Viinin viemää Itä-Georgiassa





Herättin hostellin dormissa uuteen päivään ajoissa. Aamupalan jälkeen joukko enemmän ja vähemmän unista porukkaa kerääntyi pihamaalle. Enticing Georgia - kierros kuljetti meitä päivän aikana Itä-Georgian viinialueelle, Kakhetiin ja viinin valmistuksen historiaan.

Hostellin järjestämät retket ovat sen asiakkaille vähän halvempia kuin muille. Koko päivä kustansi 125GEL eli n 40€. Hinta sisältää kuljetuksen ja oppaan lisäksi viinimaistelut sekä lounaan georgialaisen perheen luona.

Olimme jo kulkeneet ulos kaupunkialueelta rauhallisimmille seuduille. Tien vartta reunustivat omakotitalot pihoineen. Jokaisen talon edessä oli pieni pöytä, jossa oli oman maan antimia kuten kurpitsoja, tomaatteja ja sipuleita. Pöydän vieressä istui yleensä vanhempi rouva asiakkaita odottaen. Kaikilla ei ollut pöytää vaan kurpitsat napottivat rivissä tien varrella.

Pysähdyttiin pienen leipomon eteen. Sen edessä olevalla myyntipöydällä oli valtavia, valkeita juustoharkkoja. Se on kotijuustoa ja täällä maalla kaikki yleensä tekevät omat juustona ja valmistavat omat viininsä. Oppaamme Beqa haki tuoretta leipää, kotijuustoa ja valtavia tomaatteja. Tien varressa me sitten seisottiin eväsleipiämme mutustamassa onnellisina. Tuore leipä, maukas, suolainen kotijuusto ja mehukas tomaatti yhdessä olivat loistava kombinaatio. Tällä jaksoi hyvin seuraavaan ateriaan.




Bodben luostari ja Signaghi, rakkauden kaupunki


Ennen rakkauden kaupunkia minibussimme kiipesi mutkikasta tietä mäkeä ylös luostarin parkkipaikalle. Tämä on hyvin tärkeä pyhiinvaelluskohde ortodokseille, sillä kirkossa on St Nino nimisen pyhimyksen jäännökset. Toisin kuin nimestä voisi päätellä Nino oli nainen. Historiankirjat kertovat, että Nino käännytti Georgian kristinuskoon.

Luostarilta vartin ajomatkan päässä on Sighnagin kaupunki, joka on 790 metriä merenpinnan yläpuolella. Tämä rakkauden kaupungiksikin kutsuttu paikka on itäisin Kakhetin hallintoalueella. Antiikin ajan silkkitie kulki Sighnaghin kautta. Tbilisistä tänne on reilun tunnin ajomatka. Hauskaa on, että kukaan ei tiedä ihan varmasti, mistä tämä rakkauden kaupunki -nimitys tulee. Täällä on ainakin kappeli, jossa voi mennä naimisiin ympäri vuorokauden.

Käveltiin kaupungilla samalla, kun Beqa kertoi sen historiasta. Kiivettiin ylös yhdelle muurin pätkälle(Great Wall of Georgia). Kokonaisuudessaan se on noin viisi kilometriä pitkä. Kiinan vastaavaan verrattuna tämä on vähän erilainen. Mutta väkilukuun suhteutettuna Sighnagin muuri on isompi kuin Kiinan, Beqa kommentoi nauraen. Jos sää ei olisi ollut niin pilvinen, olisimme nähneet muurilta Dagestanin tasavallan alueelle, Venäjälle.




Great Wall of Georgia







Kindzmaraulin viinitila


Ensimmäinen viinitila, jossa vierailimme oli Kindzmarauli, jonka historia juontaa juurensa vuoteen 1533. Paikka on yhdistetty Kvarelin linnoitukseen. Ennen vanhaan täällä tehtiin viiniä vain ylhäisille ja kuninkaalliselle perheelle. Linnoituksen päällä on paljon eri maiden lippuja. Nämä ovat niitä maita, jonne tästä paikasta toimitetaan viiniä. Valitettavasti Suomen lippu ei ollut tässä joukossa, mutta Viron oli. Ei siis ole pitkä matka viinin hakuun, jos haluaa fiilistellä muistoja Georgiasta. Vientiin maasta lähtee noin 30% ja loput kulutetaan omassa maassa.

