Trans-Siperian päiväkirja, osa 7 -pisin junamatka

Mieliala oli hyvä, kun aamulla suunnistin kohti juna-asemaa. Krasnoyarskia en kyllä jäisi kaipaamaan. Edessä oli trans-Siperian pisin junamatkani, 34 tuntia.

Juna-asema oli ulkoa neuvostoliittomaisen massiivinen ja sisältä hyvin moderni. Laukut läpivalaistiin ennen kuin pääsin sisään. Kuulutukset olivat englanniksi, mikä ilahdutti minua suuresti. Ei se kuitenkaan välttämätöntä olisi ollut, sillä osasin lukea asemien venäjänkielisiä infotauluja niin, että tiesin, mihin piti mennä.

Vaunussa numero kuusi oli jo aika paksu ilma, kun astuin sisään. Ties miten pitkään se oli matkannut raiteilla. Jätin isomman repun penkin alle. Siirsin repusta vesipullon, tuoreen leivän, kupin ja teepaketin pöydän nurkkaan. Menin sitten vaunun päähän ottamaan valokuvaa. Huomioni kiinnittyi yhteen pöytään, jossa oli englanninkielinen kirja. Takaisin tullessa oli pakko kysyä siinä istuvilta, ovatko he eurooppalaisia.

 "No, we are from US, but currently living in Australia".

Olin niin iloinen löydettyäni muita länkkäreitä. Pariskunta Sunny ja Peter olivat startanneet Irkutskista ja olivat matkalla Jekaterinburgiin niin kuin minäkin. Hakiessani vettä samovaarista, sovin heidän kanssaan, että mennään myöhemmin yhdessä ravintolavaunuun. Kerroin, millä paikalla olin.

Minua vastapäätä oli keski-iän kypsemmällä puolella oleva rouva, joka puhui vähän englantia ja saksaa. Hän kysyikin ensimmäisenä, olenko saksalainen. Rouvan nimi oli Lydia. Edellisellä junamatkalla opin kysymään venäjäksi, mihin olet matkalla. "Punkt kakui?", tiedustelin vuorotellen jokaiselta vierustoveriltani. Lydian määränpää oli Jekaterinburg. Hänen yläpuolelleen tuli Krasnoyarskista mies univormussaan. Hän oli Aleksander, joka oli menossa Novosibirskiin armeijaan. Minun yläpuolella oli Omskiin matkalla ollut mies.

Kun juna lähti liikkeelle, kävin vessassa vaihtamassa farkkujen tilalle kevyemmät housut. Otin sitten turkinpippurit kehiin ja tarjosin ympärilläni oleville. Omskin mies imeskeli sitä hetken, irvisti ja sanoi jotain venäjäksi. Hän heitti karkin sitten roskiin. Aleksander söi hieman pidempään ja teki saman. Lydia ei ollut moksiskaan ja virnuili miesten reaktioille. Hän sanoi karkin maistuvan anikselle.

Söin aamupalaksi asemalta ostamani leivän. Lydia kertoi perheestään ja sain kuulla, että hänen sisko asuu Helsingissä. Hän näytti minulle jotain videota lasten tanssiesityksestä. Ehkä joku lapsista oli hänen sukulaisensa. Jos oikein ymmärsin, Lydia oli kiertänyt katsomassa esitystä monessa eri paikassa, Kiinassakin.

Miehet hyppäsivät yläpedeilleen nukkumaan. Minuakin väsytti, mutta en jaksanut vielä sijata petiä. Laitoin vain tyynyliinani paikalleen ja painoin pään tyynyyn.  Nukahdin nopeasti.

