Jäin jumiin Vang Viengiin viikoksi

Aiemmin olin suunnitellut kaikki reissuni alusta loppuun. Tiesin, mitä reittiä milloinkin tulisin kulkemaan ja missä yöpyisin. Ennen Laosia päätin tavoistani poiketen mennä fiiliksen mukaan. Mistä sitä etukäteen tietäisi, missä tulisi viihtymään ja missä ei. 

Olin varannut vain ensimmäisen majoituksen, kolme yötä Luang Prabangin Central backpackers hostellista. Ensimmäisen yön jälkeen tiesin, että tämä pikkukaupunki olisi nopeasti nähty. Vaikka pidinkin siitä, en kokenut mitään erityistä tunnelatausta niin kuin joihinkin paikkoihin heti ensikohtaamisella. 

Kun pikkubussi pysähtyi noin viiden tunnin ajomatkan jälkeen keskelle Vang Viengiä, joukko ihmisiä purkautui ulos reppuineen ja rinkkoineen. Kaikki tuntuivat lähtevän eri suuntiin. Nana's backpackers hostelli tai pelkkä Nana's, oli lyhyen kävelymatkan päässä. Kadut olivat pölyiset ja liikenne vielä rauhallisempaa kuin Luang Prabangissa. Katsoin sivukadulle ja näin kadun päässä olevien talojen takaa pilkottavat vuorten huiput. Hymyilytti.

Nana's oli bilehostelli. Tiesin sen jo etukäteen. Paikalla oli kuitenkin hyvät arvostelut mm. siisteyden ja turvallisuuden suhteen. Jokaisen sängyn päädyssä olikin lukittava metallinen laatikko, johon sai passin ja muut arvotavarat. Tulin oppimaan, että musiikki uima-altaan viereisessä baarissa alkoi auringonlaskun aikaan ja loppui klo 23. Silloin janoiset ihmiset jatkoivat muualle kaupungin yöhön. Nukkumisen suhteen minulla ei ollut yhtenäkään yönä mitään ongelmia. Kämppiksetkin olivat mukavia.

Yökerho -musiikki on ihan mukavaa silloin tällöin mutta kun sitä oli kuunnellut pari iltaa putkeen, teki mieli siirtyä rauhallisemmille tonteille. Löysin Full Moon baarin joen lähistöltä. Siellä soitettiin rauhallisempaa musiikkia, rokkia, poppia, indie'tä.. 

Fool Moonissa oli pöytäryhmiä, jotka olivat isoja korotettuja puulavereita. Ne oli päällystetty patjoilla ja selkänojat oli reunustettu tyynyillä. Keskellä oli matalat pöydät. Kengät jätettiin maahan ennen kuin tultiin patjoille. Full Moon oli itseasiassa kaksi eri paikkaa tien vastakkaisilla puolilla. Sain huomata sen myöhemmin. Molemmat ovat saman perheen omistuksessa. 

Full Moonissa oli kaksi lemmikkiä, kissa ja koira. Ne molemmat kulkivat omia teitään, mutta tulivat aina hengailemaan baariin. Tykkäsin siitä kissasta eniten. Onhan minullakin kaksi kissaa kotona. Kissa pyöri milloin missäkin: väliseinän päällä katsomassa keittiössä tapahtuvaa ruuanvalmistusta, biljardipöydällä, baaritiskillä, nukkumassa ihan missä vaan. Se tuli välillä minun syliinkin nukkumaan tai viereen. 

Kerran mulla oli pyyhe mukana, kun olin ollut uimassa. Se oli ollut kostea ja olin ripustanut sen kuivumaan selkänojalle. Kissa osoitti kiinnostusta sitä kohtaan. Käärin pyyhkeen sen ympärille ja siihen se nukahti. Se oli makea otus. Nimi ei jäänyt minulle koskaan mieleen. Kysyin sitä Maxilta, Full Moonin omistajan pojalta, monta kertaa. Se nimi oli hankala lausua. Ei sillä niin väliä: minulle se oli Full Moonin kissa.