Viinikierros vei meidät rypäleiden erottelusta maahan upotettuihin saviruukkuihin, viinin kypsyttämisen eri vaiheisiin sekä Kindzmaraulin historiasta nykyhetkeen. Opin, että valkoviinin tummempi väri johtuu siitä, että rypäleitä ei irroteta tertusta eikä kuoria oteta pois. Täällä viiniä valmistetaan rautaisella ammattitaidolla ja rakkaudella.

Maisteltiin pöydän ääressä makeaa ja kuivaa punaviiniä sekä kuivaa valkoviiniä. Niistä viimeinen oli ehdoton suosikki. Tämä kuiva, Kakhuri -niminen viini tarttui mukaan tilan kaupasta noin neljällä eurolla.









Supra, georgialaista kulttuuria parhaimmillaan

Luulin Pohjois-Georgiassa syöneeni hyvin, mutta ai että mikä meitä odottikaan Kakhetin viinialueella. Saimme esimakua suprasta, joka muuten tarkoittaa pöytäliinaa kirjaimellisesti käännettynä. Supra on pöytä pullollaan ruokaa ja kannut täynnä viiniä. Supra on iloinen juhla (keipi) tai hautajaisten jälkeinen tilaisuus (kelekhi).

Supraa johtaa aina tamada, joka suomeksi voisi olla vaikka maljamestari (toastmaster) . Vieraat usein valitsevat tamadan. Yleensä se on talon isäntä, joukon vanhin tai joku, jolla on erityisiä ominaisuuksia, mitä tamadalta vaaditaan.

Suprassa ei siemailla viiniä omaan tahtiin niin kuin perus suomalaisessa juhlapöydässä. Tamada pitää maljapuheen, jonka jälkeen malja juodaan pohjanmaan kautta ja laitetaan sen jälkeen ylösalaisin pään yläpuolelle niin että kaikki näkevät maljan olevan tyhjä. Sitten maljat täytetään, syödään ja kuunnellaan maljapuhetta. Kun puhe on päättynyt, malja tyhjennetään. Hyvä tamada pystyy pitämään paljon puheita, pysymään suhteellisen selvänä ja pitää ihmiset hereillä.

Supran tyyli vaihtelee riippuen siitä, millainen porukka on juhlimassa. Perusjutut ovat samat: tamada, ruoka, maljat ja puheet toistuvat eri variaatioissa. Meidän tamada oli luonnollisesti oppaamme Beqa. Ensimmäinen malja nostettiin Georgialle puheen saattelemana. Seuraava puhe oli Jumalalle ja sitä seuraava äidille ja naisille.

Talon emäntä liittyi joukkoomme ja kyseli Peqalta, mistä me, hänen vieraansa olemme kotoisin. Peqa luetteli kotimaitamme: "Suomi, Saksa, Kreikka, Arabiemiraatit..."
Talon emäntä halusi myöskin nostaa maljan ja georgian kielellä hän alkoi puhua samalla, kun Beqa parhaansa mukaan käänsi tekstiä englanniksi. Puhe oli pitkä. Tiivistettynä emäntämme toivoi sotien ja riitelyn maailmassa loppuvan. Hän toivoi rauhaa maailmaan. Hän kertoi, miten onnellinen hän oli meistä, vieraistamme. "Olen niin kiitollinen, että minulla on koko maailma täällä kotonani, minun pöydän ääressä istumassa." Puhe tuli suoraan sydämestä ja sai tipan linssiin minulle ja monelle muullekin.

This is Georgia. 

En ole missään päin maailmaa tuntenut samanlaista lämpöä ja vieraanvaraisuutta. Georgialaisille vieraat ovat lahja Jumalalta.


Beqa as a toastmaster, tamada






Shumin viinitila




Giga, Peqa ja ryhmän saksalaiset 😊







Shumi winery on Velitsikhen kylässä sijaitseva paikallisen perheen ylläpitämä viinitila 1500- luvulta. Täällä on myös pieni museo, joka pitää sisällään kaikkea georgialaista. Tilan piha kaikkine yksityiskohtineen oli kuin jostain hauskasta sadusta. 

