Vang Vieng: tubing 2020

Oli aika tavallinen tammikuinen sunnuntai. Kaupungissa oli juhlittu kiinalaista uutta  vuotta perjantaista asti. Klo 11:30 hostellin pihalla alkoi käydä innostunut kuhina. Yksi tilasi baaritiskiltä päivän ensimmäistä janojuomaa kun taas eräs toinen oli jo melkoisessa kännissä, vaikka päivä ei ollut vielä kunnolla alkanut. Piha alkoi hiljalleen täyttyä erilaisiin ranta- ja uimavarusteisiin sonnustautuneista ihmisistä. Hostellin edustalla oli useita lava-automaisia kulkuneuvoja odottelemassa. Tubing'iin näytti olevan lähdössä paljon porukkaa.

Muutamille tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Vanhat konkarit jakelivat noviiseille neuvojaan. 

"Ei sinne kenkiä oikeastaan tarvitse. Kannattaa jättää ne hostellille." 

"Sinä voit ottaa nuo crocsit, kun niissä on remmi takana. Ne eivät ainakaan pääse tippumaan", yksi mies sanoi minulle. "Nuo sandaalit lähtevät jalasta, kun joessa on eka virtaava paikka.", hän jatkoi neuvoen seuraavaa. Kävin kuitenkin jättämässä crocsini pääoven edustalle muiden kenkien joukkoon. Mitäs minä niillä tekisin, kun muutkin olivat ilman. 

Minun tubing -varusteet olivat siis bikinit ja vedenpitävä Ospreyn neljän litran pussukka, johon mahtui kännykkä, matkakokoinen aurinkovoide, rahaa ja aurinkolasit silloin, kun ne eivät olleet päässä. Olin ostanut pussin etukäteen Suomesta. Olisi niitä saanut täältäkin kymmenistä eri liikkeistä. 

Tasan kello 12 porukka komennettiin siirtymään autoihin. Ihmisten lukumäärä laskettiin vielä moneen kertaan. Siinä oli jotain ihme säätämistä käynnissä vielä pitkään. Janoisimmat käyttivät tilanteen hyväksi ja juoksivat hakemaan olutta matkaevääksi tien toisella puolella olevasta pikkukaupasta. Liikkeelle pääsimme ehkä vartin yli. 

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli varasto, josta otettiin kyytiin renkaat. Ne kasattiin auton katolle ja sidottiin narulla kiinni. Sitten jatkoimme pölyistä tietä paikalle, josta tubing alkoi (kts. ylin kuva).

Kaikki kävelivät rantaan saatuaan renkaansa. Siellä yksi tapahtuman järjestäjistä auttoi ihmisiä liikkeelle. Hän piti renkaasta kiinni niin kauan, että sen päälle oli päässyt hyvään asentoon ja päästi sitten irti. Ja niin sitä mentiin. Fiilis oli kuin pikkulapsella vesipuistossa.

Mutta palataanpa hetkeksi menneisyyteen..

Tubing ennen ja mitä sitten sattuikaan

Laos avasi ovensa muulle maailmalle vasta 1989. Ysärin alkupuolella ennen älypuhelimien tai edes kännyköiden kulta-aikaa alkoi reppureissaajien keskuudessa kulkea suusta suuhun tietoa ihastuttavasta pikkukaupungista nimeltä Vang Vieng, joka kauniiden vuoristomaisemien lisäksi tarjoaisi hauskoja aktiviteetteja. Yksi niistä oli tubing: Nam Song -jokea pitkin kelluminen vanhoilla traktorin sisäkumeilla.

Kun tästä tuli suosittua, joen varrelle avattiin lukuisia baareja, joissa saattoi pysähtyä nauttimaan virvoitusjuomia tai muita päihdyttäviä aineita. Baarien yhteyteen tuli myöhemmin liukumäkiä, vaijeriliukuja ja puissa roikkuvia köysiä viihdyttämään vesileikeistä innostunutta nuorisoa. Kukaan ei kontrolloinut meininkiä. Se oli kuin villissä lännessä.

