Trans-Siperian päiväkirja, osa 9 -viimeinen junamatka

Heräsin melko aikaisin kapselissa nukutun yön jälkeen. Yläpuolellani nukkunut taisi kolistella, kun luulin, että joku koputti. Menin keittiöön syömään kevyttä aamupalaa. Sinne tuli kaksi miestä, jotka olivat ilmeisesti respan tytöltä kuulleet minun olevan Suomesta. 

"Olet kuulema Suomesta."

"Kaverini on Pietarista ja hän on käynyt Suomessa." 

(Kaveri istui taka-alalla ja auttoi välillä kääntämään kysymyksiä englanniksi. ) 

"Oletko käynyt Pietarissa?" 

"Mitä, miten et ole käynyt Pietarissa?" 

"Miksi tulit tänne, etkä mennyt Pietariin?"

Tässä kohtaa oli tullut selväksi, että Pietari olisi ilmeisen hyvä paikka. Selitin trans-Siperia reittini miehille ja sen, että tämä oli ensimmäinen visiittini Venäjällä.

"Ai asut Helsingissä. Minä olen käynyt Helsingissä risteilyllä. Kävimme saarella, jossa oli linnoitus."

-Joo, olette Suomenlinnassa olleet.

"Helsinki on tylsä paikka. Pietarissa on enemmän viihdykettä."

"Mitä pidät Venäjästä?" 

"Matkustatko yksin?" 

"Oletpa rohkea. Minä en matkustaisi yksin Venäjällä." 

"Mitä sanoja osaat venäjäksi?" 

Mies oli iloisesti yllättynyt, kun hänen sormet eivät riittäneet laskemaan niitä sanoja, mitkä luettelin. Ja kyllä, hän laski niitä ihan oikeasti sormillaan. Aloin hymyillen mielessäni suunnitella tulevaa Pietarin matkaani. Pakkohan sinne olisi joskus päästä, kun siitä oli kuullut niin paljon kehujakin.

Sitten oli aika hyvästellä kapselihotelli Orion ja Jekaterinburg. Nappasin aseman kahvilasta jonkun lämpimän leivonnaisen mukaani. Menin sitten odottamaan, milloin infotaululle ilmestyisi raiteen numero. Minun  junani nro15 edessä luki premium. Mietin, millaista luksusta olisi luvassa 3.s luokan premiumvaunussa.

Tämän junan lähtöasema oli Jekaterinburg. Olin ensimmäinen vaunussa. Napsin innoissani kuvia tyhjästä käytävästä. Pian vaunu alkoi täyttyä. Minun paikasta vähän eteenpäin asettui kovaan ääneen keskusteleva miesporukka. Iältään he olivat 30-50 -vuotiaita. Kuin ketjureaktiona he alkoivat riisua housujaan ja vetivät shortsit ylleen sekä vaihtoivat kenkänsä sandaaleihin. Minullakin oli jo crocsit jalassa. Vaihdoin farkkuni capripituisiin housuihin vessassa, kun juna oli lähtenyt liikkeelle.

Minua vastapäätä tuli tyylikkään näköinen vanhempi rouva. Hän rupesi järjestelemään tavaroitaan. Tervehdin häntä ja kysyin osaako hän englantia. "Da." Kun rouva oli saanut kaiken paikoilleen, hän alkoi etsiä petauspatjaa. Ne olivat ylhäällä hyllyllä, siis yläpedin yläpuolella. Kiipesin penkeille ja otin ne molemmille. Tässä premium -junassa viltin tilalla oli tummansininen, tikkikankainen peitto. Tyynykin näytti aika uudelta ja oli isompi kuin aiemmissa junissa.

Tarjosin rouvalle turkinpippurin. Laitettuaan sen suuhunsa, hän lähti saman tien hakemaan vettä teemukiinsa. Olin varma, että hän laittoi samalla karkin roskiin. Rouva vuorostaan antoi minulle omenan ja alkoi syödä eväitään.

Junan pysähdyspaikat

Vajaan kahden tunnin päästä lähdöstä oli ensimmäinen pitkä pysähdys. Saavuimme Drutshininoon. Asemarakennus oli vaaleankeltainen. Ulkona oli vain seitsemän astetta lämmintä. Menin ulos jaloittelemaan ja kävin katsastamassa pikkukioskin tarjontaa sen lasi-ikkunan läpi. Täältä sai kaikenlaista syötävää: leipiä, leivonnaisia, keksejä, nuudeleita, sipsiä ja karkkia. Matkamuistoksi saattoi ostaa halutessaan vaikka Leninin pään tai jonkun lukuisista eläinaiheisista pikku patsaista. Lapsille löytyi pehmoleluja, pelikortteja ja värityskirjoja. Valikoima näytti laajalta ottaen huomioon kioskin pienen koon.

Palattuani paikalleni viereinen rouva nukkui. Minä sijasin petini ja aloin lukea Sofi Oksasen Normaa. Löysin sen Irkutskista Rolling Stones -hostellin kirjahyllystä. Jätin sinne vaihtona sen Tsehovin kirjan, mitä en ikinä jaksanut lukea loppuun. 