Täällä viinitilaa esitteli meille Giga, jolla oli Black Sabbath -teepaita päällä. Hän oli iloinen, kun paikalla oli porukkaa kahdesta hänen lempimaastaan, Suomesta ja Saksasta. Hevimetallilla lienee osuutta tähän asiaan. 

Vatsa oli täynnä ruokaa edellisestä paikasta ja pää pilvissä georgialaisesta viinistä. Ei oikein jaksanut keskittyä kunnolla Gigan tarinoihin tästä viinitilasta. Olisi ollut mukava vain mennä makoilemaan jollekin laverille ruokalevolle. 

Täälläkin maistettiin viinejä, joista punaviini Mukuzani oli ehdoton suosikki. Se on kuivaa punaviiniä, joka tehdään Saperavi -rypäleistä täällä kakhetin alueella. Mukuzani viinit eroavat muista, samoista rypäleistä valmistetuista siinä, että tätä viiniä kypsytetään pitempään, vähintään kolme vuotta tammitynnyreissä. Tätä pidetään yhtenä parhaista georgialaisista viineistä ja se onkin voittanut monia alan palkintoja. (Viinin ystäville vinkkinä, että Helsingin alkoista löytyy Mukuzani -viiniä. Se ei tosin ole tältä viinitilalta, mutta oli oikein hyvää minun makuun, kun testasin.)

Gomborin sola

Paluumatka Tbilisiin kulki tällaisen upean solan kautta. Ruska ei ollut päässyt aivan sellaiseen loistoon, niin kuin se tässä lainakuvassa on. Tie oli ihan älyttömän kaunis siitäkin perspektiivistä, mitä auton kyydistä näkee. Osa porukkaa torkkui. Kaiuttimista kuului paikallinen musiikki kovalla äänellä. 
Narikalan linnoituksella öistä Tbilisiä katsellessani mietin, voiko fiilis tästä paremmaksi mennä. Tänä päivänä se meni. Päivä Itä-Georgiassa oli paras niistä kaikista, yhdestätoista päivästä Kaukasuksen kierroksella.

💖💖💖💖


Linkkejä

Georgian tour -sighnaghi
Kindzmarauli corporation
Shumi winery



Muita Georgia -aiheisia postauksiani:
Kootut vinkit Tbilisiin
Päivä Pohjois-Georgian vuoristomaisemissa
Osui ja upposi heti ensikohtaamisella
Yöjunalla Tbilisiin
Georgia -mitä olen oppinut ennen reissua

Kommentit

  1. Ohhoh, enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi, että Georgiassakin valmistetaan viiniä! Kiitos Alko-vinkistä, on ehdottomasti vilkaistava löytyykö kuvailemaasi punaviiniä hyllystä. Muutenkin mukava kuvaus Georgiasta, josta en tätä ennen tiennyt oikeastaan yhtään mitään. Vaikuttaa varsin sydämelliseltä matkailumaalta!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen kuvaus Georgiasta, myös minulle tuntematon kohde. Joskus voisi mennä vaikka käymään siellä! Mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Onpa teillä ollut kiva retki! Tuo syömisjuhla on kyllä varmasti ollut kokemus puheineen kaikkineen. Ehkä tässä pitää alkaa katselemaan lentoja Georgiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota päivää kyllä muistelee lämmöllä pitkään. :)

      Poista
  4. Ihana retki sinulla! Viinitilavierailut varsinkin pienemmillä perheomisteisilla tiloilla on ehdottomasti omanlainen kokemus - ja Georgia on nouseva viinimaa, joten ruokakulttuurin lisäksi sieltä on varmasti seuraavina vuosina tulossa maailmalle viini jos toinenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti pienemmät viinimaat tuppaavat jäämään isompien varjoon. Kyllä georgialaiset viinit ovat niin hyviä, että toivottavasti suuret yleisöt vielä löytävät ne paremmin.

      Poista
  5. Tosi mahtava retkipäivä on ollut ja mielenkiintoista nähtävää viinitilojen lisäksi. Tarina Suprasta oli itselle aivan uusi, kuulostaa hauskalta tavalta viinin nauttimiseen. Maisemat näyttivät varsin upeilta myöskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Supra on ihan huippu. Georgialaiset osaavat juhlia. Peqa yritti haastaa meitä viininjuontiskabaan, mut kukaan ei uskaltanut ottaa haastetta vastaan. :)

      Poista

Lähetä kommentti