Päihteet ja joki eivät ole hyvä yhdistelmä. Ihmisiä alkoi kuolla Vang Viengissä. Syy oli yleensä hukkuminen tai pään iskeytyminen kiveen sukellettaessa väärään paikkaan. Vuonna 2011 kaupungin pienessä sairaalassa kirjattiin 27 turistin kuolema. Paikallinen lääkäri kertoi tuolloin lehdistölle todellisen kuolleiden määrän olleen suurempi, sillä monet uhreista kuljetettiin suoraan pääkaupunki Vientianeen.

Vuoden 2012 alussa kaksi australialaista kuoli kuukauden sisällä. Sen seurauksena ensin Australian ja sitten monien muidenkin maiden poliitikot olivat yhteydessä Laosin hallitukseen. Turhille kuolemille oli tultava loppu. Viranomaiset määräsivät kaikki joen varrella olevat baarit suljettavaksi syyskuussa 2012. Myös kaikki rakennelmat 15 metrin etäisyydeltä joesta tuli purkaa. 

Tubing loppui vähäksi aikaa. Turistien määrä väheni merkittävästi. Kaupungissa moni baari joutui laittamaan lapun luukulle asiakkaiden puutteen vuoksi. Lopulta kellunta sai luvan jatkua, mutta rajoitetusti. Ihmiset täytyi viedä ajoissa joelle ja kaikkien täytyi olla pois vedestä ennen auringon laskua. Tällä hetkellä reitin varrella on muutama baari. Kukin niistä ovat paikallisen poliisin tarkassa valvonnassa. Mutta palataanpa nyt takaisin joelle ja tähän päivään...

Lähtöpaikka

Ensimmäinen baari oli vartin päässä lähtöpaikasta. Noin 10-vuotias poika heitti minulle köyteen sidotun muovipullon, jolla vedin itseni laiturin luo ja kiipesin ylös. Lautalattia, joka oli jonkinlaisten ponttonien päällä, upposi veden alle, kun ihmisiä alkoi pakkautua lähelle baaritiskiä. Saatuani oluen käteen, siirryin väljemmille vesille kuivalle maalle. Jäin istuskelemaan aurinkoiseen rinteeseen hostellilta tuttujen tyyppien kanssa. Musiikki soi lujalla ja tutut biisit innostivat kansaa tanssimaan. Paikalliset lapset pomppivat rengaskasan päällä. Laiturilla oli noin kolme metriä korkea teline. Veteen hyppiviä valvottiin tarkasti.

Bileet olivat lähteneet hyvin käyntiin. Sitten tuli kuulutus, että kymmenen minuutin päästä kaikki siirtyvät renkaisiinsa ja jatkavat eteenpäin. Seuraavaan baariin olisi yli tunnin matka. Itse päätin lähteä saman tien ennen kuin tulee ruuhka. Olin joessa ensimmäisten joukossa.

Virtaus oli todella heikko. Nyt oli kuiva kausi ja se vaikutti asiaan. Ensimmäisen baarin työntekijät menivät veneellä ohitse ollakseen seuraavassa paikassa valmiina ennen muita. Sadekaudella saman reitin pääsee kulkemaan paljon nopeammin. Rauhallinen tahti ei haitannut. Mikäs kiire tässä nyt olisi. Renkaassa oli yllättävän mukava makoilla. Suljin silmäni ja annoin virran viedä.

Hiljaa virtasi Nam Song ja minä sen mukana. Lähellä oleva porukka lauloi kuorossa kaikkia muistamiaan biisejä ja rikkoivat vähän tunnelmaa. Kaivoin puhelimeni pussukasta ja laitoin Spotifysta tulemaan Kingston Wallia. Sillä hetkellä tubing tuntui mailman rennoimmalta tavalta nauttia lomasta. Ajantaju katosi. Kun havahduin takanani oli  lähestymässä paljon muita kellujia. En tajunnut, miten se oli mahdollista, kun yhtä nopeaahan sen virran pitäisi meitä kaikkia kuljettaa.