Junamatkaa rytmittivät eri asiat: syöminen, kuuman veden haku, wc-käynnit, äänikirja, päivä- ja yöunet. Sitten oli pidempiä pysähdyksiä asemilla. Ne kestivät 10-20 minuuttia, isommissa kaupungeissa enemmänkin. Niiden aikana ihmiset rynnivät asemalaiturille. Osa hengitteli  raitista ilmaa ja osa poltti tupakkaa, osa käveli edestakaisin laiturilla, osa venytteli ja heilutteli käsiään. Toiset ostivat syötävää kioskeista, joita oli laiturilla. Olin lukenut blogeja, joissa kerrottiin asemilla kaupustelevista mummoista. He olivat loistaneet poissaolollaan. Ehkä mummot olivat siirtyneet niihin kioskeihin, joita oli kaikilla isommilla asemilla.

Tiedot pysähdyksistä ja niiden pituuksista olivat provodnitsojen eli vaunuemäntien kopin viereisellä seinällä. Useimmiten juna vaan kulki asemien ohi. Niitä oli ihan valtavasti matkan varrella. Joillain asemilla oli pitkiä tavarajuna, joiden kyydissä oli hiiltä, öljyä tai jotain muuta. Achinsk nimisessä kaupungissa niitä oli vierekkäin kolmen raiteen verran. Kartasta näkyi, että sieltä raiteet lähtivät useaan eri suuntaan. Mietin, miten paljon tavaraa mahtaakaan kulkea joka päivä Venäjän rautateillä.

Minä, Peter ja Sunny

Menimme Sunnyn ja Peterin kanssa ravintolavaunuun. Se oli tosi siistin ja modernin näköinen. Me kaikki olimme syöneet omia eväitä, joten nyt olimme vain olutlinjalla. Minä kerroin omasta matkareitistäni. Sunny ja Peter olivat aloittaneet Etelä-Korean Soulista. He olivat vaeltaneet Kamtsatkan niemimaalla ja aloittaneet sitten junamatkansa Vladivostokista. Heidän reittinsä oli Irkutsk, Jekaterinburg, Kazan, Moskova ja Pietari. Sieltä he matkaisivat takaisin kotiin Australiaan. Jaoimme matkakuvia ja tarinoita niiden takana. Siinä kului mukavasti pari tuntia.

Palattuani paikalleni aurinko oli laskemassa. Se näytti siltä kuin kaukana olisi metsäpalo. Käytävän toisella puolen syötiin eväitä. Lydia pohti Aleksanderin kanssa, minne se Omskiin matkalla ollut mies oli hävinnyt, kun häntä ei ollut näkynyt pitkään aikaan. Kerroin nähneeni hänet ravintolavaunussa.

Aleksanderilla oli pussillinen jotain pieniä ja pyöreitä syötäviä. Hän tarjosi niitä meille. En tajunnut, mitä ne olivat ja söin ensimmäiset kuorineen. Niiden palasia juuttui hampaiden väliin. Ulkonäöltään ne olivat kuin kahvinpapuja. Aleksander selvitti googlekääntäjällä, että kyseessä oli seetrimalmi eli mäntypähkinä. En ikinä ollut kuullutkaan sellaisista. Vierustoverini yrittivät vuorotellen näyttää, miten ne oikein kuoritaan. Ne laitetaan kokonaisena suuhun. Kuoren saa irti hampaiden ja kielen yhteistyöllä. Sitten kuoren palat otetaan suusta pois. Tämä oli tosi vaivalloista puuhaa, ottaen huomioon, miten pieni se pähkinä siellä sisällä oli. Näitä se yksi mies edellisellä junamatkalla oli syönyt. Tajusin sen, kun itse pidin nyt samanlaista rouskuttavaa ääntä. Ahkerasti opettelin kuorien irrottamista muutaman pähkinäkourallisen verran.

Lidia näytti minulle hänen poikansa tekemää YouTube -videota. Siihen oli koottu valokuvia heidän perheestään ja tärkeistä tapahtumista, kuten häistä ja lastenlasten syntymistä sekä kasvusta. Videon taustamusiikkina oli joku perinteinen venäläisiskelmä. Aleksander keräili tavaroitaan. Olimme saapumassa Novosibirskiin. Sanoimme hyvästit toisillemme. Aleksander oli rauhallinen ja erittäin hyväkäytöksinen nuori mies. Hänestä jotenkin aisti sen, että hän tulee pärjäämään elämässään.

