Ruandan päiväkirja, osa 10 - Safari Akageran kansallispuistossa

 

Heräsin unisena vähän ennen klo 5 aamulla. Menin ensin hotellin respaan, johon minulle tuotiin kuuma kahvi ja eväspussi, jossa oli pari croissanttia sekä hedelmiä rasiaan pilkottuna. Pihalla odotti Peter ja joku Silverbird Tours'in harjoittelijatyttö, jonka nimeä en enää millään muista.

Matka kesti pari tuntia. Tie oli sama, jota pitkin ajoivat tyhjät rekat Tansaniaa kohti ja täydellä lastilla kohti Kigalia ja siitä eteenpäin. Mutkaisilla teillä ajaminen oli tarkkaa pienemmälläkin kulkuneuvolla saati sitten isolla. Matkan varrelle sattui yksi onnettomuuspaikka, jossa kuorma-auto makasi kyljellään ojassa.

Kansallispuiston portilla otettiin ylös henkilötiedot ja tarkistettiin covid -testin tulos. Sitten jatkoimme päärakennukselle, jossa yksi työntekijä kertoi puiston historiasta ja eläimistöstä. Oli siellä sitten tuttujakin nimittäin ranskalaiset bikerit, jotka olin tavannut Kivu -järvellä muutama päivä aiemmin. Hetken juteltuamme kävi ilmi, että olisimme kaiken lisäksi samassa lentokoneessa seuraavana päivänä.

Tutustuimme vielä yhteen luksus -majoituspaikkaan. Kieltämättä siinä miljöössä olisi ollut miellyttävä herätä ja siemailla aamukahvia katsellen, kun Afrikan villieläimet käyskentelevät aidan takana. Yksi puistonvartija hyppäsi kyytiimme oppaaksi. Sitten suuntasimme syvemmälle kansallispuistoon. Ensimmäisenä bongasimme lauman uteliaita paviaaneja, jotka löntystivät tiellä vastaan.  

Kansallispuisto perustettiin 1934 eläinten ja kasvillisuuden suojelemiseksi. Se on saanut nimensä Kagera joesta, joka lähtee Burundin vuoristosta ja virtaa neljän maan halki päättyen Victoria -järveen. Akagera on Afrikan isoin suojeltu kosteikkoalue. Joka paikassa olikin tosi vehreää. 

Kansallispuisto oli vähällä tuhoutua kansanmurhan jälkimainingeissa. Kun Ruandaan oli tullut rauha, maasta paenneet ihmiset alkoivat palata takaisin koteihinsa mm Akageran kautta. He käyttivät ravinnokseen puiston eläimiä, hakkasivat metsät ja ruokkivat karjansa savannien antimilla. . Leijonat metsästettiin sukupuuttoon, virtahevot katosivat ja villieläimet korvautuivat kymmenillätuhansilla karjaeläimillä.

Alueen eteen tehtiin paljon työtä. Ruandan kehittämislautakunnan ja eri järjestöjen, kuten Euroopan eläintarhojen yhdistysten avulla Akageraan tuotiin 2017 ensin 18 pensassarvikuonoa ja myöhemmin viisi yksilöä lisää eri eläintarhoista. Leijonat tuotiin takaisin alueella pari vuotta aiemmin ja jo ensimmäisenä vuotena niiden määrä tuplaantui, kun syntyi 11pentua. 

Safarin aikana ylitsemme lensi helikopteri. Sain kuulla heidän olevan salametsästyksen vastaisesta yksiköstä, joka partioi alueella. Heidän olemassaolo vuodesta 2015 on vähentänyt merkittävästi salametsästystä.

Olin tietoinen, että eläimien näkeminen ei olisi itsestäänselvyys päivän kestävällä safarilla. Ne kun eivät tottele turistien aikataulua vaan elelevät omaa elämäänsä. Useamman päivän safarilla olisi tietysti ollut isompi mahdollisuus nähdä enemmän. Olin kuitenkin varsin tyytyväinen päivän saaliiseen. 

Ensimmäinen wau -elämys oli, kun seisoessani autossa, edessä päin kasvillisuuden yli pilkotti kirahvin pää. Kirahvit ovat niin käsittämättömän upean näköisiä otuksia. Ne näyttävät niin hassuilta. Ihan kuin joku hullu tiedemies happopäissään olisi sellaisen maan päälle luonut. Kirahvi hölkkäsi tieltä pusikkoon automme nähtyään. Kun ajoimme kohdalle, huomasimme, että sillä oli siellä kaveri, joku ihan vaalea yksilö. Minä ja kirahvi tuijottelimme toisiamme hetken aikaa. Sitten se lähti kauemmas keskittyen syömiseen.