Jossain vaiheessa lähelle tuli vene, jossa istunut mies sanoi kuljettavansa meitä seuraavaan baariin. Piti ryhmittyä molemmille sivuille niin, ettei olisi liian lähellä moottoria. Veneestä pidettiin kiinni laittamalla jalat sen sisään. Kaikki halukkaat eivät mahtuneet kyyditettäväksi ja olivat kiinni toisten renkaissa. Minäkin vedin yhtä naista perässäni. Ollessamme baarin lähellä, meidän käskettiin irrottaa jalkamme. Vene kääntyi ja lähti hakemaan lisää väkeä. Nyt virtaus oli kovempi. En saanut minulle heitettyä köyttä kiinni ja ajauduin baarin ohi. Joku huusi minulle, että pitää hypätä pois renkaasta. Tein työtä käskettyä. Vesi olikin tosi matalalla ja pystyin kävelemään rantaan. Se oli vähän hankalaa virran takia ja siksi, että piti vetää rengasta perässään.

Toinen pysähdyspaikka oli samantyylinen kuin ensimmäinen. Siellä oli yksi baaritiski ja toinen iso koju, josta sai ostettua ruokaa. Pieni tyttö seisoi dj-laitteiden luona tuijottaen ihmisiä. Tuli väkisin mieleen, että näkeeköhän hän tätä samaa menoa joka päivä. Ruokakojua ja muutamia valvojia lukuunottamatta kaikki työntekijät täällä olivat länsimaalaisia. Tuntui, että olisi jossain ihan muualla kuin keskellä Kaakkois-Aasiaa, Laosissa.

Asiat menivät samalla kaavalla kuin ensimmäisessä baarissa. Ihmiset joivat, söivät, tanssivat, pelasivat juomapelejä, tanssivat vielä enemmän kunnes oli taas aika ottaa renkaat ja palata joelle...

Päätepysäkki

Saavuttuani päätepysäkille olo oli kuin suuren urheilusuorituksen jälkeen, vaikka fyysistä rasitusta ei varsinaisesti päässyt tulemaan. Edellisessä paikassa olin ostanut ämpärin, jonka sain melkein tyhjäksi saavuttuani perille. Ämpärit ovat siis lasten hiekkasankoja, joihin laitetaan paikallista laolao -viinaa ja lantrinkia, mitä kukin nyt sattuu valitsemaan. Se oli kulkenut kelluessa jalkojen välissä. 

Täällä viimeisessä paikassa pysyin limulinjalla. Tanssimisen lisäksi ihmisiä viihdytti vaijeriliuku ja tulilimbous. Tuossa jälkimmäisessä yksi paikallinen nuori mies huudatti yleisöä taipumalla hurjan alas alittaessaan liekehtivää tankoa. 

Tubing oli hauskaa, mutta ei minun kunto kestä enää biletystä 2-kymppisten tahdissa. Olin iloinen, kun auringon alkaessa laskeutua, kaikki komennettiin autoihin, jotka veisivät meidät takaisin hostelliin. 

Tekisinkö saman uudelleen? En ehkä samalla skenaariolla tai biletysmeiningillä. Renkaalla kelluminen pitkin jokea on itsessään niin kiva elämys. 

Tutustuin Vang Viengissä irlantilais-englantilaiseen Simoniin, joka on asunut Laosissa 10 vuotta on-off; pisimmillään kolme vuotta. Simon on nähnyt kaupungin kukoistuksen ja kulta-ajan, villin lännen menon ja turistien kadon. Vang Vieng on edelleen bilekaupunki, vaikka sitä markkinoidaan nykyään pääasiassa ulkoilma-aktiviteetti -mahdollisuuksillaan. Vang Vieng on hiljaisempi kuin ennen, mutta kuollut se ei ole.

Kysyin Simonilta, millaisena hän näkee kaupungin tulevaisuuden. Hän vastasi, että näkee kiinalaisten rautatien pilaavan kaupungin. Aika näyttää, mitä tapahtuu. Rautatietä toden totta rakennetaan ja se alkaa olemaan kiskoja vaille valmis.

Linkit ja vinkit:

- 3 yötä Luang Prabangissa
- Kohtaamisia Luang Prabangissa
- Kuang Si waterfall - Luang Parabangin suodituin nähtävyys
. Elämäni paras reissupäivä

- Vang Vieng, Laos, the world's most unlikely partytown (Guardian 2012)
- The party's over! (Backpacker southeast Asia 2012)