Aleksander lähti armeijaan

Novosibirskin asema oli mintunvärinen, komea ja massiivinen kuin isossa venäläiskaupungissa sopii olettaa olevankin. Laituri ruuhkaantui hetkellisesti. Toiset olivat saapuneet määränpäähänsä. Toisille tämä oli vain yksi taukopaikka muiden joukossa. Pysähdysaika oli 50 minuuttia. Siinä olisi ehtinyt käydä aseman sisälläkin, mutta minua ei huvittanut. Kävelin Sunnyn ja Peterin kanssa ympäri laituria. Olimme ulkona melkein sen koko ajan, kun juna oli pysähdyksissä. Oli mukava jaloitella. Kun juna lopulta jatkoi matkaansa, yksi toisensa jälkeen rupesi nukkumaan. Seurasin esimerkkiä.

Seuraava päivä

Minä ja Lydia

Heräsin jostain syystä klo 5, kun juna oli pysähdyksissä Ishimissä. Asemarakennuksen yhteydessä oli baari, jossa kuulosti olevan kunnon bileet vielä käynnissä. Jatkoin unia vielä parin tunnin ajan. Matkustajat heräilivät hitaasti uuteen päivään. Aikainen aamu oli otollinen junapeseytymiseen, kun vessat olivat tyhjillään. Pesu tässä tapauksessa tarkoitti kosteuspyyhkeitä. Vaihdoin puhtaat vaatteet ylleni. Se oli vähän haastavaa seisaaltaan heiluvassa junassa. Suihkutin hiuksiini kuivashampoota. Oli ihan loistava idea ottaa se mukaan. Toinen tuote, mikä oli ollut kovassa käytössä, oli Lumenen kasvosuihke, jota suihkuttelin naamaani pitkin päivää. Ihana aloittaa uusi päivä, kun olo oli raikas.

Kävin Sunnyn ja Peterin kanssa ravintolavaunussa syömässä munakkaat aamupalaksi. Sillä aikaa Lydia oli hävinnyt jonnekin. Hän tuli takaisin ja kertoi olleensa suihkussa. Toisessa vaunussa oli yksi isompi vessa, jossa oli siis suihku. Tämä tuli isona yllätyksenä.

Seuraava pidempi pysähdys oli Tjumenissa. Siellä satoi lunta. Kiinalaiset turistit ottivat yhteiskuvia hyväntuulisen provodnikin kanssa. Minä tein samaa. Monet ulkona olevista olivat silmin nähden ilahtuneita lumisateesta. Minullekin se oli tämän talven ensilumi.

Junamatka lähestyi loppuaan. Tämä oli ehdottomasti ollut paras junamatka tähän mennessä. Se oli johtunut yksinomaan kohtaamistani ihmisistä. Lydia laittoi meikkiä. Kaikki keräsivät kamojaan kasaan. Oli taas aika viedä petivaatteet vaunuemännille. Katselin ikkunasta Jekaterinburgia. Lydia kertoi ylpeänä, että kaupungissa on metro ja Ikea. Kerroin, että meillä Suomessakin on Ikea. Lydian mies oli asemalaiturilla vastassa. Nähdessään toisensa, he halasivat ja suukottelivat pitkään. Näki, että he olivat ikävöineet toisiaan. Ihana pariskunta.

Hyvästelin Lydian. Toivotin hyvää reissun jatkoa Sunnylle ja Peterille. Ilma Jekaterinburgissa oli hyytävän kylmä.

Linkit ja vinkit:

- Trans-Siperian päiväkirja, osa 1 -Matka alkaa

- Trans-Siperian päiväkirja, osa 2 -Irkutsk

- Trans-Siperian päiväkirja, osa 3 -Olkhonin saari

- Trans-Siperian päiväkirja, osa 4 -Olkhon ja tuskainen pyöräretki

- Trans-Siperian päiväkirja, osa 5 -Karjavaunussa kohti Krasnoyarskia

- Trans-Siperian päiväkirja, osa 6 -Krasnoyarsk