Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Pyyhin hikikarpalot otsalta saavuttuani vanhalle linnakkeelle parin kilometrin kävelyn jälkeen. Portilla oli vartiossa yksi Peshmerga -sotilas.
"As-salaam Alaikum." tervehdin hymyillen.
"Salam, salam" mies vastasi ja hymyili takaisin.
Astuttuani sisälle portista, menin tutkimaan vasemmalla olevaa taulua, jossa oli alueen kartta ja muutama lause paikan synnystä. Linnake rakennettiin syyskuussa -79 keskelle Sulemanian kaupunkia ja sen rakennukset kolmessa osassa sen jälkeen. Ne varustettiin toimimaan vangitsemis -, eristys - ja kidutuspaikkoina. Se oli toiminnassa täydellä kapasiteetillaan vuoteen 1991, jolloin se vapautettiin Kurdien kansannousun toimesta.
Viereisestä rakennuksesta tulee ulos mies, joka viittoo minut tulemaan sisälle. Hän ojentaa minulle esitteen, jonka teksteistä puolet on englanniksi. Sitten hän näyttää, mistä minun kannattaa aloittaa kierros alueella.
Ensimmäisenä saavun peilisaliin. Baathistien (= Baath -puolueen kannattajien) aikaan tämä rakennus oli turvallisuusyksikön päämaja. Nyt sen käytävä oli muutettu Saddamin hallinnon aikaisten Anfal operaatioiden ja tuhottujen kylien symboliksi. 182 000 särkyneen peilin palasta kuvastavat yhtä monta tapettua ihmistä. Kun taas 4500 pientä hehkulamppua symbolisoi samaa määrää tuhottuja kurdikyliä.
Peilisali oli samaan aikaan niin kaunis ja surullinen paikka. Oli karua kulkea sen läpi ja nähdä itsensä pirstaleisena särkyneistä peilin paloista heijastuen. Tällä linnakkeella oli aktiivinen rooli Kurdien kansallisidentiteetin ja kulttuurin tuhoamisessa. Sen päätehtävä oli kiduttaa ja tappaa Sulemanian kaupungin ja koko sen kuvernoraatin ihmiset.
Anfal oli kahdeksan sotilaallisen kampanjan sarja. Sen aloitti Saddamin johtama hallitus Irakin kurdiyhteisöjä vastaan. Se kesti 23.2-6.9.1988.
Sana al-Anfal on syntyjään uskonnollinen. Se tulee Koraanin kahdeksannesta suurasta eli luvusta ja tarkoittaa sotasaalista. Saddam usein käyttikin uskonnollista kieltä kuvaillessaan Baathisti hallintonsa tekoja. Näin hän kuvasi arabit todellisina Islamin puolustajina ja Kurdit vääräuskoisina.
Saddam väitti Anfal'in olleen suora rangaistus Kurdeille heidän tuestaan Iranille 80-88 Irak-Iran -sodassa. Se oli myös opportunismia. Baghdad oli jo pitkään halunnut kukistaa Kurdien itsenäisyys -pyrkimykset ja saada kiistaton arabikontrolli Kurdistanin öljystä. Kirkuk oli yksi tällainen alue, jonka arabit väkisin kansoittivat ja ajoivat kurdeja pois kodeistaan. Kun arabeja oli kaupungissa enemmistö, alueen sanottiin kuuluvan heille eikä kurdeille.
Anfal'in kampanjat olivat massateloituksia. Kymmeniätuhansia siviilejä katosi ikiajoiksi. Heidän joukostaan suuri osa oli naisia ja lapsia. Sinappi- ja sariinikaasua käytettiin lukuisiin kyliin. Tunnetuin kaasuisku oli Halabjan kurdikylään 16.3.88. Se on kaikkien aikojen suurin siviilejä vastaan tehty kaasuhyökkäys, joka surmasi noin 3500 siviiliä ja sairastutti ainakin 7000. Näiden iskujen tärkein toimeenpanija oli Saddamin serkku Ali Hassan al-Majid, joka tunnetaan historiankirjoissa nimellä kemikaali-Ali.
