeiden seinät oli maalattu niin kuin tässä salongissa.
Tämä oli muuten Israelin suurlähetystön aita. Pian sen jälkeen alkoi sataa ja samalla hetkellä näin kahvilan, Inzora rooftop cafen. Juoksin rakennuksen sisään, etten kastuisi. Perääni juoksi vartija kuumemittarinsa kanssa. Hän oli ollut parkkipaikalla juttelemassa jonkun kanssa eikä ollut huomannut saapumistani. Lämpöni oli normaali. Täydellinen ajoitus saapua tänne.
Inzora oli sekä kirjakauppa että kahvila. Tilasin cappucinon ja kiipesin ylös katetulle terassille odottamaan, että sade lakkaisi. Sainkin odottaa sitä ainakin tunnin.
Ikuisuudelta tuntuneen kävelyn jälkeen Onomo -hotelli näkyi kaukana ja olin siitä niin iloinen. Vatsani ilmoitti energiavajeesta. Loput matkasta mietin, mitä ihanaa tällä kertaa söisin.
Illalla oli aika laittaa kamat kasaan. Neljä päivää pääkaupungissa oli ihan tarpeeksi. Huomenna olisi edessä ensin korona -pikatesti ja sitten automatka maan halki Kivu-järvelle.
Afrikassa taitaa vuodenaika yleensä vaikuttaa merkittävästi vehreyteen. Usein kuvat safareilta on kuivalta kaudelta, jolloin jopa monet puut pudottavat lehtensä. Mutta varmaan maidenkin välillä on eroja, esim. Uganda on vaikuttanut siellä ollessani aina tosi vihreältä.
VastaaPoistaNo Ugandahan on Ruandan naapuri, joten oletettavasti sama ilmasto. 😊
PoistaOnpas hauska lukea näitä Ruandan juttuja ja yksityiskohtia. Ne palauttavat hetkiä ajastani siellä. Inzoraan menin palautumaan Genocide-museosta ja kirjoitin siitä pitkän blogikirjoituksen. Modernin taiteen museossa silmäni avautui todella sille, kuinka stereotyyppinen kuva meillä on Afrikasta (vaikka olin silloin ollut jo muutaman kuukauden reissussa). Kigalissa ja muissakin isoissa kaupungeissa oli yllättävän mukavaa liikkua jalan, vaikkakin niitä mopotakseja oli vaikea vastustaa. Miksi niitä kutsuttiinkaan? Jokainen meistä pitää erilaisista blogeista, mutta minusta on kiva lukea itselle tuttujen paikkojen toisille antamista fiiliksistä ja ajatuksista, myös arkisista sellaisista. Tekstejäsi on mukava lukea, kiitos!
VastaaPoistaKiitos palautteesta.
PoistaSe nimi, jota hait on mototaksi. 😊
Oi, hienoja seinämaalauksia! Harmi, että galleria oli kiinni.
VastaaPoistaHuono tuuri. Mutta olipahan kävelylenkki 😀
PoistaKiintoisia seinämuraaleja tosiaan! Tuo on just ihanaa, että hitaasti matkustaessa voi ottaa sen sadepäivän chillaillen ja lepäillen ja vain kuunnella sateen ropinaa, lueskella, nukkua... Kun reissut eivät ole suorittamista, niistä nauttii kaikkein eniten.
VastaaPoistaNiin totta tuo hitaasti matkustaminen. Parasta on, kun on sen verran lomapäiviä, että jää aikaa rentoilulle.
PoistaUpeita muraaleja ja varsinkin tuo Zizka pub vaikutti varsin kiehtovalta! Olutpullo käteen, ja ainakin jalkapallosta löytäisi yhteistä juteltavaa kanta-asiakkaiden kanssa :) Vehreän näköistä tosiaan kuvissa, vaikuttaa kiinnostavalta kohteelta kuvien ja tarinoiden perusteella. This is Africa.
VastaaPoistaPubien seinät oli maalattu värikkäiksi, yleensä paikallisen olutmerkin logolla varustettuna. 😀
PoistaTodellakin This is Africa..
Todella hienoja muraaleja! Saiko tuolla kävellä rauhassa? Gambiassa paikalliset yrittivät heti lyöttäytyä seuraan, kun lähti hotellin ulkopuolelle kävelemään. Eihän ne muuta kun halusivat jutella tai myydä jotain, mutta ei olisi jaksanut joka kerta selittää eri tyypeille "ei kiitos, en ole kiinnostunut retkistä/opastuksesta/tms."
VastaaPoistaSai olla rauhassa. Mua lähinnä vaan tuijotettiin. 😀
PoistaJuu, ei sitä tarvitse joka päivä tukka putkella mennä, vaan voi rauhoittua välillä hotellillakin muutaman tunnin :D Tosi kiva kuulla, että tuolla saa kävellä rauhassa. Mulla on Merjan tavoin myös aika rasittavia kokemuksia perässähiihtelijöistä ja kaupustelijoista.
VastaaPoistaEi ollut muualla rasittavia kaupustelijoita tosiaan kuin markkinoilla, mutta siellä niitä osasikin odottaa. 😊
PoistaMä tykkään kanssa matkoilla aina kävellä mahdollisuuksien mukaan joka paikkaan, silloin jotenkin rekisteröi ympäristöä ja tunnelmaa enemmän, kun auton ikkunasta katsoen.
VastaaPoistaJoo, sama. Sit, jos oon ihan totaalisen poikki, otan ehkä jonku kulkuneuvon. 😄
PoistaOnpa taitavasti tehtyjä maalauksia! Värien käyttö on kyllä Afrikassa omaa luokkaansa.
VastaaPoistaJännä kohde.
Sama värien käyttö näkyi paikallisten naisten vaatteissa. Niitä tuli ihasteltua. 😊
PoistaAikoinaan vietimme pari päivää Kigalissa ennen kuin jatkoimme vuoristogorilloja katsomaan. Meidän Kigali käsitti lähinnä kansanmurhamuseon, joka oli kyllä vaikuttava. Erityisen hyvää minusta oli siinä, että samaan museoon oli haettu perspektiiviä ottamalla mukaan myös muut kansanmurhat kuin Ruandassa tapahtuneen. Kävimme myös "Hotelli Ruandassa", joka oli keskeisessä asemassa saman nimisessä elokuvassa - tosin hieno lounas hotellin puutarhassa oli tietysti jotain ihan muuta kuin elokuvan kuvaama todellisuus kansanmurhan ajoilta.
VastaaPoistaOlenkin etsinyt Hotelli Ruanda -leffaa. YLE Areenasta se on valitettavasti poistunut vuosia sitten. Olisi kiva nähdä se nyt, kun on itsekin ollut paikan päällä.
PoistaTuo afrikkalainen katukuva ja nuo Salon Bilolen ja Zizka Pubin kaltaiset liikehuoneistojen seinät kuvioineen ja väreineen tuovat niin vahvasti mieleen omat Afrikka-kokemukset Keniasta ja Gambiasta, että nousee valtava kaipaus tuohon maanosaan, sen väreihin, tuoksuihin (niihin ei niin hyviinkään) ja kuumuuteen.
VastaaPoista
PoistaRuanda sai minussakin kaipauksen Afrikkaan.
Kyllä pidempiin reissuihin tulee just sisällytettyä myös niitä lepopäiviä. Toi oli harmi, että se galleria oli kiinni, mutta näitpähän nyt senkin osan kaupungista.
VastaaPoistaNiinpä. Ihan pelkkä ihmisten elämänmenon katsominen oli mielenkiintoista, vaikka se galleria oli kiinni.
Poista