Impala -laumoja näimme päivän aikana lukuisia. Ne ovat kyllä söpöjä eivätkä pelänneet lainkaan autoamme niin kuin vaikka pahkasiat tai virtahevot. Melkein sain hyvän kuvan äiti- ja vauvahiposta, mutta ne ehtivät paeta maalta veteen auton nähtyään. 

Sitten keskellä ei mitään rengas puhkesi. Vararenkaita oli kyllä mukana, mutta ei tunkkia. Siinä oli melkoista säätöä, kun miehet pohtivat, miten auto nostettaisiin ilmaan niin että rengas saadaan vaihdettua. Itse kävelin auton ympärillä ja kuuntelin luonnon ääniä. Safarin alussa oli kerrottu että jos tulee pissahätä, pitää toimittaa asiansa auton takana. Pusikoihin ei saa missään nimessä mennä, koska ei tiedä, mikä otus siellä lymyilee. Mielikuvitukseni alkoi laukkaamaan villisti, kun kuuntelin kaikkia rasahduksia ja aloin kuvitella leijonia lähistöllä.

Onneksi samalle tielle sattui toinen safariporukka ja heillä oli tunkki. Meidät pelastettiin ja rengas saatiin vaihdettua. Se oli jännittävin rengasrikko ikinä.

Näimme ilokseni vielä lisää kirahveja . Seeprojakin löytyi. Nekin ovat kyllä tosi hauskan näköisiä. Pääsimme lisäksi todistamaan jännitysnäytelmää, kun joku eksoottisen näköinen lintu käveli suoraan kohti krokotiilia. Olimme aivan varmoja, että se tulee syödyksi. Yllätykseksemme krokotiili perääntyi ja molskahti veteen linnun jäädessä rantatörmäälle ihmettelemään, mitä juuri oli tapahtunut. 

Safari alkoi lähestyä loppuaan ja olimme ajamassa takasin lähtöpisteeseen. Yhtäkkiä yhden puun takaa eteemme tielle tuli elefantti. Se tuli kirjaimellisesti niin puskista että se hämmästyi ja me myös. Eläin ei näyttänyt ilahtuvan näkemisestämme. Me aloimme peruuttaa rauhallisesti taaksepäin. Elefantti katsoi meitä, heilutti korviaan ja kehoaan puolelta toiselle ja alkoi tulla kohti. 

Puistonvartija kertoi, että se oli vihainen. Peruutimme monta sataa metriä. Pusikosta ilmestyi toinen, pienempi elefantti. Tämä ensimmäinen taisi vain suojella pienempää ja koki meidät uhkana. Tilanne laukesi, kun otus päättikin kääntyä yhdestä tienristeyksestä toiseen suuntaan. 

Safariin oli hyvä lopettaa kahden viikon Ruandan matka. Ilman koronaa ja kaikkia matkustusrajoituksia olisin tuskin kiinnostunut tästä pienestä Afrikan valtiosta. 

Mutta vielä pitää kertoa yksi asia:

Viime sunnuntaina sain viestiä Paradis Malahiden työntekijältä, Amanilta. Lauantaina 22.5 reilun 20 km päässä Kongon puolella, aktiivinen kerrostulivuori Nyiragongo oli purkautunut ( CNN ). Se kuuluu Virungan kahdeksan tulivuoren jonoon, joista neljänteen idästä laskettuna, Mount Bisokeen, minä kiipesin. 

Ruandan puolelle laavavirtaa pakeni arviolta 8000 ihmistä. Heistä osa on päässyt jo palaamaan Kongoon, mutta suurella osalla kotia ei ole. Lapsia on joutunut kaaoksessa eroon vanhemmistaan. Kuvassa Mucyo ja tulivuorenpurkaus nähtynä turvallisen matkan päästä Paradis Malahiden pihalta.

Tällainen uutinen kosketti ihan eri tavalla, kun on itse ollut tuolla paikan päällä.  Matkailussa on nyt ja aina muitakin riskejä kuin kulkutaudit kuten  esimerkiksi luonnon katastrofit. Täältä Suomen lintukodosta niitä vaan on niin turvallista seurata. 

Lämpimiä ajatuksia Ruandaan. 💓

Ruandan päiväkirjat

- Matkaväsymystä ja ensitunnelmia Kigalista

- 2. Kaupunkikierros Kigalissa

- 3. Sadepäiviä

- 4. Uusiin maisemiin

- 5.  Gisenyi

- 6. Kivu -järvi

- 7. Koronatestejä ja valkonaamoja

- 8.Mount Bisoke 3711m

- 9. Täydellinen lockdown Kigalissa

Linkkejä ja vinkkejä

- Peter (Silverbird Tours) +250788541703

- Akageran kansallispuisto