Minun lisäksi paikalla oli amerikkalainen kymmenen hengen ryhmä, joka näytti olevan opastetulla kierroksella. Olin nähnyt heidät hotellini aamiaisella. Seurasin heitä yhteen rakennukseen aikani pihalla ihmeteltyäni. Yhden huoneen perällä oli pieni tv ja siitä saattoi katsoa englanninkielisiä uutisvideoita Kurdistanin alueelta 80-90 -luvun taitteesta. Olin tuolloin ala-asteikäinen. Muistan uutisoinnit Saddam Husseinista, mutta minulla ei onneksi ollut käsitystäkään kaikesta siitä pahuudesta, mitä maailmassa oli meneillään. Historian tapahtumat saavat ihan eri merkityksen, kun vierailee tällaisissa paikoissa.
Viimeinen museorakennus oli omistettu Kurdilaisille Peshmerga sotilaille, jotka taistelivat vapauden puolesta. Maaliskuun kolmas päivä 1991 oli käänteentekevä. Tuona päivänä he eivät paenneet kuolemaa vaan taistelivat yksin oman kansansa puolesta. Kukaan ei auttanut. Vanhat liittolaiset ja YK pysyivät vaiti.
Punainen vankila, Amna Suraka antoi opetuksen siitä traumasta, mitä Irakin Kurdit kantavat sisällään. Se auttoi myös ymmärtämään, miten tärkeässä arvossa Peshmerga, kurdien puolustusvoimat oikeasti onkaan. Tätä paikkaa ei voi ikinä unohtaa. Kun sen läpi on kerran kulkenut, se juurtuu syvään kiinni.
Huh, varsin pysäyttävältä kuulostava vierailukohde. Tulee karmeudessaan mieleen jotkin keskitysleirikohteet kuten Dachau, jossa esitetyt karmeudet eivät kyllä pääse unohtumaan. Silti nämä ovat sellaisia kohteita, jossa mielellään vierailee.
VastaaPoistaSiksi olinkin linkannut vanhan Dachau -jutun ja pari muuta tuohon loppuun. Oli kyllä pysäyttävä.
PoistaKiitos, tämä on tärkeää asiaa. Vaikka surullista, niin silti historian, tapahtumien ja taustojen tietäminen ja ymmärtäminen on valtavan olennaista.
VastaaPoistaSamaa mieltä
PoistaKiitos kun toit tämänkin länsimaissa vaietun asian esille. Näitä Iranin ja Irakin välisiä sotia kyllä uutisoitiin mutta se mitä tapahtui maan sisällä jäi yleensä pimentoon. Persianlahden sota alkuvuodesta 1991 jätti myös pimentoon tämänkin asian, ja Euroopassa oli menossa Jugoslavian hajoamissodat.
VastaaPoistaJos maailmassa on paljon meneillään samaan aikaan, on kai luonnollista, että ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, mitä tapahtuu lähimpänä.
PoistaHyvä, että tuot esiin näitä surullisia lähihistorian tapahtumia. On tosi tärkeää, ettei tapahtumia unohdeta. Sillä on merkitystä myös Suomessa pakolaiskeskustelua käydessä.
VastaaPoistaMatkailussa yksi parhaita asioita on se, miten opettavaista se on. Tästäkään historiasta en tiennyt juuri mitään aiemmin.
PoistaTuskaturismia pahimmasta päästä. Tällaisten paikkojen olemassaolo on tärkeää, jotta ihmiset eivät unohda näitä surullisia kohtaloita. Ainakin suurin osa vierailijoista pysähtyy miettimään, mitä itsekin voisi tehdä paremmin elämässään. Koskettava tarina.
VastaaPoistaTämä on Kurdistanin koululaisille opintomatkan kohde niin kuin Auschwitz puolalaisille. Ja ihan kenelle vaan opettavainen.
Poista