Söin nuudeliannoksen, jonka jälkeen oli pakko ottaa pienet torkut. Vedin vain silmälaput naamalleni ja nukahdin. Herättyäni ajattelin, että tulisko tästä junamatkasta sellainen hiljainen retriitti. Vanhemman rouvan kanssa kommunikointi ei onnistunut. Hänestä myös näki päälle päin, ettei hän halunnut tehdä tuttavuutta kenenkään kanssa.  Olin vaunun ja ehkä koko junan ainoa länsimaalainen. Pohdin, menisinkö käymään ravintolavaunussa, sillä siellä ainakin turistit käy. Yleensä paikalliset söivät vain omia eväitä. Ainakin he, jotka olivat 3.s luokassa. Päätin toistaiseksi keskittyä kirjaani. Se oli imaissut mukaansa.

Vaikka tämä oli premium -juna, vessat eivät olleet sitä tasoa. Vaunumme päässä oli kaksi vessaa, joista käytin sitä vähemmän ällöttävää. Pinttynyt virtsa haisi ympärillä. Kyllä minä ymmärsin, että heiluvassa junassa miehillä oli hankala osua siihen pönttöön. Hekin voisivat hoitaa kaikki tarpeensa istualtaan. Onneksi vessassa oli aina istuinsuojia niin ei tarvinnut olla kosketuksissa likaiseen pöntön reunukseen.

Kello näytti aikaa 18:15. Olin Moskovan ajassa, joka oli sama kuin Helsingin aika. Laitoin kotiin viestiä, että olin samalla aikavyöhykkeellä. Nyt sisimmässä oikein tuntui, että lähestyin kotia. Juna lähti juuri Agryzistä eteenpäin. Katsoin netistä, että se oli Tatarstanin tasavallan pohjoisin kaupunki. Junarata kulki sen läpi ja palasi takaisin Udmurtiaan. Venäjällä oli hauskan nimisiä tasavaltoja. 

Vierustoverini oli siirtynyt tyhjälle paikalle lukemaan

Kazan

Minun eväistä oli jäljellä enää pähkinät, banaani ja useampi teepussi. Menin ravintolavaunuun ja tilasin kanasalaatin sekä oluen. Kulkiessani muutaman vaunun läpi, huomasin, että juna oli aika tyhjä. Ravintolavaunussa oli kaksi työntekijää toimettomina ja yksi naisasiakas uppoutuneena kirjaan. Aurinko oli laskenut ja ulkona näytti kivalta. Oli sininen hetki. 

Viimeinen pitkä pysähdys klo 21:30 oli Tatarstanin tasavallan pääkaupungissa Kazanissa. Eräs nuori, urheilullisen näköinen mies käytti tilanteen hyödyksi: hän juoksi asema-alueella ympyrää monta kierrosta. Välillä hän teki kyykkyhyppyjä. Meluavasta miesjoukosta kaksi oli tosi pitkiä. Toisella oli Russia -takki, sellainen mitä urheilijoilla näki kisoissa. Kysyin, olivatko he koripallon pelaajia. He kertoivat pelaavansa lentopalloa. Kazanista meidän vaunuun tuli aika monta ihmistä, mutta täyttä ei ollut edelleenkään. Luin loppuun Sofi Oksasen Norman. Se oli ensimmäinen ja ainoa lukemani kirja tällä reissulla. Äänikirjat olivat vieneet mennessään.

Seuraava päivä:

Klo 6:30 oli ylimääräinen pysähdys Vekovkassa Vladimirin oblastissa. Näin ensimmäistä kertaa kaksi ihmistä kaupittelemassa laiturilla. Mies myi teepannuja. Nainen kantoi laatikkoa, jossa oli ehkä jotain syötävää. Heillä oli hölmö ajankohta myydä, sillä meidän junasta ei kukaan saanut poistua ulos. Söin loput eväistäni. 

Matkan viimeiset tunnit kuluivat hitaasti. Mietin, miten kauan aikaa sitten, olin ensimmäisen kerran suunnitellut trans-Siperian junamatkaani. Nyt se oli loppumassa. Olo oli yhtä aikaa haikea ja  kiitollinen kaikesta siitä, mitä olin saanut nähdä ja kokea. 

Kello 9:30 juna saapui Moskovaan Kazanskayan  asemalle. Ihmiset purkautuivat ulos iloisen puheensorinan saattelemana. Toisia oltiin vastassa. Näkyi iloisia jälleennäkemisiä, halauksia. 

Olin matkannut halki viiden aikavyöhykkeen kahdessa valtiossa. Olin istunut 101 tuntia neljässä junassa. Takana oli 4635 kilometriä rautatietä. Olin saapunut määränpäähäni Moskovaan.

Vinkkejä ja linkkejä:

- Sini matkakuumeessa (facebook)

- Trans-Siperian päiväkirja, osa 1 -matka alkaa

- Trans-Siperian päiväkirja, osa 2 -Irkutsk

- Trans-Siperian päiväkirja, osa 3 -Olkhonin saari

- Trans-Siperian päiväkirja, osa 4 -Olkhon ja tuskainen pyöräretki

- Trans-Siperian päiväkirja, osa 5 -karjavaunussa kohti Krasnoyarskia

- Trans-Siperian päiväkirja, osa 6 -Krasnoyarsk

- Trans-Siperian päiväkirja, osa 7 -pisin junamatka

- Trans-Siperian päiväkirja, os 8 -Jekaterinburg