Stone town - Sansibar

Lento pienkoneella Sansibarille kesti reilun tunnin. Lentokentällä löytyi takseja välittävä tiski, jonka takana oli selkeät hinnat, mitä kyyti millekin alueelle maksaisi. Olin varannut ensimmäisen yön Stone Townista meren rannalta. Majapaikkani, Tembo house hotel oli toiminut siinä vuodesta 1994. Itse rakennus oli paljon vanhempi ja siinä on toiminut eri aikoina mm Itäiselle Afrikalle tärkeä kauppayhtiö ja Britannian konsulaatti. Tässä rakennuksessa on joskus majaillut Indira ja Mahamatha Gandi, Freddie Mercury ja kuulemma myös tutkimusmatkailijat Henry Morton Stanley ja tohtori Livingstone, jonka mukaan hotellin edustalla oleva ranta on nimetty.

Rakennus oli ihana ja huoneen sisutus täydellinen prinsessasängystä kylpyhuoneen kaakeleihin. Isolta parvekkeelta näkyi kaistale merta. Hotellilla oli kaksi uima-allasta. Toinen, rauhallisempi, samassa kerroksessa kuin huoneeni. Menin sinne aurinkotuoliin makoilemaan. Laitoin silmät kiinni ja kuuntelin, kun meri pauhasi vieressä. 

En tarvinnut sen kummempaa ohjelmaa kuin rantahiekalla kävelyn.  Läheltä löytyi hyvät arvostelut saanut Beach House Zanzibar -ravintola. Söin rapu -vartaan, salaattia ja ranskalaisia. Kaveriksi lyöttäytyi suloinen kissa, joka sai myös osansa ateriastani. Ravintolan henkilökunta mainosti illalla esiintyvää livebändiä. Aurinko oli laskeutumassa ja olin jo ihan väsynyt. Piti ottaa vaan pienet torkut. Heräsin keskiyöllä. Valmistin kupillisen pikakahvia ja istuin parvekkeella pitkään. Jostain läheltä kuului iloista puheensorinaa. Muuten oli ihanan rauhallista.

Seuraava päivä

Olin aikaisin liikkeellä. Kauppiaat vasta availivat liikkeitään ja tervehtivät, kun kävelin ohi. Kukaan ei yrittänyt  myydä väkisin mitään.  Kävelin pitkin tämän Unescon maailmanperintökohteen sokkeloisia kujia ja ihastelin erityisesti vanhoja ovia. Kaupunki heräili hiljalleen uuteen viikkoon.

Old slave market

Sansibar oli sijaintinsa vuoksi toiminut risteyspaikkana Afrikan sekä Lähi-Idän ja Aasian välillä. Ennen se toimi keskipisteenä orjakaupalle, jota arabit hallitsivat. Usein orjat lastattiin laivoihin alastomina ilman mitään muistoja entisestä elämästä. Heille annettiin uudet nimet ja kannustettiin opettelemaan pois vanhoista tavoista ja tottumuksista. Jos orja kääntyi isäntänsä uskontoon, häntä kohdeltiin paremmin.

Saarella toimi useita orjamarkkinoita. Stone Townin paikka oli julmin kaikista. Paikalle saavuttuaan orjat pestiin ja heidän alastomat vartalonsa voideltiin kookosöljyllä. Käsissään he kantoivat hopeisia tai kultaisia rannekkeita, joissa oli heidän myyjänsä nimi. Kun  kaupanteko iltapäivisin alkoi, orjat laitettiin riveihin sukupuolen ja arvon mukaan. Ostajat tutkivat orjien suut, hampaat ja kehon. Jos vikoja ei löytynyt ja hinnasta saatiin sovittua, heidän rannekkeet irrotettiin ja heidät luovutettiin uusille omistajilleen. 

Orjamarkkinapaikalle oli pieni sisäänpääsymaksu. Mukaan tuli ilmainen opas, joka kuljetti ympäri aluetta ja kertoi sen historiasta. Ilmainen siinä mielessä niin kuin ilmaisilla kaupunkikierroksilla ympäri maailman. Toki he  odottivat tippiä ja sitä myös kierrosten lopuksi saivat. Ilman opasta tuskin olisi saanut alueesta niin paljon irti. 

Karuin paikka alueella oli kellari, jossa orjia säilytettiin ahtaasti. Siellä oli niukasti valoa saati sitten happea, koska se oli pakattu täyteen ihmisiä. Uusille orjille ei annettu ruokaa kolmeen päivään, että nähtiin, miten he kestävät sitä. Selvinneet sidottiin ulkona paaluun ja piiskattiin. Orjia, jotka kestivät parhaiten kipua,  arvostettiin eniten. Viidestätoista orjakellarista kaksi oli nykyään avoinna yleisölle. Yhteen huoneeseen saatettiin mahduttaa 65 miestä, naista ja lasta. Vessoja ei ollut. Ruumiit heitettiin kellareista pihalle. 

Julmimpia omistajia olivat arabit. He piiskasivat omaisuuttaan, erottivat orjat perheistään ja raiskasivat heitä. Orjat alistuivat niin, että he eivät alkaneet kapinoimaan. 

Britit lopettivat orjamarkkinat vuonna 1873, mutta todellisuudessa ne jatkuivat 1900-luvun alkuun. Keskeisellä paikalla seisoo nykyään anglikaaninen katedraali. Sen sisällä, alttarilla, entisen piiskauspaikan merkiksi on valkoinen marmoriympyrä, jolla on veren symbolina punainen reunus. 

Kirkossa on myös ristin muotoon laitetut puut, jotka legendan mukaan olivat tuotu Zambiasta, sen puun alta, mihin tohtori Livingstonen sydän oli haudattu. Tässä kirkossa tosiaan tunsi olevansa historian äärellä. Olin vaikuttunut. Minä, 4-kymppinen oman elämänsä tutkimusmatkailija Sansibarilla. Huh huh.

Freddie Mercury -museo

 

Kävin kirjautumassa huoneestani ja jätin laukun hotellille säilytykseen. Vielä piti käydä Freddie Mercury museossa. Se sijaitsi kivenheiton päässä Tembo -hotellista. Museo on täynnä valokuvia ja kirjoituksia, jotka kertoivat Freddien synnyinpaikasta, zoroastrialaisista juurista, koulunkäynnistä ja matkasta maailman tähdeksi. Lisäksi sieltä löytyi yksi piano ja esiintymisasu. Paikassa kuului myös luonnollisesti Queenin musiikkia. Kympin pääsymaksulla aika vaisu kokemus, mutta tulipa nähtyä. Ostin lippiksen muistoksi. 

Hain laukun hotellilta ja hyppäsin taksiin. Loput lomasta saisin rentoutua rannalla kylässä nimeltä Matemwe, joka sijaitsi Sansibarin koillisrannikolla. 

Linkkejä ja vinkkejä:

- Moshi, Lähtöportti Kilimanjaron vaellukselle

- Kilimanjaro, päivä 1

- Kilimanjaro, päivät 2-3

- Kilimanjaro, päivät 4-5

- Kilimanjaro, päivät 6-7

- Tembo hotel

- Zanzibar - history of slave market

- Zanzibar slave market is a site made sacred by history