Postikortteja Kurdistanista

 

Tämä ei ole kokoelma kauniista postikorttimaisemista vaan tarina korttien metsästyksestä. Se ei ollut helppo tehtävä Pohjois-Irakin Kurdistanissa:

Olin jo Sulemaniassa etsinyt postikortteja toreilta ja kirjakaupoista. Ihmiset eivät välttämättä edes tienneet, mitä postikortit olivat. Niinpä olin ottanut netistä kuvakaappauksen, miltä postikortti näyttää kummaltakin puolen. 

Ihmiset olivat todella ystävällisiä ja yrittivät auttaa. Eräskin kahvin myyjä soitteli kavereilleen, jotka puhuivat englantia ja ojensi sitten puhelimensa minulle, että sain itse kertoa ongelmani. Lisäksi hän pysäytteli ohikulkijoita. Kukaan ei tiennyt postikorteista eikä ollut nähnyt niitä. 

Ensimmäinen päivä Erbilissä ei myöskään tuottanut tulosta. Tai no yhden liikkeen takahuoneesta löytyi kyllä kortteja, jossa oli luontoaiheinen kuva. Se voisi olla mistäpäin maailmaa tahansa Etsin jotain erilaista kuten Erbilin kaupunkimaisemaa tai kuvaa jostain tunnetusta, paikallisesta maamerkistä. 

Illalla googlailu tuotti tulosta. Löysin YouTube -videon  Iraqi Kurdistan - How hard is it to send a postcard? Mahtavaa. Videon lopussa postikortteja löytyi Shanadar -puistosta samannimisestä galleriasta. Tarkistin, että paikka on vielä olemassa ja olihan se. Sinne lähtisin heti seuraavana päivänä .

Erbil view hotellin aamupala oli monipuolinen. Olin erityisen ihastunut hyvästä juustovalikoimasta.

Joan Torres ja hänen espanjankielinen ryhmä olivat yhtäaikaa aamupalalla. He olivat lähdössä kohti Sulemaniaa. Vaihdoimme muutaman sanan aamupalan jälkeen ja toivottelimme toisillemme hyvät jatkot. 

Shanadar galleria aukeaisi vasta klo 10, joten sitä ennen ehtisin käydä kaupungin komeimmalla Jalil Khayatin moskeijalla. Se on turisteille auki klo 9-11. Se oli muutaman kilometrin päässä hotellilta, joten ajoitin kävelyni niin, että olin vähän yli 9 perillä. Olin lukenut netistä, että paikalta piti löytää avimenhaltija, että pääsee sisälle. Siinä sitten kiertelin aitaa ympäri ihmisiltä neuvoa kysyen. Kaikki aina ohjasivat minut eteenpäin seuraavan kulman taakse. Kun olin kiertänyt alueen ympäri, kohtasin samat työmiehet kuin aiemmin. He lopettivat taukonsa ja lähtivät henkilökohtaisesti etsimään minun kanssa avaimenhaltijaa. Hän löytyi heti. Mies oli tympeän näköinen ja totesi, että moskeija on suljettu ja lähti menemään. Jäin ihmettelemään aidan taakse. Olinkin lukenut, että moskeijaan pääsy oli ollut haastavaa muillekin. Tyydyin sitten ottamaan valokuvan aidan raosta ja otin taksin Shanadar puistoon.

Alueella oli vain työntekijöitä, jotka huolehtivat nurmikosta ja kasveista. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Suihkulähteissä ei ollut vettä. Puiston yllä kulki vaijeri, jossa kaapelikärryt roikkuivat toimettomina. Niitä en ainakaan testaisi, se oli varma. Galleria oli helppo löytää. Tiskin takana oli vanhempi herra, jolta kysyin postikortteja ja näytin vielä kuvasta, mitä tarkoitin. Kortteja ei ollut. Tämä oli viides päivä Pohjois-Irakin Kurdistanissa ja viides päivä, kun kortteja etsin. Alkoi olla epätoivoinen olo. Päätin vielä kävellä vanhan kaupungin basaareille, jota en edellisenä päivänä ollut ehtinyt tutkia.