Full Moonissa kävi hauskoja länkkäreitä ympäri Eurooppaa. Moni heistä oli tässä pikkukaupungissa töissä. Yksi Mickey oli asunut täällä noin kahdeksan vuotta ja järjesti nykyisin jungle partya joka perjantai. Minä missasin tämän tapahtuman. Olinhan saapunut Vang Viengiin juuri perjantaina, mutta silloin oli liian väsynyt lähteäkseni minnekään johtuen istumisesta minibussissa tuntikausia.

Kun kolme yötä Nana's hostellissa oli mennyt, varasin kolme seuraavaa uuden suosikkipaikkani naapurista Souksavath guesthousesta. Huone omalla kylpyhuoneella ja ilmastoinnilla kustansi 10€ yöltä. Majatalon omisti mukava perhe, jonka isäntä oli poliisi. Hämmentävää kyllä, en ikinä nähnyt Vang Viengissä poliiseja virkapuvuissa. He olivat ilmeisesti aina siviiliasuissa narauttamassa tyhmiä turisteja, jotka polttelivat kadulla pilveä.

Laosissa huumeet ovat laittomia. Vang Vieng on kuitenkin ehkä Kaakkois-Aasian ainoita paikkoja, jossa niitä myydään semi-avoimesti. Kadulla kulkiessaan voi mm. törmätä kylttiin, joka mainostaa happy pizzaa. Jotkut ravintolat maksavat poliiseille korruptiorahaa, että saavat myydä huumeita. Niitä ei kuitenkaan saa käyttää julkisesti vaan suljettujen ovien takana tai niissä ravintoloissa, joista  ne on ostettu. Kun länkkäri jää kiinni huumeista, hänet viedään poliisiasemalle, jossa vaihtoehtona on maksaa 500 dollaria tai mennä putkaan ja saada merkintä. Nana'sissa yksi nuori mies kertoi jääneensä kiinni ja olleensa asemalla noin kolmenkymmenen muun turistin kanssa. 30 x 500 dollaria on sievoinen summa paikallisille lainvalvojille, vaikka se jaettaisiinkin isomman porukan kesken.. 

Phadeng mountain viewpoint

päivätanssit

Ei viikko Vang Viengissä pelkkää makoilua ollut. Yksi päivä oli kulunut tubingissa Nam Song -joella ja toinen elefanttien parissa suojelualueella. Tulihan täällä urheiltuakin.

Vang Viengissä on kolme viewpoint -paikkaa. Niistä suosituin on Nam Xay. Siellä turisteille on rakennettu kuulema hienoja näköalatasanteita ja vuoren huipulta saa ostaa virvokkeita. Itse halusin kiivetä vähemmän suositulle Pha Ngern'in huipulle. Se tunnetaan myös nimellä Phadeng mountain. Ensin piti mennä joen yli Namsong -siltaa pitkin. Siitä perittiin 4000 kipin (0,4€) tullimaksu. 

Näin kuivaan aikaan joen yli olisi myös päässyt ilmaista bambusiltaa pitkin. Sadekaudella vettä tulee niin paljon ja virtaus on sen verran kova, että tämä silta ei kestä. Siksi se rakennetaan uudelleen aina joka sadekauden jälkeen. Lisäksi kauemmas bambusillasta ollaan rakentamassa uutta siltaa, koska joen "väärällä" puolella asuvilla kyläläisillä ei ole varaa maksaa Namsong -sillan tullimaksuja.

Sillan jälkeen piti seurata tietä niin pitkään, että näki kyltin, joka ohjasi kääntymään oikealle. Siellä kulki  rekkoja edestakaisin. Ne kävivät hakemassa hiekkaa joltain kuopalta. Kuljettuani hiekkakuopan eteenpäin pitkin sorapolkua löysin katoksen, jossa oli paikallisia nuoria makoilemassa. He veloittivat 10000 kipin (1€) pääsymaksun. Tämä on sama kaikissa kolmessa näköalapaikassa. Tällä rahalla tuetaan paikallisia, jotka pitävät huolta polusta, mikä johtaa ylös.

Reitin alussa oli kunnon kiviä portaikkona. Loppu matkasta oli jyrkkää ylämäkeä, kiviä, juurakoita. Nousu oli todella fyysistä. Katselin välillä maisemia takanani. Nousu oli hidasta. Pidin varmaan kymmenen taukoa matkan varrella. Puolentoista litran vesipullo tuli todella tarpeeseen. 

Ylhäällä oli voittajafiilis. Se oli yksi niitä hetkiä, mitä rakastan matkustamisessa. Maisemat ympärillä olivat kauniit. Olin joutunut uurastamaan tänne päästäkseni. En tarkoita pelkkää nousua vaan koko matkaa. Sitä matkaa, joka alkoi kauan sitten katsoessani Madventures'in Laos -jaksoja. Niitä vuosia, kun haaveilin pääsystä tänne. Sitä matkaa kotioveltani kahden lennon ja yhden autokyydin jälkeen tänne keskelle Laosia. Olin superonnellinen. 

Viivyin ylhäällä pitkään. Luonnon äänet rikkoi ainoastaan alhaalta kantautuva musiikki. Se kuului niin lujalla, että ajattelin kukkulan juurella olevan joitain työmiehiä, jotka huudattavat poppia. Paluumatkalla musiikin lähde paljastui. Kadunviereisessä ravintolassa oli päivätanssit käynnissä ja siellä olikin kunnon meno päällä. 

Ruoka 

… taivas auringonlaskun jälkeen 💓

Ruoka kaupungissa oli hyvää ja yksinkertaista. Kiitos maan historian ranskalaisten kanssa, aamut alkoivat täytetyllä patongilla ja kahvilla. Pikkunälkään saattoi napata mangopirtelön yhdestä kadun varsien lukuisista kojuista. Suomessa mangot eivät maistu niin hyvälle kuin täällä, missä ne kasvavat. Pääruoka oli tahmeaa riisiä  yhdistettynä johonkin lihaan, limeen sekä muihin mausteisiin ja tuoreisiin yrtteihin.

Täällä en noudattanut aamupalan lisäksi säännöllistä ruokarytmiä. Söin, kun oli nälkä. Luang Prabangissa oppimani jääkahvin juonti jatkui. Paikallinen kuuma kahvi ei ollut niin hyvää. Kerran odottaessani ruokaa Full Moonissa, näin siellä nuoren, ehkä 12-vuotiaan tytön. Kysyin yhdeltä tutultani, oliko hän paikan omistajien tytär. Ei ollut. Tyttö harjoitteli ravintolassa ruokien tekoa muutamina iltoina viikossa, että saa vähän palkkaa ja pystyy sillä maksamaan opiskelunsa yläasteella. Tyttö oli köyhästä perheestä eikä ilman tätä työtä pystyisi käymään koulua.

Meillä Suomessa ilmainen peruskoulu on niin itsestäänselvyys eikä sen arvoa pysty kunnolla tajuamaan ennen kuin näkee, millaista muualla maailmassa on. Minulla tuli hetkeksi surullinen olo, kun lapsi valmisti tilaamani annoksen. Mutta tyttö oli tosi reipas ja iloinen tehdessään töitä. Hänellä oli asiat varmasti paljon paremmin kuin monella muulla ikätoverillaan.

Chang cave ja autio uimapaikka

Kun turistit suunnistivat yhdelle lukuisista, suosituimmista sinisistä laguuneista tuktukeilla tai beach buggylla, minä menin tutustumaan läheiseen Changin luolaan, jossa oli myös uimapaikka, blue lagoon 2. Sain kyydin kevytmoottoripyörän selässä Simonilta, joka oli asunut Laosissa 10 vuotta on-off. 