Olin ihan uupunut kävelystä paahtavan auringon alla. Minulla ei ollut lakkia. Mukana ollut huivi suojasi onneksi hyvin päätä. Päästyäni basaarille, oli pakko pitää tauko. Ohitin kiinnostavan kahvilan, jonka työntekijä houkutteli minut vaivatta sisään. Oli ihana lepuuttaa jalkoja. Tilasin arabialaisen kahvin, joka tarjoiltiin tyynyn päältä kannellisesta kupista, jota peitti vielä erillinen kupu. Olin ihastuksissani tästä kahvipaikasta ja viivyinkin siellä pitkään.

Sitten metsästys jatkui. Kuljin basaarin käytäviä ristiin rastiin. Kyselin ihmisiltä postikorteista ja minua ohjattiin menemään paikasta toiseen. Basaaria vastapäätä pienessä kirjakaupassa myyjä sanoi tietävänsä, missä kortteja oli. Hän ohjasi minua kulkemaan basaarin ulointa reunaa suihkulähteitä kohti. Siellä olisi kirjakauppa, mikä myy postikortteja. Mies oli oikeassa. Voi että, miten iloinen olin, kun kortit löytyivät. Ihan niin kuin joku suurempi päämäärä elämässä olisi saavutettu.

Juhlistin tapahtumaa teellä basaarin sisällä olevassa Mam Khalil'in teehuoneella. Sen seinät olivat täynnä kuuluisien Kurdien kuvia. Juttelin siellä Amerikkalaisen naisen kanssa. Hän oli Kurdistanissa lomalla ja kahden baghdadilaisten ystävättärensä seurassa. Nainen tiedusteli reissustani ja kysyi, olinko aikeissa mennä Baghdadiin. Sanoin, etten tällä reissulla ehtisi. Ja sinne pitäisi olla viisumikin etukäteen hankittuna. Se ei tosin pitänyt paikkansa. Korona-aikana Irakiin matkustaminen on helpottunut ja Baghdadissa esim. EU'n kansalainen saa viisumin maahan saapuessaan. Nainen kertoi, että hän olisi halunnut mennä sinne, mutta valitteli liian lyhyttä lomaansa.

Kirjoitin kortit hotellilla ja katsoin MapsMe kartasta lähimmät postitoimistot. Ensimmäisessä osoitteessa ei ollut mitään, mutta toisessa tärppäsi. Sisällä oli kaksi virkailijaa tiskiensä takana ja yksi asiakas. "Kyllä, tämä on postitoimisto." "Ei täältä kortteja voi lähettää." Aikansa keskusteltuaan he tulivat siihen tulokseen, että ehkä Ankawassa, Erbilin kristillisellä alueella olisi posti, josta kirjeitä saisi lähetettyä. Koska olisin siellä reissuni lopun, päätin luovuttaa tältä erää ja etsiä postin myöhemmin.

Reissun lopussa Ankawassa etsiminen ei tuottanut tulosta. Sain kuulla, ettei paikallisesta postista saisi kortteja lähetettyä. Ainoa vaihtoehto olisi DHL, mutta tulisi todella kalliiksi lähettää kaikki kortit erikseen eri puolille Suomea. Että olikin vaikeaa. Laitoin kortit laukkuuni ja kaivoin ne reissun jälkeen esille postittaakseni ne Helsingistä. Olihan ne nyt pakko postittaa, kun näin niin kauhean vaivan niiden löytämiseksi.

LINKKEJÄ JA VINKKEJÄ:

- Matkalla Pohjois-Irakin Kurdistaniin

- Pelkoa ja onnellisia loppuja Sulemaniassa

- Amna Suraka, jota ei tule unohtaa

- Ensimmäinen päivä Erbilissä