Luola sijaitsee VangVieng resortin alueella. Sinne päästäkseen täytyi maksaa 5000 kippiä (0,5€). Parkkipaikan jälkeen piti ylittää hauskan näköinen oranssi silta Nam Song joen yli. Sen toisella puolen näkyi vuoria ja kaunis puistoalue. Luolan pääsymaksu oli 15 000 kippiä (1,5€).

Noin 150 portaan jälkeen saavuimme tasanteelle, jossa joku vahtimestarin näköinen herra tarkisti liput. Luola oli valaistu niin hyvin, että siellä näki, mihin astui. Se koostui useista eri osista, jotka muistuttivat huoneita. Kallioon oli hakattu portaita. Sittemmin luolaan on pystytetty kaiteita, etteivät turistit loukkaisi itseään tippuessaan korkeista paikoista. Luolan toisessa päässä oli parveke, josta näkyi jokimaisema ja riisipeltoja.

Chang cave ei ole mikä tahansa tylsä luola vaan hyvin erityinen paikka, joka oli merkityksellinen 1800- luvun alussa. Tuolloin Yunnanin kiinalaiset hyökkäsivät Vang Viengiin ja luola toimi kyläläisten suojapaikkana. 

Lähtiessämme pois luolasta törmäsimme ryhmään hilpeitä, oranssikaapuisia munkkeja. He puuskuttivat kiivettyään juuri portaat ylös. Yksi munkeista puhui sujuvaa englantia ja tiedusteli, mistä olimme kotoisin. Hän oli tullut tänne ystäviensä kanssa Vientianesta lomalle. 

Alhaalla oikealla oli supermakea, kristallinkirkas uimapaikka, Blue Lagoon 2. Vesi tänne tuli vuoren sisältä ja oli melko viileää, mutta se tuntui vaan hyvältä lämpimällä ilmalla. Täällä ei ollut ketään. Siis ei ristin sielua. Vahdimme silti Simonin kanssa vuorotellen toistemme tavaroita, kun toinen oli uimassa. Täällä pystyi uimaan luolan sisään. Sadekaudella vesi oli kuulema niin korkealla, että luolan toisesta päästä pääsee kiipeämään ylös. Nyt oli kuiva kausi.  Uin luolaan ehkä puoleen väliin kunnes oli pakko kääntyä takaisin. Siellä oli pimeää ja aloin kuvitella mielessäni vedessä olevan jotain petoja. Mielikuvitus alkoi jyllätä.

Niin kului toiset kolme päivää Vang Viengissä kuin huomaamatta laiskotellen ja välillä urheillen. Ei ollut huolta huomisesta. Tuli torstai ja lentoni Bangokin kautta Suomeen olisi lähdössä lauantai-iltana Vientianesta. Jäin Vang Viengiin vielä seitsemänneksi yöksi. 

Tiedäthän sen masennuksen, kun loma on lopussa ja tulee aika lähteä jostain paikasta, josta olet nauttinut. Se masennus iski kovaa perjantaina. Viimeinen aamupala tutusta katukojusta, viimeinen silmäys vuoriin ja Nam Song -jokeen, hyvästit majatalon väelle, heipat Full Moonin perheelle. Olin jäänyt tänne jumiin. Oli aika jatkaa matkaa. Aurinkolasit peittivät silmiin nousseet kyyneleet, kun nousin minibussiin. 

❤❤❤

Mikä matkakohde on kolahtanut sinuun? 

Mihin kaipaat takaisin?

Mistä oli hankala lähteä?

Oletko sinäkin potenut lomanloppumisdepressiota?

Muita postauksiani Laosista:

- Kuang Si waterfall -Luang Prabangin suosituin nähtävyys
- Kohtaamisia Luang Prabangissa
- 3 päivää Luang Prabangissa
- Elämäni paras reissupäivä
- Vang Vieng: tubing 2020